Nauticus – Metsolat metallin marginaalissa
09.03.2012
Pohdiskelevan progressiivinen, mutta tarvittaessa myös härkäpäisesti kimpaantuva turkulainen Nauticus julkaisi äskettäin toisen täyspitkänsä. Omakustanteisesti ja hartiavoimin toimivan orkesterin basisti Juuso Jalava vastasi desibeli.netin kysymyksiin yhtyeen tapoihin sopivasti, pitkällisin sanakääntein teema-albumin syntyä ja sen takana olevan yhtyeen tarkoitusperiä avaten.
Uunituore The Wait esittelee entisestään kehittyneen yhtyeen. Nauticuksen kohdalla tämä tuntuu tarkoittavan sekä haastavuuden että perspektiivin laajentumista, ja paljolti juuri näillä asioilla syntyprosessissakin oli suuri osa.
- Helmikuun alussa julkaistu albumi on noin kolmen vuoden suhteellisen ankaran sävellys-, sovitus- ja treenaustyön tulos ja kaikki uuden albumin äänimateriasta on sävelletty A Wave to Carry Us Out -debyytin (2009) jälkeen. Ensimmäisen levyn biisit ovat pitkälti lähtöisin rumpalimme Tuomaksen kynästä ja meidän muiden panos oli tuolloin enemmänkin sovituksellinen, sekä oman soundin ja kehitysideoiden tuominen Tuomaksen säveltämiin juttuihin.
- The Waitia lähdettiin tekemään aika erilaisista lähtökohdista. Ekan levyn tekeminen oli suhteellisen rankka ja pitkä prosessi miehistönvaihdoksineen kaikkineen ja levy saatiin omaan hanskaan noin vuoden päivät nauhoitusten aloittamisesta, vaikka suunnitelmissa oli aikalailla ripeämpi tahti. Kakkosalbumia päästiinkin tekemään ihan alun alkaen nimenomaan jäsentensä muodostamana tasavertaisena bändinä. Tuomaksen nimi sisäkansiteksteissä vieläkin ja varmasti myös jatkossa esiintyy tiheimmin, mutta jokaisen jäsenen panos näkyy ja ennen kaikkea kuuluu tuossa nyt ilmestyneessä lopputuotteessa.
- Musiikillisesta aspektista tarkasteltuna kehitystä luulisi tapahtuneen debyytistä muidenkin kuin meidän omasta mielestämme. Kyllä me tälläkin tuotoksella suhteellisen samoissa sfääreissä liikutaan, eli samaksi orkesteriksi tämän uudeltakin levyltä tunnistaa. The Waitilla ääripäät ovat vielä paljon kauempana toisistaan kuin debyytillä, mutta väittäisin musiikin olevan tästä huolimatta paljon yhtenäisempää kuin aiemmin.
Kysyttäessä miten Jalava kuvailisi yhtyeen musiikkia, mies toteaa, että Nauticusta on vaikea lokeroida tiukasti eikä ole itsekään varma tulisiko yhtye niputtaa metallin vai rockin alle, mikäli sopivaa yläkäsitettä kaivattaisiin. Keskeistä musiikin kuvailussa on silti vahva visio jäsentensä summasta, jonka luomat musiikilliset kokonaisuudet ovat aikaa ja kuuntelua kestäviä, ja asia kerrallaan avautuvia kokemuksia. Kokeellisuuteen taipuvaisuudesta huolimatta yhtye ei istu treenikämpällä foliohatut päässä tähtikarttojen äärellä vaan pyrkii välittämään kappaleillaan tietynlaisia tunnetiloja ja mielikuvia.
- Vaikka hieman marginaalisempia uria tässä tallotaankin, niin ei meidän musiikkimme silti mitään avaruustiedettä ole. Keikalle kun mennään, pakataan treeniksen pihalla autoon kaksi kitaraa, basso, rummut ja laulajalle mikrofoni, kuten useimmissa rock- tai heavy-orkestereissa. Lavalle noustessamme pienenä eroavaisuutena on se, että siellä rumpusetissä on jokunen tomi ja pelti enemmän, lattiapinta-alaa peittää jokunen efektipedaali keskivertoa enemmän, ja kun muut vetelevät bändeineen neljättä biisiään, me starttaillaan kakkosbiisin introa.
