Pienet

Pienet - Kesäkuu 2016

21.06.2016


Antabus: 2015/2016 EP Antabus: 2015/2016 EP

Muistan hyvin Antabusin edellisen kiekon, sillä harvemmin vastaan tulee Antabus for Allin kaltaista nostalgia-thrash-pläjäystä. Okei, bändin itselleen valitsema nimi saattaa auttaa myös muistin synapsien rätinää.

Ja rätinästä puhuttaessa: onkohan kukaan ennen Icon of Social Status -biisiä keksinyt aloittaa kappaletta puhelimen antamalla häiriöäänellä kaiuttimelle? Niin tai näin, herrain homma toimii ja vahvasti kasarin makuinen thrash soi kuten pitääkin. Kahden oman biisin lisäksi kuulijoille tarjotaan näkemys Eppu Normaalin Poliisi pamputtaa -siivusta, enkä voi kuin kummastella biisivalintaa. Toki kaikesta voi vääntää rässiä, mutta miksi tehdä tällaisia puolivillaisia versioita, kun voisi keskittyä entistä tanakamman ja hanakammin tarttuvan oman materiaalin luomiseen? Ja sillä saralla herroilla onkin kehittämisenvaraa, sillä kahdesta omasta siivusta ei jää kovinkaan paljoa käteen. Genren pakolliset ruudut saadaan kyllä ruksattua, mutta suoranaisesta kunnianhimosta kvartettia on vaikea syyttää.

Mika Roth


Conner Youngblood: The Generation of Lift Conner Youngblood: The Generation of Lift
Counter Records

Pienjulkaisujen koosteissa on harvemmin mukana ulkomaalaisia artisteja/yhtyeitä, mutta tällä kertaa joukossa on kaksi poikkeusta. Niistä ensimmäinen on Conner Youngbloodin The Generation of Lift EP, joka julkaistiin alun alkaen jo viime vuoden loppumetreillä.

Hienosti nimetty The Birds of Finland käynnistää levyn suorastaan zenmäisissä instrumentaali-fiiliksissä, kunnes vajaan puolentoista minuutin kohdalla kappale muuttuu popahtavaksi uus-folkiksi. Kuulas laulu, herkkä ote ja äärimmilleen karsittu soitinpaletti saa vastakaikua taustalle loihdituista konemaisemista, joiden tarkoitus on nähtävästi pysytellä mahdollisimman sivussa. Suurta mutta niin hiljaista, siinä motto jota koko EP toteuttaa. Ilmavan modernin popin ja coolin, koneistetun minimalismin yhdistely on haastavaa puuhaa. Sudenkuoppia piisaa joka puolella ja niistä pahin on liiallisen kliinisyyden uhka, joka tunnetusti listii kokeneimpienkin tekijöiden kiekkoja

Youngblood tahtoo parilla raidalla jäädä harmaaksi hahmoksi sateisen lasin taakse, mutta TXTN ravistautuu sentään irti horroksesta ja Diamondsin kasarirockdiscopop-kerroskakku tekee jotain, mitä muulta EP:ltä on turha odottaa: yllättää kuulijansa ja saa tämän lumoutumaan. Kuulaus on kaunista, mutta liika on aina liikaa.

Mika Roth


Hero Dishonest: Liha ja teräs Hero Dishonest: Liha ja teräs
If Society

Negatiivisuus on suunnaton positiivinen voimavara, totesi eräs entinen työkaverini muutama vuosi sitten. Taisin tuolloin naurahtaa tokaisulle, mutta helsinkiläisen Hero Dishonest -orkesterin kohdalla toteamus osuu kyllä harvinaisen oikeaan.

Liha ja teräs on yhdentoista kappaleen mittainen matka maailmaan, jossa Naapurit, nuo ”väsähtäneet paskat”, ovat kaiken pahan alku ja juuri. Seinät eivät anna suojaa vaan uhkaavat, ja Suomi on rasistinen perähikiä. Ahdistaa, pännii ja sekoaminen on kulman takana, mutta siihenhän auttavat toinen toisensa perään ammuttavat riffit, mielipuolinen vokalisointi/huuto, sekä epileptiseltä vaikuttava rytmiryhmä. Ja ihan totta, Liha ja teräs auttaa arjen tukahduttavan halauksen torjunnassa, sillä tämän kiekon tahdissa voi, ja pitää, päästää höyryjä. Siispä Viulut vireeseen ja Rauma palamaan.

