Klassikko

Billy Idol: Cyberpunk, 1993

29.10.2014



Innostuin albumista välittömästi ja Cyberpunk päätyi raskaaseen tehosoittoon, vaikka kaveripiiristä ei ymmärrystä kääntymykselleni juuri herunutkaan. Billy Idol miellettiin noina aikoina yleisesti joksikin grungea vanhemmaksi fossiilikerrostumaksi, jonka sanomiset ja tekemiset kiinnostivat osapuilleen saman verran kuin Islannin sillilaivaoston vuosituotto. En tietenkään lannistunut hyytävästä vastakaiusta, vaan ylistin kahta kovemmin uutta löytöäni, ja vaikka muuta saatoin saarnatessa väittää, en perustanut tuolloinkaan kappaleiden sekaan ujutetuista väliosista, jotka tuntuivat jo omana aikanaan vanhentuneilta. Kiekon kahdenkymmenen raidan seassa oli kuitenkin riittävästi TNT:tä omiin tarpeisiini ja vasta uuden vuosituhannen puolella Cyberpunk jäi pölyttymään levyhyllyyn.

Tämä ristiriitainen kiekko olisi saattanut vastaisuudessakin hylkiä cd-soitintani, ellei herra Broad olisi katkaissut pitkää levytystaukoaan taannoin ilmestyneellä Kings & Queens of the Underground albumilla. Koitti aika kerrata myös artistin menneitä tekemisiä ja lyhyen epäröinnin jälkeen tungin tutun levyn pitkästä aikaa soittimeen. Vaikka kannet olivat vuosien saatossa naarmuuntuneet melkoisesti, ilahduin kun vanha taika sykki edelleen kaiken pölyn alta. Cyberpunk on selkeästi oman aikansa tuote, minkä kuulee nopeasti soundeista ja etenkin rytmipuolen säksätyksistä, mutta väitän että housen innoittama zät-zät-zää voisi olla kyllä pahempaakin. Eikä se sumenna sitä tosiasiaa, että itse kappalemateriaalissa on edelleen paljon hyvää, eikä ajan hammas ole kohdellut kaltoin kaikkia soundeja.



Lou Reedin l√§hes kolme vuosikymment√§ aiemmin kirjoittama Heroin on turboahdettu raskaaksi tanssilattioiden tampppausraidaksi, jonka kylkeen on nidottu Patti Smithin Gloriasta rivit: ‚ÄĚJesus died for somebody's sins / but not mine‚ÄĚ. Muistettakoon ett√§ Idol itse oli n√§ihin aikoihin jo pahasti koukussa useampaan nautintoaineeseen, joten aiheen suora k√§sittely ja biisin nosto levyn ensimm√§iseksi sinkuksi kertovat jotain. Energisesti paukkuva Power Junkie jaksaa yh√§ antaa kybersaapasta kuulijan istumakukkuloille ja Shangrilan verkkaisen virtauksen mystinen it√§ on edelleen t√§ynn√§ ihmeit√§. Jopa kevyt-ambientin ja chillailun puolelle kaatuva Adam in Chains toimii vuonna 2014, vaikka en edelleenk√§√§n voi uskoa kenenk√§√§n vaipuvan hypnoosiin raidan avulla.

Cyberpunkin 71 ja puolen minuutin mitasta olisi totta vie voinut leikata parikymment√§ minuuttia raskainta rasvaa pois, mutta toisaalta levy on oman aikansa, ja vaikeuksien keskell√§ painineen Idolin, kuva. Potretti ei kenties ole kaikkein imartelevin ja Idol ei ole viime vuosina juuri soittanut levyn kappaleita keikoillaan, mutta omasta mielest√§ni kiekko pisti hyvin pakettiin herran 80- ja 90-luvut. Uuden vuosituhannen puolella Idol on muuttunut uusklassiseksi versioksi itsest√§√§n, mutta Cyberpunkin kohdalla kaikki oli hetken mahdollista. Se hetki ei kest√§nyt kauaa, sill√§ fanit ja kriitikot murskasivat kilvan kiekkoa, mutta yht√§kaikki ainakin Idolin kotistudiossa niiden kymmenen kuukauden aikana kun pitk√§soittoa luotiin, horisontit olivat avoinna joka suuntaan. Ja kyll√§h√§n min√§ itsekin viihdyn taas kyberkulttuurin historiaa peilailevan teoksen parissa ‚Äď kunhan vain muistan loikkia niiden tiettyjen raitojen ylitse.

Mika Roth




Lukukertoja: 1892
Facebook
Artistihaku
Klassikoissa myŲs