Osuvimman kuvailun Nauticuksesta basisti löytää hieman yllättävästä suunnasta.
- Joskus keikkareissun takaisintulomatkalla kelailtiin, että ollaan vähän kuin joku musiikkikentän tv-sarja Metsolat – välillä tapahtuu niin saatanasti ja välillä ei mitään!
Tarkasteltaessa bändin omia inspiraation lähteitä, musiikillisia rakennusosia ja tärkeimpiä osatekijöitä, tuntuu Nauticuksen olemassaolon voima löytyvän tarkimmin sen epätodennäköisyydestä.
- Joskus kun asialle olen ajatuksen suonut, on koko Nauticuksen olemassaolo jäsenistönsä kautta tarkasteltuna erittäin epätodennäköinen yhtälö. Me olemme kaikki musiikin kuluttajina, kuuntelijoina, soittajina, persoonina ja ihmisinä aika kaukana toisistamme ja välillä sitä on pysähtynyt ajattelemaan, että miten me viisi ollaan löydetty toisemme ja alettu tekemään tällaista musaa. Monet tällä tavoin muodostuvat orkesterit ovat varmaan kaatuneet ajan saatossa omaan mahdottomuuteensa, mutta meille on käynyt päinvastoin. Siellä treeniksellä kun käy viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta samojen jätkien kanssa treenaamassa niitä sydänverellä nuottiviivastolle kirjoitettuja säkeitään, kaatuuhan siinä väkisinkin jompi kumpi: kiinnostus koko hommaan tai sitten ne jäsenten väliset musiikilliset raja-aidat.
Yhtyeen olemusta pitkälle määrittelevä epätodennäköisten osapuoltensa symbioosi ei silti tee asioista aina kovin yksioikoisia.
- Se, että meillä on monipuolisten musiikkihistorioidemme ansiosta mahdollisuus säveltää ja tehdä musiikkia ”oman boksin ulkopuolelta” on erittäin hieno asia ja varmasti erottaa meitä tietyllä tavalla eduksemme kaiken musiikkitarjonnan keskeltä, mutta se ei ole yksi taikka kaksi kompromissia, joita olemme tämänkin sävellys-, sovitus-, treenaus- ja nauhoitusprosessin aikana tehneet - välillä on joistain jutuista väännetty oikein kunnollakin. Mitä kauemmin ollaan toisaalta soitettu yhdessä, sitä mutkattomammaksi on omien juttujensa tuominen orkesterille helpottunut.
- Nauticus sekä sen viisi jäsentä ovat imeneet itseensä vaikutteita niin monentyyppisestä musiikista ja niin pitkän ajanjakson ajan, että on miltei mahdotonta nostella tiettyjä yksittäisiä soittajia tai yhtyeitä tärkeimpien vaikuttajien joukkoon. A Wave to Carry Us Out-levyllä on eri vaikutteet kuin The Waitilla, vaikka aikaa on kulunut levyjen ilmestymisen välillä vain kaksi ja puoli vuotta.
Albumillinen musiikkia on verevä taidemuoto, jonka kokonaisuus yleensä nivoutuu yhtenäisen teeman, kappaleet jollain lailla toisiinsa sitovan punaisen langan ympärille. Tarkkapiirteisemmän teema-albumin käsite periytyy erityisen vahvasti perinteisten proge-bändien suureellisten teosten opeista, ja tämänkaltaisia piirteitä on The Waitiltakin löydettävissä.
- Levyllä on yhtenäinen sanoma ja tarina, joita kuljetamme eteenpäin levyn sanoituksilla sekä musiikilla. Ajatus koko levyn kattavasta teemasta lähti oikeastaan jo debyytiltä, joka on kahteen osaan jaettu tarina, mutta se lähti muovautumaan moiseksi nauhoitusprosessin edetessä. The Waitin kappalejärjestys ja sanoitukset ovat olleet selvillä jo silloin kun ensimmäisiä haparoivia askeleita tunnin soittoepistolan selvittämiseen alettiin ottaa. Pientä pyörittämistä sovitusvaiheissa toki käytiin ja laulajamme Jani joutuikin käyttämään suhteellisen täyteen sävellettyjen kappaleiden vokaalisovituksiin paljon aikaa.
