Neljänteentoista osaansa ehtinyt Kirjoituksia Kellareista on fanzine kirjan muodossa. Vajaa kaksi vuotta sitten ihastelin sarjan toisen osan laadukkuutta, minkä jälkeen kirjoja on julkaistu komea pino. Jukka Junttilan kokoama teos summaa jälleen joitain suurempia lukuja, sekä useampia pienempiä tarinoita musiikin ihmeellisestä historiasta. Tällä erää äänessä on soittajien lisäksi myös rajoja rikkova runoilija.
Hiljainen
Kirjoituksia Kellareista -sarjan 14 osassa askelmerkit ovat aiemmista osista tutuilla paikoillaan, suurimmaksi osaksi nyt ainakin. Mukavasti alle parinsadan sivun mittaisessa fanzine-kirjassa tutkaillaan musiikin historiankirjojen osin unohdettuja sivuja. Isojakin nimiä voi vilahdella eri kirjoittajien teksteissä, mutta merkittävä osuus on omistettu bussin perälle ja ei-niin-huolitellulle takapihoille jääneille nimille. Takakannen yläriviltä löytyvät olennaisimmat avainsanat, eli proto-punk, punk, indie, power pop sekä uusi aalto, joiden jatkona toimii kaiken kattava rock.
Varsinaisia osioita on tusina, niistä osan ollessa pintapuolisempia ja suorastaan brutaalin napakoita. Joissain jutuissa avataan koko artistin tai bändin historia, toisinaan taas keskitytään johonkin tiettyyn vaiheeseen isommasta matkasta. Muoto on episodimainen, mutta raikkautta kirjaan tuo nimenomaan moniäänisyys, jossa eri kirjoittajat näkevät asioita kulmistaan ja tavallaan. Vahvojakaan mielipiteitä ei vältellä, mikä tuo mukavasti maustetta tekstiin.
Sivumäärästä itselleen selvästi suurimman siivun on lohkaissut Jaakko Riihimaan kirjoittama Virtanen – linkki undergroundin ja punkin välillä -artikkeli, jossa käydään riittävän yksityiskohtaisesti läpi Veltto Virtasen ja Moog Konttisen johtaman legendaarisen Virtanen-bändin historia. Virtanen muuntui myöhemmin Kontravirtanen-yhtyeeksi ja lopulta Kontraksi, mutta se on sitten jo ihan toinen tarina.
Virtasen soittajat pääsevät haastatteluiden kautta ääneen, jutun korostaessa Virtasen olleen nimenomaan bändin, jonka muutkin jäsenet olivat vaikuttamassa tapahtumiin. Kitaristi ja muutamaan otteeseen vokaaleihinkin osallistunut (tai puolittain pakotettu, lähteen mukaan) Timo Huovinen teki paljon asioita, eikä sittemmin toisaalla ison uran tehnyt Kari ”Hohdin” Holmkaan ainoastaan töissä ollut.
Protopunkin ja punkin välinen juuristo on sekava sykkyrä, jota ei lähdetä yksinkertaistamaan liiaksi. Vuonna 1974 ilmestynyt HAL-oo-debyyttialbumi on selvimmin keskiössä ja se käydään läpi kappale kappaleelta. Äänessä ovat useimmiten kaksi pääjäsentä, mutta sanansa saavat sanoa muutkin tekijät, sekä tuottajana toiminut Tapio Korjus. Love Recordsin kautta julkaistu pitkäsoitto on raikkaassa ajattomuudessaan kestänyt hyvin ajan hampaistoa, minkä tekijätkin vaikuttavat oivaltaneen.
Virtasen lopetus oli riitaisa, mutta yhtä kaikki bändin perintö on huomionarvoinen. Mikäli aikamatkustus joskus on mahdollista, olisi kutkuttavaa matkata jollekin Virtasen legendaarisista keikoista, jotta bändin kuuluisa konserttiveto voitaisiin tallentaa ja todentaa. Aikalaiset kun olivat sitä mieltä, että Virtasen räjähtävää live-energiaa ei saatu koskaan purkitettua studiossa. Siinä siis sivistävä tehtävä tuleville aika-agenteille.
