The Jam - eräs 1970- ja 80-lukujen taitteen kiehtovimmista brittiyhtyeistä

Vuonna 1972 Wokingissa, Surreyssa perustettu The Jam oli brittiläinen, melko voimakkaasti johtohahmoonsa, solisti/kitaristi/biisintekijä Paul Welleriin identifioitunut rockyhtye. Vuosien 1977 ja 1982 välillä The Jam saavutti kotimaassaan 18 top 40:ään kohonnutta singlehittiä. Niistä That's Entertainment ja Just Who Is the 5 O'Clock Hero? lukeutuvat Britanniassa kaikkien aikojen suosituimpien import-singlejen joukkoon.

The Jamin diskografia koostuu kuudesta studioalbumista ja yhdestä livelevystä. Ensiksi mainituista yhtyeen joutsenlauluksi jäänyt ja vuonna 1982 ilmestynyt The Gift nousi brittien albumilistan kärkeen. Kun The Jam lopetti toimintansa, yhtyeen 15 singleä julkaistiin uudelleen ja ne kaikki sijoittuivat Britanniassa edelleen sadan suosituimman joukkoon. Musiikillisten vaikutteidensa osalta The Jamia voi pitää melko monipuolisena yhtyeenä. 1970-luvun osalta bändin keskeisiin tyylisuuntiin lukeutuivat punkrock ja uusi aalto ja sitä edeltäneeltä vuosikymmeneltä beat, soul sekä rhythm and blues. The Jam tuli tunnetuksi melodisista kappaleistaan ja mod-henkisestä imagostaan.

Yhtyeen lopetettua toimintansa Paul Weller perusti yhtyeen The Style Council ja siirtyi sen jälkeen sooloartistiksi. Sävellystyönsä ja kitarointinsa lisäksi Weller lauloi leadia lähes kaikilla The Jamin kappaleista. Bruce Foxtonin bassokuviot osoittautuivat useissa biiseissä varsin keskeisiksi ja monet The Jamin tuotannon ytimeen lukeutuvista kappaleista, kuten Down in the Tube Station at Midnight, The Eton Rifles, Going Underground ja Town Called Malice saivatkin perustansa niistä.

The Jamin esikoisalbumi In the City ilmestyi 20. toukokuuta 1977. Mainittu pitkäsoitto vastaanotti varsin myönteisiä arvioita ja saavutti brittilistalla sijan 20. Albumin nimikappale nousi singlelistalla sijalle 40. ja In the Cityn covertuotantoon lukeutuvat näkemykset Larry Williamsin Slow Downista ja lisäksi The Whon, The Kinksin ja Link Wrayn levytystuotantoon lukeutuvasta Batman-TV-sarjan tunnarista. The Jamin kakkosalbumi This is the Modern World ilmestyi marraskuussa 1977 ainoastaan puoli vuotta yhtyeen debyytin jälkeen. Brittilistalla sen paras sijoitus oli 22. ja singleformaatissa ilmestynyt, albumin nimikappaleesta käyvä The Modern World saavutti sijan 36.

Marraskuun alussa 1978 Polydor Recordsin julkaisemana ilmestynyt The Jamin kolmas albumi All Mod Cons lukeutuu yhtyeen tuotannon terävään kärkeen. Julkaistuaan toisen pitkäsoittonsa This Is the Modern World The Jam oli tehnyt Yhdysvalloissa kiertueen Blue Öyster Cultin lämmittelijänä. Ennen All Mod Consin nauhoituksia Weller kärsi kirjoituskammosta, mutta lopputuloksena oli edeltäjäänsä paremmin menestynyt ja kenties myös laadukkaampi albumi. All Mod Consilla keskeisiksi osoittautuivat britti-invaasiota edustaneilta yhtyeiltä poimitut vaikutteet ja The Jamin oman tuotannon lisäksi albumi sisältää coverin The Kinksin originaalituotantoon lukeutuvasta kappaleesta David Watts.

Singleformaatissa julkaistusta kappaleesta Down at the Tube Station at Midnight muodostui siihen mennessä eräs The Jamin suosituimmista singleistä, joka saavutti brittilistalla viidennentoista sijan. Weller ei kuitenkaan aluksi ollut tyytyväinen kappaleen sovitukseen ja niinpä tuottajana toiminut Vic Coppersmith-Heaven joutuikin pelastamaan kyseisen biisin studion uumenista. Down in the Tube Station at Midnight kertoo ensimmäisessä persoonassa tarinan nuoresta miehestä, joka kulkee yöllä metroaseman ohi matkallaan vaimonsa luo ja tulee äärioikeistolaisten pahoinpitelemäksi.

Vuonna 1979 All Mod Consista julkaistiin Yhdysvalloissa versio, jossa kappale The Butterfly Collector oli ottanut Billy Huntin paikan. Vuonna 2006 albumista julkaistiin tupla CD-versio, jonka jälkimmäinen levy koostui singlejen B-puolista, outtakeseista ja ennenjulkaisemattomista demoista. Lisäksi mukana oli 40-minuuttinen Don Lettsin ohjaama dokumentti. All Mod Cons saavutti varsin myönteisiä arvioita heti ilmestymisensä jälkeen. Esimerkiksi New Musical Expressin Charles Shaar Murreyn mukaan albumi oli valovuosia edellä kaikesta siitä, mitä The Jam oli aikaisemmin tehnyt ja All Mod Cons tulisi naulitsemaan The Jamin kansainvälisen rockin kärkijoukkoihin. Soundsin Garry Bushell ylisti albumin musiikillista kypsyyttä ja sävellyksellistä voimaa. NME rankkasi All Mod Consin vuoden 1978 toiseksi parhaaksi albumiksi.

Musiikkilehti Q:n vuonna 2000 laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan brittiläisen albumin listalla All Mod Consin sijoitus oli viideskymmenes. Vuonna 2013 NME laati 500:n kaikkien aikojen aikojen parhaan albumin listansa, jolla All Mod Cons saavutti sijan 219. Mainittu pitkäsoitto on päässyt lisäksi mukaan teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die.



Marraskuussa 1979 ilmestynyt The Jamin neljäs albumi Setting Sons jatkoi yhtyeen arvostettujen ja menestyneiden levyjen sarjaa. Brittilistalla sen paras sijoitus oli neljäntenä ja ainoana singlenä julkaistusta The Eton Riflesistä muodostui The Jamin ensimmäinen top teniin kohonnut single, joka saavutti aina kolmannen sijan. 28. marraskuuta 1980 ilmestynyt The Jamin viides albumi Sound Affects on yhtyeen pitkäsoitoista ainoa, jonka tuottamiseen yhtye otti itse osaa. Albumilta löytyvä Music for the Last Couple on The Jamin tuotannosta ainoa koko yhtyeen käsialaa oleva kappale. Johtohahmo Paul Weller on nimennyt Sound Affectsin The Jamin tuotannon parhaaksi albumiksi.

Tyylillisesti pitkäsoittoon vaikuttivat Wiren, Gang of Fourin ja Joy Divisionin kaltaiset postpunk-yhtyeet. Michael Jacksonin Off the Wall -albumilta omitut vaikutteet kuuluvat etenkin helmikuussa 2025 69 vuoden ikäisenä edesmenneen Rick Bucklerin rummutuksessa. Sound Affectsilta singleksi poimittu Start! nousi brittilistan kärkeen ja kappaleen bassolinjaan sekä kitarasooloon on vaikuttanut Beatlesin Revolver-albumin avausraita Taxman. Sound Affects viihtyi brittilistalla 19 viikon ajan ja myi yli 100 00 kappaletta parhaan listasijoituksen ollessa toisena. Billboardin listalla albumin paras sijoitus oli 72. helmikuussa 1981. Marraskuussa 2010 ilmestyi albumin 30-vuotisjuhlajulkaisu, eli tupla CD, joka sekin saavutti brittilistalla sijan 63.

12. maaliskuuta 1982 ilmestyi The Jamin viimeiseksi albumiksi jäänyt The Gift, jonka musiikillisessa ilmaisussa Paul Weller toi esiin diggaustaan northern soulia kohtaan. Albumin suurin singlemenestys oli helmikuussa 1982 brittilistan kärkisijalle kohonnut Town Called Malice ja myös itse pitkäsoitto nousi brittilistan kärkeen. The Giftin tuotannosta Oasiksen Liam Gallagher ja Ocean Colour Scenen Steve Cradock levyttivät coverinsa kappaleesta Carnation. Myös The Giftin 30-vuotista olemassaoloa juhlistettiin vuonna 2012 ilmestyneellä Deluxe Edition-tyylisellä tupla CD:llä.

Joulukuussa 1982 The Jamilta julkaistiin 14 kappaleesta koostuva livelevy Dig the New Breed, jonka nauhoitukset ovat vuosilta 1977, 1979, 1981 ja 1982. Brittilistalla albumin paras sijoitus oli toisena ja listaviikkoja sille kertyi 16. Lokakuussa 1983 yhtyeen tuotannosta julkaistiin tuplakokoelma-albumi Snap! Myös sen korkein listasijoitus Britanniassa oli toisena ja tupla-albumi saavutti 30 listaviikkoa. Laadukkaalla, monipuolisella ja melko laajalla tuotannollaan The Jam säilyy eräänä 1970- ja 80-lukujen taitteen kiehtovimmista brittiyhtyeistä.

Pertti Pulkkanen