- Vaikka levyllä on selkeä teema, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö levyltä voisi nostella esimerkiksi yksittäisiä kappaleita keikkasettiin tai muutella biisien järjestystä setin sisällä. Mitään The Wall-henkistä kiertuetta levyn kappaleiden soittaminen ei vaadi tuekseen, mutta fyysisen levyn biisijärjestyksen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. The Wait on sävelletty kuunneltavaksi yhtenä kokonaisuutena alusta loppuun ja samalta kuulemalta, ei omalla iPodilla sekoitustoiminto päällä.
Suurieleisen ja monisäikeisen kimpaleen todeksi tuomisessa Nauticuksen tukipilarina toimi nykyisin parhaiten Consciousness Removal Project -yhtyeestään tunnettu Antti Loponen. Samoille lavoille Nauticuksen kanssa ajautunut mies yhtyeineen tuntuisi olevan monin tavoin samaa verta turkulaisten kanssa – miehet viihtyivät toistensa seurassa lavojen toisillakin puolin, mutta samalla Loponen oli herättänyt Nauticus-miesten mielenkiinnon DIY-hengestä huolimatta varsin laadukkailla musiikillisilla luomuksillaan. Suomalaisia perinteitä vastaan sotinut Turun ja Tampereen liitto solmittiin alkuvuodesta 2011.
- Loposen panosta ei voi liiaksi kehua, hän sai taltioitua kaiken paremmin kuin uskalsimme ikinä kuvitella. Esiastedemojen lähettelystä alkaen miehellä tuntui olevan selvä visio, että mitä tässä ollaan tekemässä. Soundien kirkkaus ja erottelevaisuus sekä levyn ajattomuuden tuntu ovat pitkälti hänen raudanlujan ammattitaitonsa ansiota. Antti päätyi lisäksi tekemään levylle synajuttuja, taustalauluja sekä pieniä kitarajuttujakin, mutta itse tuottamiseen hän ei sanan varsinaisessa merkityksessä puuttunut. Jokainen riffi ja kierto soitettiin samalla tavoin ja yhtä monta kertaa kuin kevään 2011 esiastedemotuksilla.
The Waitin tarkasti mietityn kuuloinen äänimaailma, rikas soitinvalikoima ja tietty vapauden tuntukin herättävät kysymyksen kokonaisuuden rakentumiskeinoista ja koko tekijäjoukon roolijaosta. Nauticuksen näkemys toimintatapoihinsa ja kokonaiskuvan syntyyn on hyvin yksiselitteinen.
- Jokainen piano-, viulu- ja sellojuttu on Tuomaksen säveltämä ja soitettu oikeastaan nuotilleen, kuten on ollut tarkoitus. Vaikka ulosantimme kuulostaa ajoittain fiilistellyltä ja ilmavalta, meillä on todella tiukat raamit ja rakenteet biiseille. Jos jotain kitarajuttua toistetaan kaksi minuuttia muuttumattomana tai jokin helvetin siistinkuuloinen riffi tuleekin koko biisin aikana vain kerran, on tälle kaikelle joku tarkoitus ja idea. Näistä välillä väännetään sävellys- ja sovitusvaiheissa, kuten jo aiemminkin mainitsin, mutta nämä ovat myöskin suuri osa meidän kokonaissoundiamme, ja edustavat tietynlaista ehdottomuutta musiikkimme suhteen.
Äkkiseltään konseptin livelavoille vieminen voisi varsinkin omin hartiavoimin toimivan bändin kannalta tuntua haasteelliselta, mutta Nauticuksella on myös elävän luonteensa suhteen varsin selkeä näkemys.
