Wunderkammer #4 – ikkuna guggenmaailmaan
04.05.2016
Pienen kulttuurizinen neljännessä numerossa puhutaan paljon mm. elokuvista, arjesta ja hiukan musiikistakin. Hieman toisenlaisia aavoja purjehtivan purren ruorissa ovat Guggenheim-projektzin Helge ja Vermeer.
Wunderkammer on pieni kulttuurizine, jota pyörittää kaksi muusikkoa, Helge ja Vermeer. Tämä dynaaminen duohan on sama asia kuin Guggenheim-projektz ja tekijöiltä löytyy yhteyksiä mm. niin Dolls are Creepyn, Shuji Morimoton kuin Valmistusvirheenkin suuntaan. Näitä kaikkia projekteja/bändejä/musiikki-ilmiöitä sitoo toisiinsa eräänlainen huolettomuus, positiivisuus ja musiikin ns. sääntöjen huomiotta jättäminen. Tai ainakin niiden lainalaisuuksien ja pysyviksi koettujen kaavojen haastaminen. Tältä pohjalta tartuin suurella mielenkiinnolla lehden neljänteen numeroon, joka lupasi jo kantensa perusteella vuoristomäkimäistä reissua kulttuurin suuressa ja ihmeellisessä huvipuistossa, jossa jokainen laite ja vempele saa kukkia.
Omasta kulmastani katsottuna lehden kenties mielenkiintoisinta antia on Samannan primus motorin, kosketinsoittaja-laulaja Anna Pesosen, haastattelu, jossa normaalin jutustelun kaavoja rikotaan iloisesti ja hyväntuulisesti. Tai siis, eihän itse keskustelu varsinaisesti karkaa mihinkään, minne sen nyt ei kuuluisikaan karata, mutta rosojen ja kulmien hionta on jätetty tekemättä, jolloin lopputulos on matalateknisesti välitön ja huvittava. Ja mikä tärkeintä, lukijan (tai ainakin allekirjoittaneen) silmin tarkasteltuna tämä antaa virkistävää vaihtelua, joskus hieman liikaa kaavojaan seuraaviin juttutuokioihin.
Mielenkiintoinen ja viihdyttävä juttu on syntynyt myös Billy Squierin legendaarisen surkeasta Rock Me Tonite -musiikkivideosta. Kyseinen videohan tappoi oikeastaan kertaiskusta herra Squierin menestyksekkään uran ja antoi miehen otsaan stigman, joka ei vielä tähänkään päivään mennessä ole kadonnut. Ei vaikka kaikesta tuosta on jo niin pitkä aika, ja Squier on sittemmin rundaillut mm. Ringo Starrin kanssa (mikä nyt ei välttämättä auta uskottavuuden takaisin tavoittelussa). Sanotaan että yksi kuvat voi vastata tuhatta sanaa, mutta kun Squieria piti katsoa yli neljä minuuttia hyytävässä videossaan, oli tuho väistämätöntä.
Näiden musiikkijournalististen hetkien lisäksi lehti tarjoaa mm. oman DIY-salaliittoteoriakoneen, ja erittäin toimivan sellaisen, katsauksen arktisesta VHS-drive in -kokemuksesta ja Jaws, eli Tappajahai, elokuvan ympäriltä esitettyjä pohdintoja. Enpä tiennytkään aiemmin, että tuo herttaisen kömpelö, mekaaninen hai saattoi symbolisoida mm. länsimaista kapitalismia.
Jos ajatellaan että ns. yleisesti hyväksytty kulttuuri olisi rakastettu ja yleisesti hyväksyttyjen säädösten mukaan hoidettu nurmikenttä, sijoittuu Wunderkemmer sinne suuren metsän vastaiselle rajalle, jossa tantereesta nousee aivan omanlaisiaan lisukkeita, kasveja joiden luokitus on vaikeaa, tai joita ei läheskään kaikkien puolesta kaivata. Ja ne nousevat sieltä, vaikka maata yrittäisi kuinka hoitaa, jolloin läheskään jokainen ei halua viettää omaa piknik-hetkeään moisessa paikassa. Itse levitän kyllä mieluusti vilttini tuohon populaarikulttuurin auringonpaahteelta suojaiseen kaistaleeseen, otan uuden numeron käteeni ja viihdyn mainiosti. Onneksi näitä lehtiä vielä on, pitäkää pintanne!
Mika Roth
