Brad Tolinski: Jimmy Page - Yksinoikeudella
20.07.2013
Guitar World Magazinen päätoimittaja Brad Tolinski on koonnut Jimmy Page -haastattelunsa samoihin kansiin, mutta lähinnä keskusteluihin pohjautuvaa kirjaa on vaikea sanoa oikeaksi elämänkerraksi.
Suom. Jere Saarainen ja Jaakko Teittinen
Minerva
Led Zeppelinin ja Yarbirdsin legendaarinen kitaristi/soundivelho Jimmy Page on harvoin suostunut haastatteluihin ja monesti juttutuokiot ovat katkenneet kun poloinen toimittaja on mennyt kysymään jotain väärää tai on muutoin saanut jo valmiiksi varautuneen Pagen sulkeutumaan. Guitar World Magazinen päätoimittaja Brad Tolinski on kuitenkin onnistunut viimeisen 20 vuoden aikana saamaan tältä mediaa välttelevältä kitarasankarilta joitain kunnon haastatteluja, jotka on nyt koottu yksien kansien väliin.
Opuksen takakannessa kirjaa ylistetään oikeaksi elämänkerraksi, mutta totuus on että mysteerit Pagen ympärillä eivät teoksen myötä juuri hälvene. Tätä ei auta edes miehen astrologinen syntymäkartta, joka avataan vielä lukijoille kirjan loppumetreillä. Tolinski pyrkii silti viemään Pagen tarinaa eteenpäin kronologisesti ja pohjustaa välikappaleissa aina seuraavia aiheita sekä teemoja lyhyin, luonnosmaisin osin. Näitä seuraa yleensä kysymys-vastaus tyyppiset osuudet, joissa saatetaan tosin loikkia niin aiheessa kuin ajassakin, joten lukijan on syytä pysyä valppaana ja aihepiirin olisi hyvä olla jo ennestään tuttu. Välillä Page väistää koko kysymyksen ja puhuu aiheen vierestä, mutta Tolinski ei ole juuri toimittanut materiaalia ja tarinat ovat nähtävästi lähes alkuperäisessä muodossaan.
Pagen lisäksi haastateltavaksi ovat päätyneet mm. David Coverdale, jonka kanssa hän työsti vuonna 1993 ikävästi aliarvostetun Coverdale and Page -kiekon, sekä Paul Rodgers jonka kanssa Page julkaisi pari levyä 80-luvun puolivälissä The Firm -yhtyeen nimissä. Näiden kahden raskaan sarjan sumutorven tarinoinnit ovatkin kirjan lennokkainta antia. Ääneen pääsee myös entinen Yarbirds kamu Jeff Beck, sekä The White Stripesin kautta maailmanmaineeseen kohonnut Jack White, mutta kitaristien keskinäiset haastattelut tuppaavat olemaan pelkkää selkään taputtelua.
Koska Pagen haastattelut on tehty alkujaan kitaralehteen, on meno monin kohdin melkoista fanipoikahehkutusta, eikä Tolinski edes yritä peitellä kaikki rajat rikkovaa ihailuaan. Superlatiivit lentävätkin näin esoitta vasemmalle ja oikealle, kun Yarbirdsin ja Led Zeppelinin kitaravirtuoosista leivotaan kaikkien aikojen merkittävintä kitaristi/tuottajaa. Mahdolliset vastoinkäymiset ovat aina muiden syytä ja jos sankarimme on joskus sattunut tekemään jotain väärää saadaan näidenkin tilateiden ylle luotua maagista hohdetta, tyyliin: kaiken pitikin käydä juuri näin. Bändi(e)n faneille tiedossa on herkkua ja monien klassikkobiisien syntyhistoria läpivalaistaan yksityiskohtaisesti. Etenkin nimettömänä syntyneen ja ajan myötä Led Zeppelin IV -nimiseksi kasvaneen klassikkoalbumin vaiheita jaksetaan vatvoa juurta jaksain, kun taas ryhmän viimeiseksi varsinaiseksi kiekoksi jäänyt In Through the Out Door ohitetaan harmillisesti lähes tyystin.
Haastatteluiden alkuperäisten käyttötarkoitusten mukaisesti Page muistelee uskollisesti mitä kitaraa ja vahvistinta sattui käyttämään missäkin biisissä ja kuinka eri efektejä saatiin aikaiseksi. Tekniseltä kannalta rmielenkiintoisia ovat myös tarinat siitä, miten Page mikitti rumpuja ja taisteli satunnaisesti äänimiesten kanssa saadakseen aikaan parhaimman mahdollisen lopputuloksen. Huvittavampia ovat kuitenkin tarinat itse rumpali John ”Bonzo” Bonhamista, joka hoiti sarkansa moitteetta vaikka mies tarinoiden mukaan lähinnä keskittyi bailaamiseen, irstailuun ja muiden ärsyttämiseen.
Tolinski on kursinut harvoista aineksista kasaan kirjan, joka käynnistyy suhteellisen kronologisesti, mutta hajoaa loppua kohden yhä pahemmin ja pahemmin. Soundivelhon faneille luvassa on kuitenkin herkkua, mikäli esimerkiksi perusteluin ryyditetty luettelo Zeppelinin parhaista kitarahetkistä ja merkittävimmistä laitteista sattuvat kiinnostamaan. Ehkei mikään perusteellisin kirja, mutta yksinoikeudella nyt kuitenkin.
Mika Roth
