Ajankohtaista

Syksyn 2018 kasettikooste ‚Äď osa 1

07.11.2018


Möyhy-Veikot: Mitä mieltä UFOista? Möyhy-Veikot: Mitä mieltä UFOista?
Linnaea et Mimosa

Keitä ovat nämä mystiset Möyhy-Veikot? Mistä he tulevat, minne he menevät ja mitä mieltä he ovat muinaisastronauttiteoriasta? Siinä muutamia niistä lukuisista kysymyksistä, joita messevästi nimetty Mitä mieltä UFOista -kasetti nostatti allekirjoittaneen mieleen. Eivätkä nämä kahdeksan upeaa säveltaiteen teosta ainakaan antaneet tarpeettoman paljon vastauksia.

Mutta aloitetaan alusta. Molekyylitasolla ytimen muodostavat osapuilleen n√§m√§ osaset: psykedeelinen rock, instrumentaalirock, space disco rock, elektro drone ja dance. N√§ist√§ moninaisista partikkeleista syntynytt√§ muotoa pommitetaan satunnaisilla sampleilla Suomen TV-historian v√§lilehtien taitosten kulmista ja rypistyneist√§ muistilapuista. √Ą√§ness√§ ovat mm. Arvi Lind, Keke Rosberg ja olisiko mukana jopa raviselostaja Lauri Hyv√∂nen? En ole hevosmiehi√§, joten tuo on hiukan ep√§varmaa.

Varmaa sen sijaan on se, että Viikinki Hassiskaupoilla on psykedeelisen motorik-nakutuksen ja spacerock-riffittelyn riemujuhlaa aina siihen saakka, kunnes moottorikelkkojen historiaa ryhdytään käymään läpi. Kyllä, luit oikein. Näissä kohdin sample-sirkus tahtoo tosin kääntyä jo Möyhy-Veikkoja itseään vastaan, sillä samaa nappia voi painaa vain niin monta kertaa.

Lopussa sukelletaan kaiken huipennukseksi suoraan Juhan af Grannin teemoihin, eli avaruusolentojen, UFOjen ja abduktiointien lööppiristituleen. Mitä mieltä UFOista onkin mitä oivallisin tapa sulkea hämmentävä (avaruus)matka. En tiedä kenen puhetta lopussa kuullaan, mutta olkoon hän onnellinen. Mihin ne Von Dänikenin kirjat tulikaan taas laitettua?

Mika Roth


TEXTORMANCE: Vielä yksi kirje / One More Letter TEXTORMANCE: Vielä yksi kirje / One More Letter
Meteorismo

Minkälainen mahtaisikaan olla ’totaalinen äänikirja’? Tuomas Timosen tekstuaalinen orkesteri TEXTORMANCE on julkaissut nyt nähtävästi tällaisen kummallisuuden, joka antaa vastauksia ja nostattaa tukun lisää kysymyksiä.

Perusidea on kaikessa mullistavuudessaan simppeli: kirjoitetaan romaania mikitetyllä kirjoituskoneella, muokataan ääniä reippaasti. Lisää, lisää ja hiukan vielä enemmän. Annetaan syntyneet nauhat muille artisteille ja pyydetään heitä tekemään äänistä innoittunutta musiikkia. Helppoa? Ei varmasti, mutta ainakin lopputulos kolahtaa ylpeästi ’jotain muuta’ -sektorin takaseinään.

Joakim Berghäll, Jukka Kääriäinen ja Otto Eskelinen ovat kukin säveltäneet kasetille kaksi biisiä. Kääriäinen luo kitarallaan vinoa aasialaista vaikutelmaa Onnen aika -biisiin, eikä ooooo jää erilaisena sisaruksensa varjoon. Rätinää aliavaruustaajuuksilta, kantrin rämpyttelyä ja epäselviä vesiä. Kasetin B-puolen avaava Aurinko alkoi paistaa nyt tähän voisi laittaa pisteen antaa Vojtech Prochazkan pianolla mukavan alkuvauhdin avantgardistisen rutinan ja pimputuksen rakentaessa epämusiikista musiikkia. Onnistumisten kekoon kopsahtaa myös Prince of Enlightenmentin esittämä (All Work) No Play, joka taitaa olla ensimmäinen kuulemani kirjoituskone-konepunk vetäisy.

Kuinka totaalinen äänikirja sitten toimii, ja välittääkö se olennaisen kuulijalle? Tuota on tietysti vaikea sanoa, koska en saanut luettavakseni prosessin alusssa syntynyttä tekstiä. Entä jos olisin lukenut tekstin? Olisiko se johtanut ajatuksiani harhaan, jolloin esimerkiksi Vielä yksi kirje -kappaleen baritonisaksofoni ei olisikaan enää istunut päässäni öiseen kahvilaan ja viimeiseen kirjeeseen ennen junaan nousua. Jäämme siis vaille lopullisia vastauksia, ihan kuin moisia edes olisi olemassa, mutta kokeellisen äänitaiteen, avantgarden ja musiikin raja-alueiden laidoilla on kieltämättä rikkaita uusia alueita.

Mika Roth


Ville Suopajärvi: Maisemakuvia somesta Ville Suopajärvi: Maisemakuvia somesta
Linnaea et Mimosa

Ville Suopajärvi oli viimeksi esillä Tissit-yhtyeen tiimoilta, ja on herra muissakin orkestereissa vaikuttanut, mutta nyt koitti soolotyön vuoro. Maisemakuvia somesta ei ole enää aivan tuore julkaisu, mutta yhtäkaikki tämäkin kasetti on huomioimisen arvoinen.

Maisemakuvat vilisevätkin silmissä jo asemalta lähtiessä, eikä matkan varrelle osu juuri samoja laaksoja, kukkuloita ja saarelmia. Valkea on kuin folkmiehen rakkauslaulu hiljaisuudelle, joka vaihtuu varoittamatta Puolitankotanssin degeneroituneeseen Miami Vice -sounditteluun. Sotalaulu on taas romukauppias Tom Waitsin töille paljon velkaa jäävä rämistely. Soroa, rosoa, raastavaa blues-kolistelua maksimivääristymillä, eikä tässä taistelussa armoa anneta edes omille. A-puolen sulkeva Keskiyön vihellys on puolestaan kuin jumiin jäänyt syntetisaattoriunilaulu, jonka hiljaisuudessa lepää jotain yksisarvismaista. Huh!

B-puolen avaava Rovaniemeläinen omakuva (Kaupunkiaave #3) ei taida olla Lapin pääkaupungin matkailunedistämiskeskuksen tilaama teos, mutta omakuvat nyt ovat omakuvia. Tämä selfie on taidettu räpsäistä sieltä Waitsin Tompan pihalta, pienemmillä räminöillä ja piipahduksilla varustettuna tosin. 1899 on taas davidlynchmainen matka öisen Amerikan preeriolla. Cowboy ja tatuoitu neito tapaavat toisensa, paikkana voisi olla vaikkapa se TV-sarjasta tuttu Roadhouse ja viski virtaa valtoimenaan. Melankoliaa se ei kuitenkaan pysty pesemään pois, kaiken ollessa vinossa, ruosteessa ja roskien peitossa. Märthalle on sekin rapautunut luenta maailmasta, jossa piano soi ja biisistä voisi kasvaa jotain Arcade Firen tekemää, jos se vain pääsisi irti ja lentoon, mikä ei tietenkään tapahdu.

Mit√§ t√§m√§ siis on? Kokeellista, psykedeelist√§, avantgardistista, lo-fi rockia, taidetta ja jotain muuta. Uskallan pit√§√§ t√§st√§ ‚Äď kovastikin, mutta aivan kaikki eiv√§t v√§ltt√§m√§tt√§ l√∂yd√§ kauneutta n√§ist√§ numeroista.

Mika Roth


Väkipyörä: Great Songs of Väkipyörä Väkipyörä: Great Songs of Väkipyörä
Kirovin tehdas

Harvoin, jos koskaan, olen törmännyt dekkarin muotoon kirjoitettuun saatekirjeeseen. Great Songs of Väkipyörä on saanut kannen perusteella vaikutteita Fritz Langin Metropolis-elokuvasta, joten mistä tässä on lopulta oikein kyse?

V√§kipy√∂r√§ ei juuri tietoa itsest√§√§n jakele, joten puhukoon √§√§net teollisen laitteemme puolesta. Taustapeili on kuin matka jonnekin industrialin tuolle puolen, √§rsyyntynyt syntetisaattori s√§ks√§tt√§√§ nurkassa, putkiradiosta kuuluu ven√§j√§nkielist√§ puhetta ja muitakin vinkuvia √§√§ni√§ piisaa taustalla. Nyt ollaan puhtaasti avaruusromun puolella. V√§lill√§ viiv√§hdet√§√§n Amerikan puolella ihmettelem√§ss√§ asioita, mutta syntetisaattorin vinha virtaus se ei vaan taukoa. Vasta Linnut siirtyy toiselle ikkunalle, josta avautuu n√§kym√§ elokuvamaiseen √§√§nimaisemaan ‚Äď olisiko t√§ss√§ nyt puolet Hammerin kauhua ja toinen moinen 80-luvun halpatuotanto-scifi√§? A-puoli tarjoaa viel√§ blues-kitaraa kapakan nurkasta, s√§r√∂n sahatessa mukavasti kuin miellytt√§vin piikkilanka.

B-puoliskon avaava Trouble jättää baarit taka-alalle ja hyppää kokeellisuuden kopteriin, eikä blues-kitaran ja elektroleijunnan yhdistelmä ole lainkaan hullumpi. Tämän jälkeen maailmanlopunkapakan blues saa taas johdattaa kuulijaa hihnasta, kunnes Friedrichshain pysäyttää laukan vihdoin ja viimein hillityllä kauneudellaan. Paino siirtyy hitaasti jalalta toiselle, kun koskettimet ja kitara kutovat kasaan hiljaisen hetken pienistä paloista.

Blues-rock, elektroniset palaset ja satunnaiset samplet pelaavat parhaimmillaan hienosti yhteen, mutta etenkin jälkimmäisellä puoliskolla Väkipyörän liike on ennemminkin väkinäistä kuin pyörivää. Askel uuteen ja erikoiseen suuntaan silti, joten jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä nimen alla seuraavaksi julkaistaan.

Mika Roth




Lukukertoja: 183
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myŲs