- Nuo vierailevat soittimet ovat levyllä tuomassa tunnelmaa ja rikastuttamassa kokonaissoundia, eivät tekemässä sitä. Yli puolet levyn biiseistä oli esitetty livenä jo ennen julkaisua – osa niistä jo vuoden 2009 lopulla. Esimerkiksi vahvaan pianomelodiaan pohjautuva Ascend on soitettu aina ilman tuota pianoa, eikä biisin voima ja tunnelma ole silti koskaan jäänyt sitä esitettäessä puolitiehen. Levynjulkaisubakkanaaleissa halusimme esittää musiikkimme mahdollisimman pitkälti sellaisena kuin se on The Waitilla, joten rekrytoimme pianot soittaneen Kari Mäkirannan keikalle kuudenneksi jäseneksi kahteen kappaleeseen. Tämänhenkisiä ratkaisuja saatamme tehdä myös tulevaisuudessa, mutta lähinnä mausteiksi tarkoitetut klassisemmat soittimet eivät aiheuta tarvetta kuudennelle Nauticus-jäsenelle.
- Pianot, viulut, sellot ja synat ovat levyllä biisien itsensä vuoksi, eivät siksi, että ne näyttävät hyviltä sisäkansiteksteissä. Biisit ja sävellykset sanelevat, mitä instrumentteja niissä käytetään. Päädyimme esimerkiksi The Waitin viimeisen kappaleen Kalmiston kohdalla siihen, että biisi kuulostaa eniten siltä miltä sen haluamme kuulostavan instrumentaalisena ja hyvin niukoilla perkussioilla. Lähipiiristä sattui vielä löytymään kaksi nuorta ammattitason soittajaa (viulisti Satu Kastell sekä sellisti Teemu Mastovaara) ja homma oli sitä myötä selvä. Tällä tasolla toimittaessa nauhoitusresurssien rajallisuus aiheuttaa omat haasteensa studiotyöskentelyyn, joten mietimme jo sävellysvaiheessa hiukan tarkemmin, mitä on mahdollista toteuttaa studiossa ja lavalla ja mitä taasen ei.
Tulevaisuutensa suhteen Nauticus on realistinen, jalat maassa ja luonteellensa ominaisesti myös pohdiskeleva, mutta katseensa jo horisontin suuntaan siintänyt. Materiaali yhtyeen kolmannelle täyspitkälle ottaa jo muotoaan, mutta Jalava painottaa ettei viisikolla ole kiire mihinkään, varsinkin kun hiljalleen rakentuvat albumikokonaisuudet ovat yhtyeen musiikille ominaisin julkaisumuoto. Marginaalissa toimittaessa ei tarvitsekaan taistella elintilastaan musiikkiteollisuuden muuttuvaisten valtarakenteiden tai menestymisen ehtoja asettavien tahojen pyörremyrskyissä – eritoten jos musiikin pariin vievä voima ei perustu perinteisiin rocktähti-konventioihin.
- Me emme myöskään ole ensimmäistä kertaa rock-orkesterissa, kaikilla on pitkä historia soittimensa parissa sekä bänditouhuissa. Kun ikää ja kokemusta on vuosien varrella karttunut, on myös muodostunut tietynlaisia realiteetteja musiikkia sekä sen mahdollisuuksia kohtaan. Pyrkimyksenä on tavoittaa niin moni kuulija kuin vain mahdollista, mutta kyllä me olemme sen ikäisiä, että haaveet rock-tähteydestä on kuopattu jo vuosia sitten. Marginaalisemmalla musiikilla on oma vannoutunut kuluttajakuntansa ja uskoisin meillä olevan musiikillisia edellytyksiä tavoittaa kasvavissa määrin tuota kohdeyleisöä. Toivon mukaan The Wait avaisi taas hiukan uusia ovia, sillä vaikka olemme levybändi, niin olemme ehdottomasti myös livebändi. Meidän on astetta haastavampaa tavoittaa kohdeyleisömme kuin monen muun bändin, mutta varovaisena toiveena tulevaisuuteen onkin, että nuo suomalaiset tapahtumajärjestäjät ottaisivat meidät suojiinsa ja päästäisiin lämmittämään lavaa vaikka hiukan isommille akteille.
Teksti: Aleksi Leskinen
Livekuvat: Aleks Talve
