Haastattelut

Money & Gravy – jämäkkää kaaosta rootsin äärellä

13.02.2020



Sevon: - Keskustelemme myös paljon yhdessä mahdollisista teksteistä, joko ihan biisinnimi-, tunnelma, tai aihepiiri-pohjalta. Nämä on yleensä aika spontaaneja ja intuitiivisiä hetkiä kahvikupposen äärellä joina pyrimme olemaan avoimia kaikkia ideoita ja kulmia kohtaan. Jotakuinkin kaksi vuotta on nyt yhteensä soiteltu, sävellelty, kirjoteltu ja väsäilty "väännöksiä" muiden biiseistä. Aski tupakkaa taisi syntyä aika valmiiks jo eka reeneissä, jos oikein muistan..?

Leso-Käsi: - Osa levyn kappaleista on kulkenut mukana jo ihan yhtyeen alkuajoista lähtien, kuten edellä mainittu Aski tupakkaa. Jämäkkä kaaos kuvaa luomisprosessiamme ehkä parhaiten. Vaikutteita otetaan ja annetaan, kahvia juodaan.

Money & Gravy Kipaleista etenkin Pää apupyöränä on melkoista bluesrypeämistä ja mittaakin ankkuriraidalle kertyy melkein kymmenen minuuttia. Eikä bändi lähde sen kummemmin suitsemaan soittoaan livenä. Jos jokin pala venyy se saa venyä, eli mitään minuuttiaikataulua ei keikoille sorvata etukäteen – eihän sitä jäniksen selässä olla.

Toisessa laidassa Aski tupakkaa rallattelee valkoisen miehen boogiejunalla iloista haipakkaa. Onko tätä lääkettä luvassa lisääkin tulevaisuudessa, vai onko bändin draaman kaari painumassa traagisempaan laitaan?

Leso-Käsi: - Money & Gravyn boogiejunaan pääsevät kaikki halukkaat kyytiin, ihonväristä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta. Mutta eiköhän tällaista kepeää boogieta irtoa jatkossakin yhtyeeltämme, tummia sävyjä kuitenkaan unohtamatta.

Sevon: - Itsekin uskon vakaasti musiikillisten sävyjen lisääntyvän, useaan suuntaan säteillen. Mutta painostamatta, lähtökohdistamme löyhästi kiinni pitäen.

Mielenkiintoinen tuttavuus on myös Musta vyö, jonka kuivakasta huumorista voi löytää keittiöfilosofionnin pikku helmiä. Siinä missä esimerkiksi hauska Gravyn aikaan edustaa taatusti helpommin sulateltavaa huumoria, on tämä raita uhkarohkeampi veto. Onko Money & Gravy -otsakkeen alla siis kaikki mahdollista?

Leso-Käsi: - Koen, että genremääritelmiin on turha hirttäytyä ja liiallinen puritaanisuus taidehommissa saattaa tappaa elämän teoksesta. Näkisin että kaikki on mahdollista Money & Gravyn kanssa. Mitä huumoriin tulee, niin en tosiaankaan näe Money & Gravya huumoriyhtyeenä. Toki vastuu tulkinnasta on aina vastaanottajalla.

Sevon: - Vastuu ja vapaus! Ei se haittaa jos jotakuta joku asia naurattaa, etenkään jos nauru on ilahtunutta, eikä ivallista. Mutta lähtökohtaisesti ei tehdä huumoria, vaan jos sen kaltaista tai siksi tulkittavaa sinne lipsahtaa mukaan niin ei myöskään liikaa pyristellä siitä eroon, kuten ei mistään muustakaan. Musta vyö -kappaleesta en löydä itse huumoria laisinkaan, vaan kyseessä on vilpitön ylistyslaulu ITE-kulttuurille ja sattumanvaraisuudelle, lapsuuden nostalgian kautta! Jos minua halutaan jostain tämän tekstin kohdalla "syyttää", heheh, niin olkoot se tuo nostalgia, ja muka-nokkeluus, mutta senkin ajattelin pistää sen piikkiin, että tässä vasta opetellaan... Äh, nythän minä riistän kuulijalta sekä vastuuta että vapautta. Anteeksi!

Jos saisitte yllättäen pyynnön luoda biisi Euroviisuihin, niin mitä olisi luvassa?



Sevon: - Veikkaan, että jos meitä kysyttäs sinne, tai meiltä tilattas biisi sinne, tehtäs "väännös" jostain vanhasta voittobiisistä, mutta pistettäs se roots-tyyliin röyhkeästi omiin nimiimme. Lordin "Rhythm'n'Saucea ja lujaa", Herreysin Tikiss' blues, tikiss' hei tai ABBA:n Vesille voisi ehkä tulla kyseeseen... Silti tai juuri siksi ehkä kuitenkin jättäisimme viisut väliin!

Entä miltä tuleva noin muuten näyttää bändin leirissä? Onko luvassa lisää julkaisuja, erikoisjuttuja, keikkoja...?

Leso-Käsi: - Keikkoja tietty meinataan tehdä, tilanteiden niin salliessa. Tietty sitä toivoisi, että päästäisiin säveltämään ja sovittamaan uutta materiaalia mahdollisimman pian.

Sevon: - Mutta odotellaan nyt tämä levy ensin painosta käsiimme. Julkaisematonta matskuahan kyllä löytyy jo, mutta vielä ei liene kiire studioon. Kaikenlaisia ideoita on, vaan ei niistä kaikista olla keretty vielä edes keskenämme keskustelemaan. Meiltähän on myös tullut tosiaan yksi äänite ennen tätä levyäkin: Boogiekuunnelma, joka tehtiin yhdessä underground spoken word-tähti Hurjajuttujen kanssa ja julkastiin reilu vuosi sitten kasettina ja CD-r:nä.

Money & Gravy Keikkoja on tällä hetkellä sovittuna keväälle ja tanssiduo EGGGirsien (Experimental Go Go Girls) kanssa saattaa myös yhteistyö jatkua. Jos Money & Gravy olisi alkoholipaukku, minkälainen se olisi ja missä olosuhteissa se tulisi nauttia?

Sevon: - Snuukkerin hanaolut kolikko pohjallaan? Mikrokossu? Sherwoodattu yhä hapokas tuopinpuolikas? Tai mikä vaan, kunhan sen ja siitä voi nauttia kaikissa mahdollisissa olosuhteissa!

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

Sevon: - Jos joku sattuu liikkuun Tampereen Vastavirran Yläkerrasta Ouluun niin vois napata mukkaan meän punaset keittiöjakkarat, jotka sinne jäi. Ovat rakkaita ja tärkeitä. Kaksi kappaletta siis, kiitos!

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Money & Gravy




Lukukertoja: 4360
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös