The Bim Boulevard Band - Synkkiä ja mystisiä tarinoita syvästä etelästä
20.09.2004
Kotimaan musiikkitarjonnasta on lähivuosina saattanut olla vaikea löytää oikeasti katu-uskottavia amerikanhenkisen alternative countryn tekijöitä. Etenkin kahdella viimeisellä eepeellään juuri tätä puutetta täyttää sooloprojektista bändimuottiin kasvanut The Bim Boulevard Band. Onko jokaisen musiikkitoimittajan lempihomma eli kategoriaan lassoaminen edellä mainitusssa muodossa saanut otteen Bim Boulevardin musiikin sarvista?
- No kyllähän tuota country-leimaa on otsaan itse kerjätty. Sekä julkaistun musiikin että bändin visuaalisenkin puolen avustuksella. Eli syyttää ei voi kuin itseään. Ja kyllä musiikin laatikoinnin ymmärtää. Tässä kaikkinaisessa ylitarjonnassa se on keino asioiden nopeasti ymmärrettävään viestimiseen. Kääntöpuolena on tietty liiallinen yksinkertaistaminen ja mustavalkoisuus. Tällä hetkellä fiilis on, että tuo country-meininki on omalta kohdalta viety tappiin. Jonkin sortin kurssinmuutos on tarpeen.
Entä kuinka vakavasti heitetty on edellisen eepeen nimenä ollut Southern Gothic Rock? Kuinka monta prosenttia musiikissanne on goottilaisuutta?
- Osittain vakavasti ja osittain leikkisästi. Tarkoitus oli ironisoida nykytrendiä, jossa uusia musiikkityylejä sekä niiden alalajeja syntyy kuin sieniä sateella tyyliin nyt vaikkapa joku Love Metal. Ironiassa sattuu vain olemaan sellainen heikkous, että sitä on kovin vaikeaa tulkita oikein. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Toisaalta nimi on myös totta. Musiikissamme on vahvasti elementtejä southern gothic -kulttuurista, jonka alle esimerkiksi William Faulknerin kirjallinen tuotanto asettuu. Synkkiä ja mystisiä tarinoita syvästä etelästä. Sitä on southern gothic. Se on tietysti hyvin erilaista goottilaisuutta verrattuna ns. goottibändeihin.
Jos olen ymmärtänyt oikein, The Bim Boulevard Band oli alunperin sooloprojekti? Miten nykymuotoon päädyttiin?
- Kyllä. Ja musakin oli erilaista. Enemmän tuollaista elektron ja garagen sekamelskaa. Nykymuoto syntyi, kun aktivoiduimme taas vanhojen soittokavereiden kanssa käymään treenikämpällä. Minulla oli iso kasa myös country/roots-henkisiä biisejä, joille löytyi bändin kautta hyvä esittämiskeino. Samalla porukalla olemme soitelleet kaikenlaista jo kymmenen vuoden ajan. Mikä mielestäni välittyy soitosta. Jokainen tietää paikkansa.
Kotisivujenne mukaan keikat olisivat tervetulleita. Onko lavalla käyty tai tullaanko tulevaisuudessa käymään?
- Kovin on nihkeää. Keikkoja on ollut todella vähän, eikä yhtään paremmalta näytä. Osin syy on varmasti omassa saamattomuudessa ja osin musiikkityylissämme. Paras tapa hankkia parannusta asiaan olisi tietty "oikean" keikkamyyjän pestaaminen. Kun tämä on kuitenkin oman toimen ohessa harrastamista, niin paukut eivät riitä joka osa-alueen haltuunottoon. Sen tiedän, että olemme lavalla erittäin tiukka paketti. Ja onhan countryrock ennen kaikkea livemusaa.
