Suomirockin syvissä vesissä Juoppohullun lokikirjoja etsimässä
07.07.2016
Alex ja Armottomat on syntynyt kitaristi/vokalisti Alex Nylundin ympärille jo kahteen kertaan. Ryhmän ensimmäinen ilmentymismuoto oli trio, joka uuvahti jo vuoden mittaisen yhteisen taipaleen jälkeen. Ennen tätä ja tämän jälkeen Nylund esiintyi omalla nimellään ja omilla kappaleillaan trubaduurina, kunnes bändin kasaaminen oli taas ajankohtaista. Uusi armottomien joukko löytyi verkon kautta ja kun soittajat ovat armottoman kovia, niin eräänlaisesta työnimestä tuli sitten bändin nimi, eikä Desibelin kysymyksiin vastaillut Alex voi olla kuin tyytyväinen tilanteeseen.
Musiikkinne on mielenkiintoinen ja persoonallinen sekoitus useampaakin eri tyylilajia, eikä Juoppohullun Lokikirjat EP:nne päälle ole helppoa lyödä mitään tiettyä genre-leimaa. Koska kyseessä on kuitenkin vasta esikoiskiekko, niin kuinka pitkään itse kappalemateriaalia on kypsytelty ja onko mukana jotain palasia esimerkiksi aiempien bändien biiseistä tai soolomateriaalista?
- Noin 5 vuotta sitten aloin tekemään lauluja, joihin mielestäni normipulliaisen on helppo samaistua ja joista tulee kuulijoille hyvä mieli. Lyriikat olivat melko konkreettisia ja nopeasti raapustettuja. Laulujen maisemaa ei juurikaan maalailtu niin, että kuulija voi itse värittää siihen omat kokemuksensa, vaan lyriikat paljasti kaikki yksityiskohdat. Tällöin pieni osa kuulijoista voi samaistua kappaleeseen hyvin, mutta valtaosalle asiat on kerrottu liian konkreettisesti.
- Sittemmin kahden viimeisen vuoden aikana minut on haastettu panostamaan lyriikoihin paljon enemmän ja nimenomaan maalaamaan maisemia, joista valtaosa kuulijoista löytää jonkun tarttumapinnan. Täytyy myöntää, että se työntää minua aikalailla omalta mukavuusalueelta pois. Ja hyvä näin, koska tätä kautta on syntynyt lähes kaikki uusimmat kappaleet, joista Juoppohullun Lokikirjat koostuu.
Haasteet ovat aina hyvästä ja tässä yksi lisää: miten kuvailisitte itse omaa musiikkianne?
- Tämä on paha. Kokonaisuudessaan kaikki kappaleemme poukkoilevat muutamasta Ipanapa-tyylisestä lastenlaulusta, folk-henkeen, rokkiin ja bluesiin. Juoppohullun Lokikirjojen osalta Pulu Studion isäntä Panu Pentikäinen kuvasi meitä Facebookissa aika osuvasti: "Genrestä en ole varma, mutta jotain suomeksi laulettua kevytrokkia normaalia kummallisemmilla lyriikoilla tämä on".
Julkaisitte EP:nne jo maaliskuussa. Iskikö normaalia armottomampi putki päälle, vai miksi fyysinen kopio saapui toimitukseemme vasta kesän korvalla?
- (naurua) Olihan siinä pieni juhlimisputki noihin aikoihin. Oman julkaisun tekeminen on kuitenkin ollut haaveena jo useita vuosia.
Kaikki EP:n viisi kappaletta ovat kirvonneet yhdestä kynästä, mutta onko tilanne pysyvä vai saavatko muutkin vastaisuudessa biisejään kuuluville?
- Tähän mennessä kaikki sanoitukset ovat tulleet minulta ja kukaan ei ole isommin poikkinaisia sanoja sanonut. Olemme kyllä keskustelleet muidenkin osallistumisesta sanoituksiin ja se käy minulle hyvin. Olisi hienoa ottaa bändinä työn alle muiden jäsenten sanoituksia. Kappaleen täytyy kuitenkin olla sellainen, johon saan jonkinlaisen henkilökohtaisen tarttumapinnan, jotta voin laulaa sen tunteella. Luulen, että nyt alkuun alamme enemmän tekemään itse sävellyksiä yhdessä, eikä niin että teen kitaralla valmiin sävellyksen kotona, joka sovitetaan yhdessä bändin voimin. Sävellyksissä on vain se haaste, että joihinkin sävellyksiin aiheet laulusta löytyy helpommin kuin toisiin. En tee ikinä sanoituksia ennen kuin olen löytänyt hyvän sävellyksen, jota alan sanoittamaan. Sanoituksia ei siis ole pöytälaatikossa odottamassa, vaan ne tulee johonkin kivaan sävellykseen, jos on tullakseen.
