Kesäkuun uusintakooste
12.06.2012
Kesällä pelkkiä uusintoja! Ainakin telkkarissa, ainakin 1990-luvulla. Siksi kesäkuun toinen albumikoostekin koostuu pelkistä uusintajulkaisuista. Kotimaiset Abhorrence, Disgrace ja Stench of Decay vievät kaikki omalla tavallaan parinkymmenenvuoden takaiseen death metal -kauteen; koosteen ulkomaan edustaja Shaved Women taas möykkää like it's 2011 all over again.
Abhorrence: Completely Vulgar
Svart
Kaikista tämän maan legendaarisiksi mainituista metallikokoonpanoista juuri Abhorrence tuntuu lämmittävän pitkätukkain mieltä kaikkein vahvimmin. Vuonna 1989 toimintansa aloittanut vantaalaisyhtye ehti julkaista urallansa virallisesti vain yhden demon ja seiskatuumaisen ennen kuin kokoonpano lakkasi olemasta. Yhtyeen kitaristi Tomi Koivusaari siirtyi samantien Violent Solution-yhtyeen jäänteistä syntyneeseen aktiin nimeltä Amorphis, ja kenties Abhorrence on osittain tuon orkesterin myönteisestä vaikutuksesta johtuen pysytellyt oleellisena kuriositeettina kuolometallin juurakosta kiinnostuneille. Svartin julkaiseman Completely Vulgar-kokoelman kansivihossa Koivusaari tarinoikin asiayhteyden merkityksestä oivallisella kiteytyksellä. Amerikkalaisen Relapse-lafkan Matt Jacobson olisi halunnut talliinsa Abhorrencen, mutta Koivusaaren tarjottua Amorphista hajonneen bändin tilalla, Jacobson sanoi suostuvansa, jos Amorphis nauhoittaa myös Vulgar Necrolatry -demon nimikkobiisin. Kappale päättää Amorphiksen The Karelian Isthmus -debyytin (1992).
Kokoelman oleellisin sisältö, nimetön seiskatuumainen ja Vulgar Necrolatry, ovat kestäneet aikaa hämmästyttävän hyvin. Brutaali deathin ja grindin makuinen ryske on sinänsä juuri sitä itseään – likaista, vimmaista ja kompromissitonta meteliä, joka on kuitenkin sovituksellisesti yllättävää ja tietyin varauksin myös monipuolista. Kappaleissa on ainutlaatuista kiehtovuutta, pahaenteisyyttä ja jumalatonta nuorten miesten intoa ja kapinamieltä. Soundien suttuisuus kruunaa kokonaisuuden, demomaisen kolinan ja vereslihaisen sahaamisen yhdistelmässä on sopivasti sekavuutta ja iskevyyttä. Järjettömän rähjäinen bassosoundi nostaa ihokarvoja pystyyn, Disintegration of Flesh lienee nipun oivaltavin ja mieleenjäävin rytistys, vaikka Abhorrencella onkin moniin tovereihinsa nähden hupaisa etu: kahdeksan biisin keskeiseen tuotantoon ei huteja mahdu.
Kokoelma itsessään on taattua Svart-laatua. Käppäisesti kanvaasille yrjötty kansitaide ja ajan patinaa huokuva, mutta hyvin asiasisältöinen kansivihko viimeistelevät asianmukaisen mätää löyhkää kahdenkymmenen vuoden takaisilta ajoilta hönkivän kokonaisuuden, jolla on perusteltu ja tärkeä asema alakulttuurimöykän pioneerien joukossa. Varsinaisen tuotannon kylkeen lykätyille keikka- ja treeninauhoille omistautuneempi alan ystävä keksinee muitakin perusteluja kuin ”paras tapa arkistoida on julkaista”.
Aleksi Leskinen
Disgrace: Grey Misery - 20th Anniversary EditionBig Money
Disgracen alakulttuurilähtökohtia ja 1980-luvun lopun ruohonjuuritason metalliaktivismia juhlitaan jo toista vuotta. Viime vuonna päivänvalon näkivät yhtyeen siihen asti julkaisematon, alun perin vuodeksi 1993 suunniteltu, mutta sittemmin kadonnut kakkoslevy Vol 2., sekä aikaisia demoja ja EP:itä niputtanut kokoelma 1990. Nyt on vuonna 1992 julkaistun Grey Miseryn vuoro.