Hero Dishonest on vuosien saatossa ollut lukuisia kertoja esillä Desibelin sivuilla, mutta minkäänlaista löystymistä ja väsymistä on turha odottaa. Päinvastoin – kertynyt ikä ja kokemus tuottavat vain ilkeämpää äänisoppaa ja viiltävämpiä huomioita.

Mika Roth


Matti: Pahan mielen lauluja EP Matti: Pahan mielen lauluja EP

Matti Virtanen on soittanut useammissa yhtyeissä yhteensä yli sata keikkaa, joten herran debyyttisoolojulkaisulta loistavat poissaolollaan kaikenlaiset lastentaudit. Pahan mielen lauluja on paketoitu kasaan neljä siivua, joilla artisti Matti tutkii folkahtavan ja riisutun pop-rockin avulla mielensä tummempia vesiä.

Paha mieli ei asu niinkään arjen asioissa vaan siinä, kuinka tilanteisiin, sattumiin ja niihin aivan tavallisiin asioihin reagoi. Tuo myrkky saa ensirakkauden sattumaan tarpeettoman kovaa vielä vuosienkin jälkeen, puhumattakaan kaikesta siitä mitä olisi voinut, ja kenties jopa pitänyt, tehdä. Tarina ei kerro kuinka paljon Matti on aiemmin kirjoittanut musiikkia äidinkielellään, mutta vaikeidenkin aiheiden käsittely vaikuttaa niin vaivattomalta, että harjoitusta on luultavimmin saatu jossain muodossa. Sisaruksiaan vaimeampi Viiva ja kynä sekä päätöksenä kuultava Eilinen seuraleikki antavat valoa Matin eri puoliin ja tässä seurassa suorastaan riehakkaaksi luokiteltava Tällasta tänään osuu siinä välissä naapuritaulun häränsilmään. Bisiin kertoja on Johnny Cashin hengessä ”toivonut, et joku kuolis, jotta voisin jotain tuntea”, mutta toteaa pian Leonard Cohenin tavoin, että kaikki on silti oikeastaan kunnossa. Ja siinähän se kaikki kiteytyy.

Matti osaa rustata kappaleita, mutta ainakin esikoisella jäin kaipaamaan rohkeampia sovituksia, tai edes paria kunnon yllätystä. Toki sieltä napsahtaa jo pari lujaa koukkua, mutta jotenkin jäin odottamaan näin herkullisen depressiivisesti nimetyltä kiekolta enemmän kirvelyä ja poltetta.

Mika Roth


Sulevi: EP 2016 Sulevi: EP 2016
Suolavesi Records

Tamperelaisen Sulevin kuuntelukokemus on moni tavoin haastava, sillä perinteiset ratkaisut kappalerakenteineen kaikkineen ovat lentäneet jo suunnitteluvaiheessa kellarin ikkunasta pihalle. Pääosin instrumentaaleina vedettävät teokset kolisevat toisinaan kuin avaruuden hylätyt avaruusasemat toisiaan päin, seassa on folkahtavaa rockia, ja ovat herrat Pohjola ja Väisänen poppinsakin kuulleet.

EP:n oudompaa laitaa edustava Uni beibi uni on tehosoitosta huolimatta/johtuen se mielenkiintoisin ja rujolla tavalla kaunein raita, jolla saavutetaan erittäin miellyttävä unimaailma. Morriconen länkkäreiden saappaisiin kovasti kaipaava nimibiisi osuu sekin johonkin aivojen lohkoon, joka tuottaa mielihyvää antamatta mitään vastauksia. Jotain tässä on. Scifi-folkprogea 60-luvun kosketuksella? Ensi kerralla enemmän laulua, tai edes ihmisten tuottamia lauluääniä, kiitos.