Kotimaisesta kulmasta tarkasteltuna kirjan toinen kiinnostava osuus on Junttilan kynästä lähtenyt Saab, Suopursu ja suttuinen kuva. Siinä käydään läpi VHS-klubistakin tutun Kalevi Suopursun tekemisiä. Desibeli.netin sivuilla herran yhtyeistä Guggenheim-projektz oli vuosina 2012–2021 tuttu vieras, jonka akustisella kitaralla ja casiolla luoma folkpop ei tosin aina auennut aivan heti. Huomasin silti kaipaavani guggeneita, josta ei ole kuulunut enää useampaan vuoteen mitään.
Hieman harvemmin esillä on ollut myös kokeellisessa poprockfolk-versumissa seikkaillut Puiset heilat, naivistisia ja outoja folk-pop lauluja luonut Shuji Morimoto, sekä tietysti kaikki rajat rikkova Juuso Paaso & Laiha lohtu. Näistä vain Guggenheim-projektzista puhutaan enemmän, vaikka olisin voinut omasta puolestani lukea kirjallisen Suopursusta ja hänen monista seikkailuistaan. Mainittakoon kuitenkin se, että kitaraakin voi alkaa soittamaan vasta kahdeksantoistavuotiaana ja saavuttaa silti vaikka ja mitä, minkä Suopursu esimerkillään todistaa.
Pienillä artikkeleilla on oma vetovoimansa ja niitä on kirjan loppupuolella enemmänkin. Vesa Vahtera avaa pohjoisirlantilaisen punkbändi The Outcastsin historiaa sanan säilää säästämättä ja käy myöhemmin vielä myös lävitse Stalag 17 -ryhmän olennaiset teot. Aika peruskauraahan yhtyeet ovat veivanneet, ja The Outcasts veivaa itse asiassa edelleen, mutta olennaiset kipaleet kannattaa kuunnella ainakin kertaalleen verkon palveluiden avulla – tiedä vaikka innostuisit.
Veli Tammisen kirjoittama Badfinger – Rock-bisneksen traagisin tarina antaa juuri sitä mitä otsikko lupaa, eli tarinan erittäin raskaan kusetuksen uhriksi joutuneesta bändistä. Badfingerin hittibiiseistä osa olikin allekirjoittaneelle tuttuja, vaikka en ole tainnut koskaan kuunnella bändiä sen tietoisemmin. Materiaali vain myi aikoinaan siinä määrin, että siihen törmää edelleen satunnaisesti jossain.
Badfinger on saanut toiseksi eniten sivutilaa kirjasta, jossa käydään läpi myös The Stoogesin historian osia, sekä The Penetratorsin vokalistin Gary Heffernin myöhempiä vaiheita. Levyhyllylle tuli käännyttyä myös, kun sittemmin uudelleenaktivoituneen Carillon tarinaa avattiin Seliina ”Sessu” Päällysahon toimesta. Punkrunoilija Attila the Stockbrokerin haastattelu kruunaa paketin ja kehotan tutustumaan sanataiturin tuotantoon, jota löytyy verkosta yllin kyllin.
Kirjasarjan sinnikkyys on ihailtavaa ja syntynyt oletettavasti vähintäänkin osin silkasta rakkaudesta lajiin. Mainittakoon vielä sekin, että voit skannata kirjan toiselta sivulta koodin, joka johtaa opuksen soundtrackille. Oman lisänsä tuovat juttujen yhteyksiin kootut diskografiat. Niiden avulla voi lähteä etsimään verkon ihmeellisistä kätköistä itsekin musiikkia tekstin taustalle.
Neljänteentoista osaansa ehtinyt Kirjoituksia Kellareista on fanzine kirjan muodossa. Vajaa kaksi vuotta sitten ihastelin sarjan toisen osan laadukkuutta, minkä jälkeen kirjoja on julkaistu komea pino. Jukka Junttilan kokoama teos summaa jälleen joitain suurempia lukuja, sekä useampia pienempiä tarinoita musiikin ihmeellisestä historiasta. Tällä erää äänessä on soittajien lisäksi myös rajoja rikkova runoilija.