Debyytti on julkaistu CD:llä viimeksi kahdeksan vuotta sitten, tuolloin kahden 1990-kokoelmalta löytyvän pikkujulkaisun kanssa. Nyt tarjolla on "pelkästään" alkuperäinen albumi, mutta 20-vuotisjuhlan kunniaksi alkuperäisessä kuosissaan ja uudelleen masteroidussa muodossa - sikäli kuin se näin raa'alta kuulostavalle musiikille varsinainen etu on. No, äänikuva on ainakin selkeä, eikä turkulaisnelikon nälkä ja näytönhalu jää kuulematta. Musiikillisesti Grey Misery tuntuu nyt, Vol. 2:n jälkeen, vähän hapuilevalta ja vähemmän jäsentyneeltä kuin mitä se olisi ehkä voinut olla. Silti sen lahjomattomassa äkäisyydessä on edelleen muutakin kuin vain ajankuvaa. Grey Misery kuulostaa yhä itseltään: keskeiseltä osalta suomalaista metallihistoriaa.
Jani Ekblom
Stench of Decay: Stench of DecayEktro
Ektro on kansitarroissaan viljellyt optimismiaan jo pitkään; jos jotain, niistä on välittynyt vilpitön innostus omiin tekemisiinsä. Samaa henkeä on Stench of Decayn samannimisellä kokoelmalla, joka niputtaa kaksi demoa ja yhden EP:n vuosilta 2005-2011. Voi ihmetellä, miksi demoista tarvitaan uusi painos, mutta Stench of Decay vastaa siihen itse.
Abhorrence-laina Vulgar Necrolatry on paljastava: vuonna 2004 perustettu porilaisyhtye vie kuolonmetallillaan suoraan kahden vuosikymmenen taakse. Siinä kuuluu kaikuja klassisesta Suomi-deathista ja 90-luvun alun ruotsalaisesta vastaavasta. Kyse on itsenäisestä, mutta hyvin perinnetietoisesta materiaalista. Ja tosiaan, porilaiset tarjoavat visvaa ja mätää. Vaihtelevatempoissa kappaleissa on yksinkertaisuutta ja rouheaa tarttuvuutta. Kokoelman avulla kuulee, kuinka kehittyminen vähän epävarmasta ja taitojensa rajoittamasta, mutta innostuneesta yhtyeestä nykyiseen, monipuoliseen, entistä raskaampaan, mutta aivan yhtä omapäiseen Stench of Decayhin käy.
Luvatusta modernista klassikosta en tiedä, mutta harvinaisen mukaansatempaavaa ja irroitteluhenkistä vääntöä Stench of Decay tarjoaa.
Jani Ekblom
Shaved Women: Shaved WomenEktro
Ektron toinen tuore uusinta on yhdysvaltalaisen Shaved Womenin tinkimätöntä noiserockia tarjoava eponyymi kiekko. Tässäkin on jujunsa: rajoitetun painoksen Shaved Women -12'' ilmestyi alunperin vasta viime vuonna. CD:lle on bonuksena laitettu varmasti vielä rajoitettummin saatavilla oleva Live @ Apop -kasetin sisältö: viisi EP:n biisiä raakoina liveversioina.
Ennen kuin ehtii ihmetellä uusinnan motiiveja, tulee yllättävän vakuuttuneeksi nelikon mekkaloinnin pätevyydestä. Soundeiltaan ahdistava ja matalamielinen levy liikkuu jossain muhkeasti pörisevän ja vähän AmRep-henkisen noiserockin sekä Black Flagin loppukauden mieleentuovan likaisen, hitaan ja vähän kokeellisenkin hardcoren liepeillä. Kuitenkin niin, ettei Shaved Womenia ensimmäiseksi tee mieli verrata kumpaankaan leiriin.
EP:n 17 minuutin kyyti on murhaava. Ahdistusta, itseinhoa ja pelkoa Saint Lousissa; kyltymättömästi tajuntaan iskettäviä negatiivisia tunteita musiikillisessa muodossa. Live-pätkä ei tuo tähän erityistä lisäarvoa, mutta varsinainen julkaisu on todella hyvä.
Jani Ekblom