Viiden vuoden albumiväli on nykyään aika pitkä, joten onko suunnitelmissanne jo seuraava julkaisu?
Ja mikäs siinä on ratsastaessa, kun levyyn ollaan bändin leirissä äärimmäisen tyytyväisiä. Nylundin mukaan kiekosta tulikin huomattavasti laadukkaampi, kuin mitä osattiin odottaa. Entä mihin suuntaan bändin musiikki on kehittymässä tulevilla julkaisuilla?
- Äänimaailma on bändin kanssa löytynyt ja yhteissoitto sujuu jatkuvasti paremmin. Itselläni on tavoitteena tehdä kappaleita, jotka kuulostavat positiivisilta ja niissä on hyvä poljento, mutta kuitenkin niin, että jos jää kuuntelemaan lyriikoita, huomaa että seassa on kieroa kerrontaa ja vakavampiakin aiheita.
Teksteissä on tosiaan mukana melkoinen annos mustaa huumoria, joka kukkii ajoittain todella vahvana. Esimerkiksi Syyllistäjä osoittelee kiperästi ja nimibiisi on - niin, jotain hieman erilaista. Tuleeko teksteistä palautetta paljonkin?
- Etenkin uudempien kappaleiden lyriikoista on tullut rohkaisevaa palautetta ja se motivoi työskentelemään pidempään uusimpien sanoitusten parissa, jotta niihin saa hiottua paremmat kielikuvat ja riimit. Syyllistäjän sanoitukset tuli muinoin tehtyä ihan puhtaasti turhautumisesta. Tuntui, että jokaisella ihmisellä oli oma lyhyt- tai pidempikestoinen ääritapa elää elämäänsä ja tämä ei sallinut minun toimia niin kuin olin siihen asti tottunut elämään. Riittävän kieron melodian löydyttyä omakohtaiset kokemukset sanoituksissa alkoivat kuulostamaan jo aika hyviltä.
Onko jotain tiettyä aihetta, josta haluaisit seuraavaksi tehdä kipaleen?
- Tällä hetkellä on mietintämyssyssä ajatus kappaleesta, joka kertoo terapeutista, jonka lopullisena tavoitteena on vain saada itselleen nainen, joka käy hänen vastaanotollaan. Ja tietenkin laulun täytyy olla iloinen ja sen verran vinoon kerrottu, ettei herra terapeutin taka-ajatukset ole ihan ilmeisimpiä.
Omat kappaleet ovat tietysti aina omia, mutta mikäli voisitte versioida minkä tahansa kappaleen niin, että se saisi taatusti radiosoittoaikaa esim. ison levy-yhtiön takaamana, niin minkä kappaleen versioisitte ja miksi?
- En tiedä tulisiko sillä radiosoittoa, mutta Muuan Miehen kappale Mä olen iloinen kertoo omasta mielestäni sen verran kierosti lääkkeiden käytöstä, että sen versiointi kiinnostaisi. Toki jos hieman kaupallisempaa materiaalia mietitään, niin J. Karjalaisen Villejä lupiineja olisi hienoa esittää armottomien versiona. Upea biisi, joka melodioillaan ja hieman mystisillä sanoituksillaan maalaa kesäisen maiseman, johon lähes jokainen pystyy samaistumaan. J Karjalainen on muutenkin toiminut innoittajana useisiin kappaleisiin.
Jos Alex ja Armottomat olisi lännenelokuva, niin se olisi...?
- Ehdottomasti Armoton (Unforgiven). Loistava leffa ja toimi inspiraationa vielä julkaisemattomalle Sheriffi-biisille. Tässä tapauksessa tosin sheriffin tähti tulee jaloviinapullosta ja tarkoittaa viinapirua, joka luo kaupungille kaaoksen, kun hänet jälleen kerran kutsutaan kylään.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.
- Kesälomat meneillään ja sormet syyhyää että päästään treenaamaan uusimpia biisejä keikkakuntoon! Näitä tullaan kuulemaan syksyllä, kun on tarkoitus keikkailla enemmän kuin alkuvuodesta. Harkinnassa on myös kosketinsoittajan etsiminen riveihin luomaan laajempaa äänimaisemaa ja tuomaan omat ideansa kappaleiden sovituksiin. Jos on stemmalaulutaitoisia kosketinsoittajia pääkaupunkiseudulla vapaalla jalalla niin laittakaahan viestiä!
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Alex ja Armottomat
