Schlager on saksankielisen Keski-Euroopan iskelmä- ja viihdemusiikkia, josta allekirjoittaneelle nousi ennen Sirkkilän ansiokasta kirjaa mieleen lähinnä toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet. Rennot ja helpot kappaleet, joiden oli tarkoitus vain viihdyttää ja luoda miltei naivistista nostalgiaa. Schalgerin historia on kuitenkin huomattavasti pidempi ja sen vaikutus nykypäivään on huomionarvoinen. Hannu Sirkkilä on tarttunut härkää sarvista ja pitänyt itselleen Schlager-leiriä. Hän haastatteli tekijöitä, kuulijoita ja järjestäjiä pitkin Keski-Eurooppaa, etsien samalla niin schlagerin mennyttä, nykyistä kuin tulevaakin paikkaa.
Aviador Kustannus
Ymmärtääkseni olen ollut tasan yhdessä schlager-konsertiksi laskettavassa tapahtumassa ja senkin kokemuksen tarjosi kotimainen ryhmä. M. A. Nummisen johtama Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri esiintyi muistaakseni jossain päin Turkua, mahdollisesti jonkin festivaalin yhteydessä. Tämä saattoi tapahtua 00-luvun tienoilla, paikkana toimi joka tapauksessa siisti sali ja yhtye oli pukeutunut juhlallisen asiallisesti. Ilmassa oli varttuneemman väen juhlan tuntua ja yleisö istui kurinalaisesti tuoleillaan.
Setti koostui 1920- ja 1930-lukujen jazzherkuista ja swing-vedoista, jotka saivat tulkinnoissa lisää kierrettä. Setissä oli muitakin kieliä käytössä kuin suomi – ruotsia ja englantia ainakin, ehkä jopa saksaa? Musiikki oli taitavaa ja esitys huokui ironiaa, mutta riittävän suoralla naamalla. Tirehtööri Numminen spiikkasi asiansa nummismaisen kuivakasti, eikä tilanteeseen sisältynyt humoristinen alavire jäänyt keltään huomioimatta. En tuolloin ajatellut kuulleeni schlager-konserttia, mutta Sirkkilän kirjan esipuhe luo linkin pisteiden välille.
Esipuheen näet pitää juuri M. A. Numminen ja itse opus näkee schlagerin alun ulottuvan aina Wienin operetteihin ja Tonava kaunoinen -kappaleeseen asti. Schlagerin alkuräjähdys siirtyi näin kauemmas, kauemmas ja 60-luku olikin siis 1860-luku. Asioita on kirjattu jo pidempään ylös ja tuolloin musiikista todella käytettiin ensi kertaa kuvaavana terminä sanaa ’schlager’, mikä käy tarkkaan ilmi. Tietokirjailija hallitsee faktat, mutta ei saa näin tehdessään silti opusta maistumaan tietoluettelolta.
20-luvulla schlager olikin siis jo keski-ikäinen ilmiö, mikä avarsi ainakin minun maailmaani. Nummisen uusrahvaanomaisen keikkatyylin uudelle tasolle nostanut saksalainen Max Raabe & Palast Orchester lasketaan mukaan schlagerin laajan sateenvarjon alle, joten huomaan olevani jo jotenkin tontilla, sillä myös Raaben tekemiset olivat aiemmista yhteyksistä tuttuja.
Sirkkilä kelaa johdonmukaisesti kirjassa auki schlagerin synty- ja kehityshistoriaa, mutta suhteellisen nopeasti siirrytään Berliiniin ja ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen kultaiseen aikakauteen. Juuri noilta vuosikymmeniltä mm. niin Raabe kuin Numminen poimivat kappaleita esitettäväkseen, eikä materiaalin hilpeästä naiiviudesta voi olla liikuttumatta. Kirjaa lukiessa kannattaakin käyttää verkon suuria resursseja hyödykseen, sillä saksankielisen Euroopan musiikkihistoriaa on tallennettu erittäin moniin paikkoihin.
Kun alkujaan näin Sirkkilän kirjan mainoksen pidin saksalaista schlageria kaukaisena asiana. Mielikuvat alppimaisemissa kiitävistä dirndl-mekkoisista naisista ja nahkahousuisista miehistä paksuine viiksineen saattoivat olla yliampuvia, mutta ymmärtänette näkökulman. Ei tarvinnut kuitenkaan raapaista juuri pintaa syvemmältä, kun löysin jo selvä linkkejä Suomen ja schlagerin välillä. Suomessa kukoisti pitkään käännöskulttuuri, jossa muualla menestyneitä kappaleita tekstitettiin kotimaisille artisteille.
50-, 60- ja 70-lukujen käännösbiisit sisältävätkin monia tuttuja schlagereita, joista monelle on tekstin saralla annettu täysin uusi elämä ja tarkoitus. Tämän lisäksi täysin kotimaisiin kappaleisiin omaksuttiin niin vahvaa schlager-kulmaa, että niitä voisi kutsua suomalaiseksi schlageriksi. Etenkin 70-luvun isoissa Euroviisu-tyyppisissä biiseissä on juuri sitä kimalletta (ja joidenkin mielestä kitschiä), joka on yksi schlagerin riippakivi.
Kirjan alaotsikko kuuluu: Tonava kaunoisesta Helene Fischeriin. En tiennyt tätä ennen kuka Helene Fischer on tai mitä hän tekee. Nyt tilanne on toinen ja jos hän sattuisi esittämään asiansa suomeksi, kutsuisin musiikkia moderniksi suomipopiksi tai iskelmäpopiksi. Niin pitkälle schalger on kehittynyt ja niin liki kotimainen iskelmämmekin sitä lopulta on, joten kosketuspintaa härmään löytyy vain entistä enemmän.
Modernit tuulet puhaltavat siis schlagerissakin. Mennyt on mennyttä, eikä schlager ole juuttunut museoihin pölyttymään. Siinä missä kotimainen iskelmä on kehittynyt iskelmärockiksi, iskelmäiseksi hip hopiksi ja ties miksi, tekevät uuden ajan schlager-artistit samoja asioita. Jälleen verkon avulla löydetyt modernin schlagerin soittolistat kuulostivat kovin tutuilta, vain saksankielisyyden erottaessa materiaalin schlageriksi.
Sirkkilä on jalkautunut schlager-keikoille ja haastattelee esittäjiä, kuulijoita ja järjestäjiä. Megakeikoilta on pitkä matka pikkukaupunkien pääosin vanhusten täyttämiin juhlasaleihin. Mutta niinhän etäisyyttä on myös musiikillisesti DJ Ötzin bilejyskytyksestä Ben Zuckerin raspiääniseen rockschlageriin.
Sirkkilä tekee kirjaimellisesti matkan, jonka lopussa hän ei tunnustaudu schlagerfaniksi, mutta katsoo olevansa schlagerystävä. Voin yhtyä samaan, sillä oman schlager-leirin jälkeen näen kyllä yhtenevyydet suomalaiseen musiikkikenttään, mutta voitte soittaa hautajaisissani kyllä jotain muuta, kiitos.
Schlager on kuten niin monet musiikin suuntaukset. Monelle vain tuotetta ja täytettä, harvemmille elämäntapa ja ainoa tie. Kuten iskelmä myös schlager elää ja voi kuullun perusteella vähintäänkin hyvin.
Schlager on saksankielisen Keski-Euroopan iskelmä- ja viihdemusiikkia, josta allekirjoittaneelle nousi ennen Sirkkilän ansiokasta kirjaa mieleen lähinnä toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet. Rennot ja helpot kappaleet, joiden oli tarkoitus vain viihdyttää ja luoda miltei naivistista nostalgiaa. Schalgerin historia on kuitenkin huomattavasti pidempi ja sen vaikutus nykypäivään on huomionarvoinen. Hannu Sirkkilä on tarttunut härkää sarvista ja pitänyt itselleen Schlager-leiriä. Hän haastatteli tekijöitä, kuulijoita ja järjestäjiä pitkin Keski-Eurooppaa, etsien samalla niin schlagerin mennyttä, nykyistä kuin tulevaakin paikkaa.
