Tekniikan Ihmelapset
06.11.2003
Nu Nu/Jyväskylä
Monella saattoi hetkisen raksuttaa tyhjää kuullessaan Tekniikan Ihmelasten tulevan Nu Nu:hun Jyväskylän debyyttikeikalleen. Kuitenkin viimeistään ihmelasten saapuessa lavalle, kaikkosivat mielistä tähän suomalaisen musiikkielämän uuteen tulokkaaseen kohdistuvat epäilykset. Nämä eivät olleetkaan ehkä ensimmäistä kertaa lavalla. Riittää varmasti, kun luettelee bändin jäsenet: Laulussa Vuokko Hovatta, kitarassa Marzi Nyman, bassossa Jukkis Kiviniemi sekä rummuissa Marko Timonen. Tähän väliin hieman tietoa bändin vaiheista: Teknarit on perustettu jo vuonna 2001, sen ensimmäinen single Jalat Alta julkaistiin alkukesästä 2003 ja toinen single Pikku Eero löytyy kaupoista 8.11. alkaen. Kokopitkän albumin Hovatta lupaili ilmestyvän alkuvuodesta 2004.
Nu Nu:ssa Teknarit kyyditsi vakuuttavasti yleisöään valmistuvan levyn biisivirrassa. Ilmeikäs pop ei saanut yleisöä varsinaisesti hullaantumaan, muttei lamaantumaankaan. Tämä oli kuitenkin aika luontevaa; biisien vietäväksi on luonnollisesti vaikeampi antautua, kun ne eivät vielä tuttuja ole. Tähän nähden yleisö olikin todella hyvin messissä!
Bändin keskellä tuntui vallitsevan todella positiivinen ja yhtenäinen henki. Peppipitkätossumaisesti sonnustautunut Hovatta toi olemuksellaan pehmeyttä bändin äijien rokimman olemuksen rinnalle. Niin, ja kyllähän Vuokon lauluääni on suorastaan loistava. Karvaturilas Nymanin teatraalinen musisointi taas loi kenties sen olennaisimman bändin olemukseen ja soittoon. Siitä on varmasti jokainen nähnyt välähdyksiä mm. Joonas Hytönen –showssa. Ja kyllähän sen yleisönkin kommentit vahvistivat: Marzi on bändille kuin Nokia Suomelle. Jos johonkin pitää Tekniikan Ihmelasten musiikkia verrata, niin aika selvästi sieltä kuulee mm. sen Ultra Bran, Hovatan omaleimaisen äänen mukaantuomana.
Kokonaisuudessaan Tekniikan Ihmelasten suoritus oli - luonnollisestikin - vahva. Oma musiikillinen linja on selvillä ja soittotaito kohdillaan. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan bändin isommaksi nimeksi nousemista - tämä on nimittäin niin itsestäänselvää.
Jukka-Pekka Litja
