Status Quo - brittiläisen boogierockin instituutio

Vuonna 1962 Lontoossa perustettu Status Quo on eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä ja pitkäikäisimmistä brittiläisistä rockyhtyeistä. Sen perustivat vuonna 1962 kouluaikanaan solisti/kitaristi Francis Rossi ja basisti/solisti Alan Lancaster. Status Quon kuuluisimman kokoonpanon täydensivät soolokitaristi/solisti Rick Parfitt ja rumpali John Coghlan, joista ensiksi mainittu liittyi yhtyeeseen vuonna 1967 ja jälkimmäinen jo neljä vuotta aikaisemmin. Vuonna 1967 yhtyeen, joka oli aikaisemmin toiminut nimillä The Spectres ja Traffic Jam, nimeksi valikoitui The Status Quo ja määräinen artikkeli bändin nimestä pudotettiin vuonna 1969.

Vuonna 2022 Status Quo oli toiminut yhtäjaksoisesti 60 vuoden ajan siitä huolimatta, että vuonna 1984 yhtye ilmoitti lopettavansa toimintansa. Seuraavana vuonna Status Quo esiintyi Live Aidissa ja palasi uudistuneen rytmiryhmänsä myötä täysaikaisesti toimivaksi yhtyeeksi vuonna 1986. Kotimaassaan Status Quo on saavuttanut ennätykselliset 60 listahittiä. Niistä psykedeelishenkistä poppia edustaa selkeästi ainoastaan esikoishitti, vuonna 1967 ilmestynyt Pictures of Matchstick Men. Status Quon singleistä 22 on noussut top teniin.

Yhtyeen uran boogiekauden ensimmäinen mestariteosalbumi on joulukuun puolivälissä 1972 ilmestynyt Piledriver, jolta poimittiin lisäksi singlemenestys Paper Plane. Heti albumin käynnistävä ja Francis Rossin vokalisoima Don't Waste My Time edustaa esimerkillistä boogiepoljentoa. A Year ja Unspoken Words ovat sofistikoituneempia poimintoja ja Rick Parfittin vokalisoima Big Fat Mama albumin tiukin rockrypistys. All the Reasons kallistuu tyylitajuisesti balladituotantoon ja Piledriverin päättää erinomainen näkemys The Doorsin Roadhouse Bluesista.

Syyskuun lopussa 1973 ilmestyneen Status Quon seuraavan pitkäsoiton Hello! jotkut ovat valmiit kohottamaan yhtyeen laajan diskografian laadukkaimmaksi albumiksi. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyy kaksi keskeistä singlemenestystä, eli Caroline sekä Roll Over Lay Down. Lisäksi maininnan ansaitsevat erityisesti upean melodinen Claudie, kevyemmästä alustaan boogiejyräksi kasvava Softer Ride sekä albumin pitkästä kestostaan huolimatta mainiosti toimiva ja kiinnostavuutensa säilyttävä päätöskappale Forty Five Hundred Times.

Toukokuussa 1974 ilmestynyt Status Quon seuraava albumi Quo saattaa kantaa yhtyeen kultakauden tuotannon raskaimman pitkäsoiton kunniakasta titteliä. Sen avaava biisikaksikko Backwater ja Just Take Me muodostaa medleyn. Singlehitti Break the Rules edustaa hieman kevyempää boogiepoljentoa, mutta albumin ykköspuolen päättävä Drifting Away sekä kakkospuolen avaava Don't Think It Matters ovat kumpikin esimerkillisen tiukkoja rypistyksiä. Lonely Man on albumin yksittäinen ja sitäkin onnistuneempi slovarikappale ja Quo-pitkäsoiton pieni teos on sen päätöskappale Slow Train.