Kannattaa myös vilkaista pari sangen outoa videota, jotka löytyvät ainakin YouTuben kautta, etenkin nimibiisin kuvallinen anti on häiritsevän nerokasta.

Mika Roth


Syntinen mies: 5 laiskaa auringossa Syntinen mies: 5 laiskaa auringossa

Valolla kestää matkata auringosta maahan kahdeksan minuuttia. Syntinen mies yhtyeen tuore kiekko ehtii soimaan tuossa ajassa, ja jäljelle jää vielä melkein minuutti pohdintaa varten. Niin lyhyt aika ei voi kertoa tietenkään kaikkea, mutta toisaalta se paljastaa paljonkin pikku vihjeillään.

Ensinnä kuultava nimibiisi on itseasiassa Pienet miehet yhtyeen pikkuhelmi vuodelta 1989, josta Syntinen mies on sovittanut itsensä kuuloisen version. Uuden folkrock-hatun päähänsä saanut ralli kukkiikin banjon lämmössä ja ilmavasti soiva reilu kolmeminuuttinen on kuin aurinkoinen kesäpäivä riippumatossa. Koivukylän terveysasemalla tuoksahtaa protestille, mutta ei tässä minnekään barrikadeille kiivetä, mitä nyt tehdään ennemminkin osuvia sosiaalisia huomioita Gösta Sundqvistin hengessä, vaikkakin lempeämmällä kielellä. Banjo soi taas kauniisti ja kyllähän bändin seurassa viihtyy, jos nyt ne suuret tunteet jäävätkin kokematta.

Mika Roth


Tusks: False Tusks: False
One Little Indian

Tusks -nimen takaa paljastuu lontoolainen muusikko/tuottaja Emily Underhill, joka piirtää teräviä ja ohuita koukeroita pop-taivaan iltaruskoon viiden raidan mittaisella False EP:llään.

Avauksena kuultava For You tekee pelin hengen selväksi jo ensimmäisen puolentoista minuutin aikana, kun Underhillin kuulas laulu, vähäeleiset koskettimet ja äärimmäisen vaimeaksi jäävä konetausta kutovat kokoon hiljalleen eteenpäin lipuvan kauniin hetken. Avainsana on tunnelma, ja sitä luodaan kiireettä, kulmitta ja rosoitta. Toisena soiva False ottaa pari askelta modernimman The Gatheringin suuntaan, kun taas Torn fragmentoituu Björkin tapaan lähes taustahuminaksi. Jokainen näistä raidoista on kuitenkin omanlaisensa osuma, ja näin kovassa seurassa Ivy jää auttamatta seinäruusuksi, eikä For Youn radioita varten lyhennetty versio tuo mitään uutta kokonaisuuteen. Kaunista, herkkää, unenomaista ja ah, niin ihanan surumielistä, olematta silti mitenkään depressiivistä. Tätä lisää, kiitos.

Mika Roth


Unamed: Rittvungen Unamed: Rittvungen

Joskus vastaan tulee julkaisuja, joita kuunnellessa tulee väkisinkin miettineeksi, että onko tämä tehty nyt ihan tosissaan. Unamed hämmensi jo alkuvuodesta, kun Skogtrollens Orgie tutustutti allekirjoittaneen yhtyeen industrial/noise/black metal -keitokseen.

Ääniannos on jälleen kahden kappaleen mittainen, eikä järkeä tunnu olevan mukana enää puoliakaan sitten viimekerran. Halpaa ambient-soosia, primitiivistä ja erittäin huojuen soitettua blackia, sekä soundit jotka eivät ainakaan helli korvia. En sano että kaiken musiikin pitäisi olla helposti kuultavaa, mutta tätä vaikeammaksi kuuntelukokemusta on jo vaikea tehdä. Homma onkin vedetty sen verran härskisti reisille, että eihän tätä ole voitu tehdä tosissaan. Eihän? Mikäli kyseessä on vitsi, se ei naurata. Eikä naurata oikein muutenkaan, sillä 90-luvun alun primitiivisen blackin juna meni jo aikoja sitten ohi näiltä asemilta.

Mika Roth




Lukukertoja: 1392
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös