Ajankohtaista

Kuusi levyllistä joulua

18.12.2018


JD McPherson: SOCKS JD McPherson: SOCKS
New West Records

Voi olla että JD McPherson syntyi 40 vuotta liian myöhään, mutta miehen rock’n’roll hehkuu menneiden aikojen voimaa upealla tavalla. Eikä nyt puhuta mistään 70- tai 60-luvun rockista, vaan aidosta ja alkuperäisestä 50-luvun rock’n’rollista. Siitä taianomaisesta musiikista, josta Elvis, Little Richard, Jerry Lee Lewis, Eddie Cochran ja kumppanit loivat massiivisia nykymusiikin peruspilareita.

JD McPherson on aiemmin julkaissut jo kolme albumia, mutta joulumarkkinat ovat miehelle täysin uusi aluevaltaus. Eikä McPherson yhtyeineen ole tälläkään erää päätynyt lainailemaan menneitä suuruuksia, vaan SOCKS on alusta loppuun saakka uutta tuotantoa, jolla mestari itse on ollut kirjoittamassa jokaista raitaa. Tyyli on kiistatta perinteinen, mutta samaan aikaan raikkaan persoonallinen, ja soundi on kuin suoraan vuodelta 1957.

Ja mikä soundi tämä onkaan? Torvet törähtelevät melodisten kitaroiden rinnalla, kellopeli kilkahtelee, piano puikahtelee sopiviin väleihin ja stemmalaulut sekä harmoniat ovat kuin hunajaa korville. Etenkin B-puolen avaava Holly, Carol, Candy & Joy sekä nimibiisi Socks ovat yhtä sounditaivasta, jonka soidessa kannattaa vain nostaa jalat rahille ja nauttia elämästä.

Ent√§p√§ sitten tekstit? No, nimibiisih√§n kertoo pehmeiden pakettien kurjuudesta, koska kukapa poika nauttisi sukkien saamisesta jouluaattona. Santa‚Äôs Got a Mean Machine heijastuu puolestaan ihmettelevien rasavillien silmist√§, kun kovasti pukilta n√§ytt√§v√§ ukko kaahaa h√§ijyll√§ k√§rryll√§√§n halki maisemien. Uusille alueille kurottaa my√∂s Claus vs. Claus, jossa pukin rouva nostaa esiin rakkaudenkaipuunsa ‚Äď ukko kun on jatkuvasti vain puuhaamassa kaikkea muuta.

Mika Roth


Mindi Abair & the Boneshakers: All I Got for Christmas Is the Blues Mindi Abair and The Boneshakers: All I Got For Christmas Is The Blues
Pretty Good For A Girl Records

Jouluja on monenlaisia, mutta Mindi Abair and The Boneshakersin johtaja Mindi Abair ei omien sanojensa mukaan saa jouluksi muuta kuin bluesin. Koko ikänsä bluesin parissa viettänyt Abair ei ole kuitenkaan niitä mimmejä jotka jäävät nyyhkyttämään kohtaloaan, vaan neito ottaa tilanteesta kuin tilanteesta kaiken irti.

Näyttävän vokalisti/saksofonistin johtama yhtye pistää omalla joululevyllään jonoon kolme omaa biisiään, sekä tarkkaan valikoidun nipun vanhoja joulusuosikkeja. Ja koska ryhmän mukavuusvyöhyke sijaitsee mitä selvimmin bluesin rockimmalla seinustalla, ovat versioinnitkin välillä melkoista rock’n’roll sirkusta. Christmas (Baby Come Home) saa sisuksiinsa tulisen saksofonisoolon sekä taustalauluilla vahvistetun rakenteen, joka nostaa biisin lähes gospelmaiseksi kokemukseksi.

Voittava veto on myös The Christmas Song (Chestnuts Roasting On An Open Fire) -klassikon muuttaminen saksofonilla sooloilluksi instrumentaaliksi, jolloin bändin dynaaminen ja muheva blues rock saa porista kannen alla paineella. Ja uskokaa tai älkää, mutta jopa Run Run Rudolph on keksitty hieman uudelleen, kun blues-standardin mukaan tarina kerrotaan taustan ryhmälle, joka kommentoi kuulemaansa niin pienillä sooloilla kuin taustalaululla.

Tuttujen vetojen eteen Abair on sijoittanut kaksi omaa kappalettaan, joista nimibiisi All I Got For Christmas Is The Blues avaa pelin todella jykevällä blues rock vallituksella. Startti on jopa niin äänekäs ja massiivinen, että ensimmäisillä kerroilla lähes kavahdin moista myllytystä. Eli jos siivu tuntuu tarpeettoman mökäävältä, kannattaa siirtyä suoraan toiseen biisiin, joka on niin ikään omaa tuotantoa oleva I Can’t Wait For Christmas. Rosoisuuden taso on sama, mutta astetta hiljaisempi veto on kiistatta jouluisempi tulkinta. Kiekon sulkeva Christmas Fool ansaitsee myös maininnan, vaikka tuokin bluesin taas sieluun. Jos siis sielussa on joulublues, niin tässä on parhainta blueslääkettä.

Mika Roth


Ninni Poijärvi: Joulu
Ninni Poijärvi: Joulu Magnum Music

Koosteen hiljaisin ja seesteisin levy on kiistatta yksinkertaisesti mutta osuvasti nimetty Joulu. Ninni Poij√§rvi esitt√§√§ yksitoista kappaletta, joista yhdeks√§n on vanhoja tuttuja jouluviisuja ja kaksi on taas Poij√§rven itsens√§ kirjoittamia, astetta paria persoonallisempia numeroita. √Ą√§ness√§ on vain Poij√§rvi itse, sek√§ muutama l√§hinn√§ akustinen soitin, eik√§ muuta edes tarvita.

Joulu-albumi on tehty niihin hetkiin, jolloin on aikaa istua alas ja kuunnella ajatuksella kaunista musiikkia. Ja voihan siinä vaikka oikaista pitkälleen sekä sulkea silmät, kun Joulumuistoja saa lumiukon lentämään, tai kun albumin avaava Avaruus avaa lisää taivaankannen ihmeitä pienen ihmisen ihmeteltäväksi. Levyltä ei löydy ainuttakaan seesteistä pintaa rikkovaa piikkiä, ei vaikka esimerkiksi Joulu tullut on todistaa Poijärven jopa nostavan ääntään ja pianon kampeavan itsensä esiin taustatapetista. Tällöinkin rauhallisuus, hiljaisuus ja hillintä ovat ne pisteet, joiden kautta kaikki merkittävä kulkee.

Poijärven tyyli laulaa on minimalistinen, vähäeleinen ja tummuuteen taipuvainen, josta joko pitää tai sitten ei. Kappaleet on sovitettu siten, että laahaava tempo ja hartaaksi äityvä tulkinta pitävät vauhdin lähellä minimiä. On täysin kustakin kuulijasta kiinni, kuinka unettavana tai rauhoittavana tämän kokee, mutta itse huomasin löytäväni parinakin iltana sen oikean mielentilan, jossa Poijärven tulkinnat koskettivat jotain syvemmällä olevaa. Jotain, jonka sopiikin heräillä näin joulun alla miltei vuoden mittaisesta horroksesta.

Mika Roth


The Monkees: Christmas Party The Monkees: Christmas Party
Warner

Voiko olla musiikillisesti mitään paremmin länsimaiseen, tuikkivaan, kimaltelevaan ja kaupalliseen jouluun istuvaa, kuin The Monkeesin uusi joulualbumi? Ainakin siis, jos asioita tiiraillaan poprockin vinkkelistä käsin, ja pyritään löytämään maksimaalisen miellyttävä kokonaisratkaisu.

The Monkeesin alkuperäisestä nelikosta ovat elossa yhä Micky Dolenz, Michael Nesmith ja Peter Tork, joista Dolenz laulaa suurimman osan tämänkin levyn soolo-osuuksista. Mutta kuullaan uudella joulukiekolla myös jo edesmennyttä Davy Jonesia, sillä vaikka albumi on tuore, sen materiaali on koottu pidemmältä aikaväliltä.

Niin, mitäs kappaleita The Monkees sitten tarjoaa meille joulun iloksi? Tietysti mukana on puhtaan valkoisia jouluklassikoita, kuten Bob Wellsin ja Mel Tormén aikoinaan kirjoittama The Christmas Song, sekä vähintäänkin yhtä lounge-kelpoinen Silver Bells. Eikä siinä mitään, sillä herrat osaavat asiansa ja hunajaiset soundit miellyttävät taatusti useimpia potentiaalisia albumin ostajia/lataajia. Pakollisiin kuvioihin on laskettavissa myös ainoa Torkin laulama raita, noin ziljardi kertaa versioitu Angels We Have Heard on High.

Rokimmaksi meno äityy kun House of Broken Gingerbread lorauttaa taikinan sekaan aimo annoksen 60-luvun psykedeelisiä fiiliksiä. Yllättävän toimivaa jytinää tarjoaa myös edesmenneestä R.E.M.-yhtyeestä paremmin tunnettujen Peter Buckin ja Scott McCaugheyn kirjoittama Christmas Party. Glam rockin tuiketta katonrajaan posauttelee puolestaan Wizzardin 70-luvun alkupuolen megahitti I Wish It Could Be Christmas, josta The Monkees työstää kerrassaan mehukkaan, riemullisella tavalla itsensä kuuloisen version.

The Monkees se jatkaa vain kulkuaan, eikä pari vuotta sitten viisikymppisiään viettänyt yhtye kuulosta tippakaan vanhentuneelta. Ja se on jo melkoinen saavutus ikämiesten joululevyllä.

Mika Roth


William Shatner: Shatner Claus ‚Äď The Christmas Album William Shatner: Shatner Claus ‚Äď The Christmas Album
Cleopatra

Kyllä joulu on ihmeiden aikaa. Yksi viimeisimmistä osoituksista musiikin puolella on tämä levy. Tai ainakaan itse en tahtonut aluksi uskoa, että William Shatner ja Henry Rollins päätyisivät laulamaan yhdessä Jingle Bells -jouluklassikkoa levylle. Vieläpä kahteen kertaan. Ensin näet tarjotaan perinteisempi versio ja lopuksi vielä punk rock -veto. Kyllä, luit oikein.

T√§ss√§ yhteydess√§ on kuitenkin nostettava tonttumyssy√§ William Shatnerille, sill√§ mies on mit√§ selvimmin hyv√§ksynyt omat maneerinsa ja hulvattoman camp-arvonsa. Turha t√§ss√§ on en√§√§ l√§ssytt√§√§, ett√§ olisin voinut olla ihan ‚ÄĚoikea n√§yttelij√§‚ÄĚ, sill√§ eiv√§th√§n massat halua kuulla muuta kuin miehen √∂veriksi vet√§mi√§ James T. Kirk -tulkintoja. Niin se vain on, ja kun t√§m√§n faktan pystyy sis√§ist√§m√§√§n, saa Shatner Clausista taatusti enemm√§n irti.

En tiedä kuinka paljon Shatner on naukkaillut terästettyä glögiä kiekkoa tehdessä, mutta veikkaisin että ainakin pari blossa-pulloa on kulunut studion puolella. Etenkin kiekon loppuun sijoitetut Feliz Nevidad ja em. punk rock versio kulkusista sortuu Shatnerin osalta jo hilpeän hoilailun ja ulvonnan puolelle, mutta ehkä se on vain poikkeuksellista vahvempaa joulun henkeä tms. Sen sijaan päästessään lausumaan hieman tähdellisempää materiaalia, kuten O Come, O Come Emmanuel ja Twas the Night Before Christmas, on Shatner selvästi elementissään.

Mikä on ihmeellisintä tälläkin Shatnerin levyllä on se, kuinka paljon nimekkäitä vierailijoita on auttanut miestä mäessä. Puhumattakaan sessiomuusikoista ja taustalaulajista, jotka myös tekevät tahollaan kautta linjan upeaa työtä. Ian Anderson puhaltelee huiluunsa ZZ Topin Billy Gibbons kiskoo kitarastaan riffejä ja Yhdysvaltain kultalevykeisari Brad Paisley esittää sitä oikeaa laulua, mutta valokeilan varastaa Kapteeni Kir.. krhm, William Shatner.

Mika Roth




Lukukertoja: 261
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myŲs