Helmikuussa 1975 ilmestynyt yhtyeen seuraava pitkäsoitto On the Level on tyylillisesti hienoisesti edeltäjäänsä kevyempi, mutta lukeutuu silti Hello! ja Quo -albumeiden tavoin vaivattomasti Status Quon tuotannon parhaimmistoon. Albumin singlehitti Down Down nousi Britanniassa jopa listakärkeen. Francis Rossin vokalisoimista kappaleista selkeää parhautta On the Levelillä edustavat lähes revittelevän I Saw the Lightin sekä kevyempien Over and Donen ja What to Don kaltaiset täysosumat. Parfitt on solistina pitkäsoiton avaavassa ja sen rankimpaan tuotantoon lukeutuvassa Little Ladyssa ja Lancaster omaa sävellystuotantoaan edustavassa sielukkaassa Broken Manissa sekä albumin päättävässä Chuck Berry -coverissa Bye Bye Johnny.

Maaliskuussa 1976 ilmestynyt Blue for You on eräs Status Quon tuotannon onnistuneimmista ja Piledriverin tavoin tyylillisesti uransa kultakauden monipuolisimmista albumikokonaisuuksista. Sen singlehitteihin lukeutuvat Parfittin vokalisoimat rankka Rain ja nyanssikkaampi Mystery Song. Lancaster on solistina pitkäsoiton avaavassa Is There a Better Wayssa, joka lukeutunee yleisestikin Status Quon 70-luvun tuotannon revittelevimmän osaston todellisiin kultahippuihin.

Nimikappale Blue for You sekä otsikkonsa veroinen Ease Your Mind ovat kumpikin slovarihenkisempiä, Lancasterin käsialaa olevia ja lisäksi hänen leadvokalisoimiaan kappaleita. Myös That's A Fact ja Ring of a Change, joissa solistina on Rossi, edustavat melodisuudesta inspiraationsa ammentanutta tuotantoa. Rolling Home edustaa melko tunnusomaista tyyliä ja kymmenen vuotta myöhemmin Status Quo levytti toisen samannimisen kappaleen, jolla se saavutti Britanniassa top ten -hitin.

Alkuvuodesta 1977 Status Quolta ilmestyi tuplakonserttitaltiointi Live!, jonka kappalevalinnat painottuvat luontevasti albumien Piledriver ja Blue for You väliseen tuotantoon. Tuplaliven iäkkäintä biisistöä edustaa In My Chair.

Samaisen vuoden marraskuussa ilmestyneen yhtyeen seuraavan studioalbumin Rockin' All Over the World singleformaatissa menestyksekkääksi osoittautunut nimikappale oli poimittu John Fogertyn laulukirjasta ja hänen kahta vuotta aikaisemmin ilmestyneeltä, järjestyksessään toiselta ja nimeään kantavalta sooloalbumiltaan. Rockin' All Over the Worldin muista huippuhetkistä mainittakoon Dirty Water ja Too Far Gone.

Vuonna 1978 ilmestynyt If You Can't Stand the Heat… ei kenties kokonaisuutena lukeudu aivan Status Quon 70-luvun tuotannon ikimuistoisimpiin albumeihin, vaikka myös mainitulle pitkäsoitolle sisältyy kultajyviä tyyliin Long Legged Linda ja Stones. Sitä vastoin yhtyeen samaisen vuosikymmenen tuotannon päättävä pitkäsoitto Whatever You Want sisältää menestyksekkään nimikappaleensa lisäksi useita muita huippuhetkiä, joista mainittakoon Rossin Shady Lady, Lancasterin Who Asked You sekä pitkäsoiton toinen singlemenestys, Parfittin vokalisoima upea balladi Living on an Island.



Kultakauden tuotantonsa osalta Status Quo säilyttää asemansa eräänä kaikkien aikojen brittibändeistä. Ensimmäinen kokonaan kuulemani yhtyeen albumeista oli Kreetan matkalta hankittu 1+9+8+2. On the Level sai kunnian olla ensimmäinen tsekatuista Frantic Four -kultakauden pitkäsoitoista.

Pertti Pulkkanen