25.03.2016
Pääsiäinenkään ei ole kuten ennen. Joskus muinoin jopa harmiton kyläily, tanssimisesta ja ilonpidosta puhumattakaan, oli kiellettyä kärsimystä muistettaessa. Nykyisenä hektisyyden aikakautena neljän päivän seisahdus on monille muuttunut virkistäytymisen keitaaksi keskellä kevättä, mutta mitä tehdä, ja vielä tarkemmin, mitä kuunnella kun kerrankin on aikaa?
Kaikkein ilmeisin ratkaisu olisi tietysti kuunnella Black Sabbathin, ja siihen liittyvien bändien sekä sivuprojektien tuotoksia., Omalla kohdallani tuo on vain jo tehty, joten tässä olisi tilausta jollekin muulle. Mutta mille?
Jättiläisten jäljillä
Erittäin houkutteleva vaihtoehto on yhden artistin/yhtyeen tuotantoon uppoutuminen ajalla ja vaivalla. Eikä näinä päivinä tarvitse edes löytyä niitä fyysisiä kopioita hyllystä, kun suoratoistopalvelut, tubet, sun muut kanavat voivat tuoda kaiken haluamasi vaivatta luoksesi. Kaikki on ainoastaan pienen vaivannäön ja muutaman hiirenklikkauksen päässä. Lemmy ja David Bowie poistuivat keskuudestamme alkuvuodesta, joten siinä olisi jo kaksi mammuttimaista urakkaa, jotka tarjoisivat taatusti monipuolisen kattauksen pyhien ajaksi.
Jokainenhan tuntee tietysti Motörheadin saavutukset, tai ainakin sen yhden biisin, mutta Ian ”Lemmy” Kilmister oli mukana myös mm. Hawkwindin kolmella kultakauden albumilla, vuosina 1972-1975. Pitää myös muistaa, että tämän lisäksi mies käväisi Hawkwind-toveri Robert Calvertin yhtyeessä tekemässä levyn ja pari sinkkua. Ja olisihan siinä omanlaistaan ironiaa, kun kyseisiä musiikkihistorian sivuja kävisi selailemaan juuri pääsiäisenä.
Rockin suuri kameleontti David Bowie on myös periaatteessa tuttu, mutta tämäkin britti ehti tehdä elämänsä aikana niin erilaisia yhteistyöprojekteja, että niissä riittää taatusti purettavaa. Mietitäänpä vaikka miehen uran alkua: kaikkihan ei suinkaan käynnistynyt Ziggy Stardustin laskeutumisesta maan pinnalle vuonna 1972, vaan Bowie oli käynnistynyt uransa jo kahdeksan vuotta aiemmin Davie Jones with the King Bees -bändin nokalla. Ai että minkä? Niinpä, kuunneltavaa riittäisi taas.
Mikähän siinä muuten on, että legendaarisiksikin luokiteltavien albumeiden uudelleenjulkaisuille tungetaan usein mukaan bonusraitoja? Minun järkeni sanoo, että aikoinaan pois tippuneet kappaleet ovat olleet jo tuolloin sisaruksiaan heikompia, joten tuskinpa ne ovat muuttuneet yhtään sen paremmiksi vuosien varrella. Joten tässä pieni pyyntö: voisinko saada uudelleenjulkaisuni vastaisuudessa alkuperäisinä, sanotaanko jopa ”puhtaina” versioina, kiitos.
Best of pääsiäinen
Sitten on tietysti markettien alelaarien boksi-suo, ja sen suomat moninaiset mahdollisuudet. En tiedä kuinka yleistä tämä lopulta on, mutta ollut havaitsevinani niin omassa kuin monen ystävänikin levyhyllyssä tietynlaista boksiintumista. Noita kuutiomuotoa läheteleviä veitikoita voi havaita mediakalusteiden katoilla sekä alimmilla hyllyillä, lähes poissa näkyvistä olevina – mutta siellä ne silti lepäävät. Televisiotasot ovat myös erinomaista paikkoja näille monoliiteille, jotka pahvikuorisina, räikeänvärisinä ja suurilla fonteilla varustettuina julistavat omistajansa musiikillista uskoa ympäristöönsä.
Helpointa, ja jotenkin häpeällisintä, on sijoittaa rahojaan jonkin tyylilajin helmiä niputtavaa pakettiin. Ja onhan siinä tavallaan omaa järkeä, sillä miksi keskittyä esimerkiksi soulin saloihin pitkän kaavan kautta, kun koko asian voi kuitata näppärästi kuuden levyn pläjäyksellä? Onko mielekästä haalia kaikkia merkittäviä blaxpoitaatio-soundtrackeja, kun Super Fly, Shaft, Trouble Man, Foxy Brown ja kumppanit on saatavissa samoissakin kansissa? 70-luvun rock? Ei hätää, hommataan hieman isompi järkäle, tai useampiosainen laatikosto, joka porautuu ajan ytimeen alle kymmenessä tunnissa.
Asteen kunnioitettavampi muoto boksauksessa on pidättäytyä vain yhtä esittäjää koskevassa musiikissa. Joidenkin artistien ja bändien kohdalla onkin suorastaa rikollisen helppoa hankkia vain se oleelliset osat niputtava laatikko, mitä suurempi sitä parempi. Mutta kun julkaisun levypinoa ja vihkosta sitten katselee tutulla sohvalla, tuntuu arki-ilta äkkiä niin kovin, kovin nopeasti ohikiitävältä. Näin ylpeänä kotiin kiikutetun möhkäleen saloihin tutustuminen tulee suoritettua hätäisesti – jos ollenkaan.
Mutta nythän sitä aikaa on, vaikka lampaat söisi. Niinpä sitä voisi lähteä Bob Dylanin tai Sly & The Family Stonesin matkaan, enkä muista kuunnelleeni vielä kaikkia Patti Smithin kiekkojakaan.
Klassinen pääsiäinen
Viimeisenä vaihtoehtona löytyy vielä allekirjoittaneen levyhyllyn massiivisin laitos, kokonaisen 170 cd-levyn mittainen Mozart-kokoelma, jolta löytyy kaikki tuon loistavan musiikkineron luoma musiikki. Eikä tässä ole kikkailtu levypituuksilla, vaan Mozart todella loi elämänsä aikana yli kuusisataa teosta. Siinäpä ajatus joka saa pään humisemaan vieläkin, ja muistetaan että mies kuoli ainoastaan 35 vuotiaana.
Näin massiiviseen laitokseen tarttuminen aiheuttaa jo suoranaista rimakauhua, mutta aiemmin kokoelman levyjä lähinnä satunnaisesti läpikäyneenä tiedän myös sen pitävän sisällään lukemattomia upeita hetkiä. Mozartin musiikista tunnetaan yleisesti monia teoksia, mutta noin massiivisessa elämäntyössä riittää aina tutkittavaa. Ja ehkä juuri näin raamatulliset mitat saavuttava musiikkiannos on juuri se oikea ratkaisu.
Tai sitten se Bowie, tai se kasarihittien kokoelma, hmm…
Mika Roth
