Markus Rantanen: Suuri säkkipillikirja

Markus Rantanen tarttuu uusimmassa kirjassaan suomalaisittain hieman eksoottisempaan soitinperheeseen. Suuri säkkipillikirja käy nimensä mukaisesti läpi monenlaisten säkkipillien historiaa ja merkitystä pääosin eurooppalaisesta kulmasta. Monille säkkipilli on synonyymi skotlantilaiselle musiikille, mutta kyseinen soitin omaa muinaiset ja laveat juuret. Rantanen käy yksityiskohtaisesti ja erittäin komein kuvituksin läpi soittimen historiaa ja matkaa halki maailman, avaten samalla eri kulttuurien ja kansojen tarinoita. Eikä suomikaan ole säkkipillitön maa, vaan myös pohjoisilla rannoilla mm. raccopillin nimellä kulkenut soitin on aikoinaan soinut – ja soi jälleen.

Rantanen on tehnyt ihailtavan tarkkaa ja kattavaa työtä. Kyseessä on tuhdin painoinen ja komean kokoinen tietokirja, jota on silti helppo lukea. Teksti on jaoteltu lukuisiin erillisiin kappaleisiin, jolloin täysin kuvatonkin aukeama ei lannista satunnaista lukijaa. Niin maiden ja maailman historiaa kuin soitinten historiaa käydään läpi sen verran, kuin mitä milloinkin tarvitsee. Eurooppa siirtyi aikojen saatossa murroksesta murrokseen, mitä myös säkkipillien historia heijastelee.

Sekaan sujahtelevat nokkelat huomiot keventävät opusta ja erittäin moninaiset kuvat kuvateksteineen pitävät osaltaan mielenkiinnon yllä. Rantanen ei sorru vain luettelemaan vuosilukuja, paikannimiä ja henkilöitä, vaan asioille pyritään antamaan taustoja. Ihmisille luonteenpiirteitä pienten heihin liittyvien tarinoiden ja sattumusten kautta. Pieni lukijaa huomioiva panos kantaakin isossa kirjassa pitkälle.

Esittelytekstin jälkeen tutkitaan ensin itse soitinta ja havainnollisten kuvien avulla kaltaiselleni säkkipilliummikollekin selviää, että mikä osa on mikin ja kuinka palaset vaikuttavat erilaisissa soittimissa. Monelle yleisin mielikuva koko soittimesta on skotlantilainen ylämaanpilli, mutta säkkipillien soitinperhe on erittäin rikas ja monipuolinen.

Monet pillit toimivat puhaltamalla, mutta myös palkeilla toimivia soittimia tunnetaan runsain mitoin. Pillien lukumäärä, muotoilu ja sijoittelu vaihtelevat. Samoin pillien sormiaukkojen ja mahdollisen mekaniikan mukana olo muuntaa ääniä. Onpa kaiken kukkuraksi nykyään saatavilla myös digitaalisia säkkipillejä, joiden osia 3D-printataan. Soitin ei siis ole mikään museolaite, vaan alati kehittyvä ja muuntuva, jos nyt osa säkkipilliharrastajista haluaakin pitää kiinni perinteistä.

Kirjassa kuljetaan pääosin historiasta nykyhetkeen maa ja soitin kerrallaan. Kaikki alkaa varhaisimmista maininnoista, kivipiirustuksista ja osin myös arvailuista. Säkkipillin osat on tehty kautta aikain materiaaleista, jotka eivät pysty vastustamaan ajan hammasta kovin hyvin, mikä osaltaan rajoittaa historiaa. Ylös kirjoitettua musiikkiakaan ei monesti ole, joten Rantanen joutuu tekemään salapoliisintyötä. Kaikkia historian käänteitä ei saada selville, mutta yhtä kaikki säkkipilli on eri muodoissaan ollut monille kansoille tuttu soitin jo pitkään.

Musiikin saralla olen törmännyt useampaan otteeseen säkkipilleihin eri keikoilla. Sveitsiläinen folkmetal bändi Eluveitie yllätti minut aikoinaan, koska en ollut yhdistänyt Sveitsiä ja säkkipillejä toisiinsa. Pari yhtyeen innokasta fania piti minulle esitelmää muistuttavan tietoiskun, jonka myötä myös kampiliira ja kelttiläinen harppu saivat nopeasti sveitsiläiset juuret. Nigthwishin Troy Donockley on soittanut jo pidempään uilleannpilliä, joka on yksi säkkipillin muodoista. Ensiferum ja Wintersun ovat myös käyttäneet säkkipillejä levyillään, ja monet modernit yhtyeet muillakin musiikin saroilla ovat turvautuneet sessiosoittajien apuun.

Säkkipilli eri muodoissa on siis nykyään tuontisoitin, mutta kuten jo alussa totesin: se ei ole uusi soitin näillä rannoilla. Kalevalassa mainitaan pillisäkki ja onpa Turusta löydetty säkkipillin borduunapilli, joka on ajoitettu 1300- ja 1400-lukujen vaihteeseen. Muitakin palasia on löydetty sieltä täältä, minkä lisäksi Rantanen käyttää kirkkotaidetta tietojen hankkimiseen. Vanhoissa kivikirkoissa pitkin Eurooppaa on patsaita erilaisia soittimia soittavista enkeleistä, myös säkkipillejä, ja tuo on kirjaimellisesti kiveen hakattu totuus. Suomesta on löytynyt vain piirros sekä pari alttarikaappia, mutta nekin käyvät todistusaineistosta.

Säkkipilli soi siis kansalliseepoksessamme ja siihen viitataan Aleksis Kiven teoksessa, joten kuinka muutenkaan kirjan virallinen osuus voisi päättyä, kuin kuvaan suomalaisesta säkkipillistä. Soittimen on koonnut portugalilainen soitinrakentaja Goncalo Cruz, joka muutti Suomeen 10-luvun alussa ja tarttui toimeen. Ensin uuttera tohtoriopintojen suorittaja kuvasi ja mittasi kaikki Somen, Ruotsin, Viron, Latvia ja Liettuan museoista löytyvät soittimet ja soitinten osat.



Seuraava askel oli 3D-tulostaa osia, joista pillistöt rakentuvat ja näin on päästy mahdollisimman lähelle alkuperäistä soitinta. Kirjan viimeinen varsinainen sivu käsitteleekin säkkipillin hankkimiseen liittyviä asioita, joten kuka tahansa voi opuksen lukemisen jälkeen tarttua toimeen – eli säkkiin ja pilleihin.

Mika Roth