Purran lista: Nälkämailla

Purran lista on punk-yhtye, joka yhdistää musiikissaan yhteiskunnallisen sanoman ja rosoisen energian. Saara Heikkilän ja Janne "Jane" Hertellin perustama yhtye soittaa punk-versioita klassisista työväenlauluista ja Kaj Chydeniuksen sävellysten rähjäisistä covereista. Lisäksi mukana on omia sävellyksiä, joiden sanat ovat vanhoista työväenrunoista vuosilta 1906–1921.

Hiljaiset Levyt

Työväenlauluilla on pitkä historia, sillä jo varhain 1800-luvulla teollistuva maailma johti voimakkaan kaupungistumisen kautta alati kurjistuviin työ- ja elinoloihin. Ihmiset pakkautuivat uusiin keskuksiin, joissa ihmisyys joutui uudenlaisten haasteiden eteen. Ja missä on syviä tuntoja, siellä on aina myös jollain jokin käsiin saatu soittimesta käyvä, toisella taas teräviä sanoja kirjaava runoilijankynä.

1800-luvun maailma on meistä kaukana, eikä toisaalta niinkään. Kaupungit jatkavat tässä ajassa kasvamistaan, eikä elämä niissä ole kaikille suinkaan ihanteellista. Uudet luokkarajat ovat piirtymässä, kun yhä useampi joutuu kamppailemaan silkan selviytymisen edessä. Purran lista reagoi nykyisen maailman tilanteeseen, hakemalla uuteen aikaan sopivia tekstejä menneiltä päiviltä.

Yhtyeen omista kappaleista vanhimman tekstin on itselleen saanut Herää jättiläinen, jolle Hertell on luonut napakan sävellyksen. Emil Lehénin vuonna 1906 kirjoittama teksti hämmästelee kansan kykyä vain ottaa uusia ja uusia iskuja vastaan, eikä tilanne ole näinä päivinä kovinaan erilainen. Suurin osa tekee ns. tavallista työtä ja suurin osa saa yhä tuntea kurjistuvan tilanteen.

Miltei yhtä vanha teksti on sinkuksikin valittu Naiselle, jonka jouhevan nopea ja hanakasti nappaava punkrock sahaa pyhällä vimmalla. Feministiseksikin kääntyvä runo näkee ympärillään maailman, jota ei voi kutsua täydelliseksi – mutta jossa on mahdollisuus niin kovin paljon parempaan. On mahdotonta tietää, mitä Hilja Liinamaa pohti tarkalleen kirjoittaessaan tekstin vuonna 1907, mutta uskoisin hänen ymmärtävän ja hyväksyvän yhtyeen version ajassaan.

Niin ikään sinkuksi valittu Nälkämailla oli niin tutun kuuloinen jo ensikuuntelulla, että olen taatusti kuullut runon, tai jonkin siitä luodun kappaleen joskus aiemmin. Niin tai näin, Hertell on osannut tuoda nostattavaa voimaa Olavi Heikki Puron tekstiin, melodisen ja poikkeuksellisen tarttuvan punkrokettirollin raikuessa. Ankkuriksi sijoitettu Sorrettujen laulu lipsuu kuitenkin jo mielestäni lapasesta, vaikka ymmärrän toisaalta pyhän raivon ja supernopean puskun. Ehkäpä Kaarlo Uskela oli yhtä kiukkuinen vuonna 1921 runoa luodessaan ja muoto osuu kohdalleen kuin nyrkki silmään, ken tietää.

Chydeniuksen säveltämiä albumin kolmestatoista kappaleesta on peräti kahdeksan, ja niistä tekstinsä puolesta iskevin on mielestäni Vallankumouksellisen ylistys. Alkujaan itsensä Bertolt Brechtin kynästä kirvonnut lyriikka on Brita Polttilan käännös. Ajat voivat muuttua, mutta monet asiat tuntuvat myös palaavaan takaisin. Sellaisetkin joilla ei olisi niin väliä, kuten tarkka kuulija voi jälleen huomata. Milloin joku on vapaustaistelija ja milloin taas terroristi, etenkin kun voittajat kirjoittavat historian.

Elvi Aulikki Sinervo-Ryömän kirjoittaman Natalian teksti on myös ikävän ajankohtainen, vaikka mielleyhtymät tekstin taustalla ovat kovin erilaiset nykyään. Tosiasia on kuitenkin se, että Ukraina on jälleen raunioina ja rakentajien saapumista saadaan edelleen odottaa. Purran lista kohtelee Chydeniuksen viehättävää melodiaa asianmukaisella kunnioituksella, eikä surumielisen kauneuden arvo himmene.

Chydeniuksen kynästä on lähtöisin myös Purran listan ensimmäinen julkaistu kappale, vapuksi 2024 ilmestynyt Riistäjän lait. Kapitalismin lait ovat kovat, etenkin jos satut olemaan yhteiskunnan heikompien joukossa – tai vaikka pitkäaikaissairas tässä julmassa ajassa. Matti Rossin teksti on kova, melodiaansa vaaliva sävellys tuo onneksi pehmeyttä kulmien ympärille. Seiskaseiskaa sahaava Toveri, mitä odotat heittää puolestaan Sulevi Antero Peltolan sanat kuulijan silmille, haastaen ajattelemaan omilla aivoilla.



Kolmetoista raitaa kiukkuista ja terävää paukutusta on annoksena kenties haastava, mutta haastavia ovat myös ajat, joihin levy ilmestyy. Kenen joukoissa seisot saattaa olla kysymyksenä tuttu, vaan ehkäpä sanoja pitäisi kuunnella tarkemmin. Aulikki Oksanen nosti jo aikaa sitten esiin ajatuksen, ettei rakkautta voi syntyä ilman oikeutta. Ja oikeuksistaan on pakko pitää kiinni. Joskus ihan kynsin ja hampain.

Ehkäpä artikkeli on sopivinta päättää pohtimalla tuntemattomaksi jääneen tekijän säveltämää Veli, sisko -kappaletta, johon Elsa Rautee kirjoitti tekstin vuonna 1936. Tuolloin kirjoittaja pohti, kuinka korkeilla kulttuureillaan kehuskelevat kansat keskittyvät kehittämään vain uusia tapoja tappaa vieläkin enemmän vastustajia. Vastustajia, jotka ovat aivan samanlaisia tavallisia ihmisiä, jotka on jotenkin onnistuttu kääntämään toisiaan vastaan ja lahtaamaan toisiaan surutta.



”On jo aika ihmisyyden voittaa,
sodan julmat kauhut lopettaa.
Sotatorvet kaikkialla soittaa,
kansat nouskaa vastaan huutamaan.
Sotain synnyttämä riistovalta,
sekin tieltä väistyä jo saa.”

Mika Roth