Itse olen jo kahden eepeen verran ihastellut soundinne kypsyyttä ja uskollista esikuville kumartavaa 2000-luvun versiota preerioiden ylle kaikuvasta kantripopista. Tuoreen eepeen Heartbreak Ranch kappaleista Dead And Gone voisi olla nykypäivän The Doorsia vahvoine kosketinmausteineen, edellisen eepeen Eight Gut Gunned ja Bachelor tuovat mieleen yhtä lailla Nick Cavea kuin Neil Youngia. Jopa vertaaminen Johnny Cashiin ei ole turhan kaukaa haettua. Vaikka voikin epäillä soittamanne musiikin kaupallista potentiaalia, eikö mikään taho aktiivisia musiikkimedioita lukuunottamatta ole vieläkään osoittanut kiinnostustaan?
- Eipä juuri. Kyllä kai meidän mahdolliset yhteistyökumppanit ovat pieniä ja ulkomaisia. Kotimaan tilanne on toivoton. Toisaalta ihan ymmärrettävistä syistä. Kyse on bisneksestä ja niillä mittareille arvioituna me tuskin olemme hyvä sijoitus. Musa on marginaalikamaa ja miehetkin jo päälle kolmenkympin. Ainakin omalla kohdalla musan tekemisen lähtökohdat ja motiivit ovat ihan muualla kuin pakonomaisessa levytyssopimuksen metsästämisessä. Lisäksi netti tarjoaa huikeat mahdollisuudet oman musiikin levittämisessä maailmalle. Niin mukavaa kuin fyysisen levyn tutkiminen ja hively onkin, niin mielessä pyörii pelkkien netissä julkaistavien levyjen tekeminen. Mp3:set ja "kannet" ym. tilpehööri yhtenä sivustona koko maailman ihmeteltävänä ja nautittavana.
Kuinka paljon ulkomusiikillisia country-juttuja The BBB harrastaa? Stetsoneita, viskiä, ulkoilmaelämää...?
- Aika vähän. Viskiä enemmän kuluu ihan sitä perinteistä keskiolutta. Eli siviilissä ei kuljeta stetsonit saati marlboro-takit päällä. Kyllä minä muutenkin sympatiseeraan juuri tuota alt.country-meininkiä sen takia, että bändit/artistit ovat eri maata Garth Brooksien ja Billy Ray Cyruksien kanssa. Poikkeuksen tekee Gram Parsonsin Nudie-puvut.
NME:n Holly’s Demo Hell palstalla käytettiin sanaparia ”americana meets David Lynch”. Jos The Bim Boulevard Band tekisi elokuvasoundtrackin, millainen juoni ja tunnelma elokuvaan syntyisi?
- Kyllä se olisi makea tehdä, joku mystinen trilleri. Coen -veljekset voisivat vaikka tilata uuden musan Blood Simple -leffaansa. Yhtä lailla kiinnostavaa olisi läpisäveltää jokin romanttinen komedia tai ranskalainen melodraama. Pääsisi toteuttamaan omia Serge Gainsbourg -fiksaatioitaan.
Missä yhtye on viiden vuoden päästä?
- Eiköhän me samalla porukalla jotain vielä silloinkin harvakseltaan julkaista. Onko se sitten countryrockia onkin toinen kysymys. Itseltäni ainakin pulppuaa musiikkia laidasta laitaan, joten en halua lokeroitua vain yhden tyylisuunnan edustajaksi. Unelmatilanne olisi tietenkin oikeanhenkisen yhteistyökumppanin löytyminen. Eli joku osallistusi viulujen maksuun. Jos vaikka Hugh Hefner perustaisi levy-yhtiön Rick Rubinin kanssa. Siihen talliin olisi mukava pystyttää oma pilttuu.
Mistä halukkaat saavat käsiinsä bändinne tuotantoa?
- Kaikista levyistä on otettu vain pienet promopainokset, mutta nettisivuilta www.bimboulevard.com voi imuroida kahden viimeisen ep:n biisit (yhtä piilobiisiä lukuunottammatta) kokonaisina omaan käyttöön. Olkaapa hyvät!
Ilkka Valpasvuo, kuvat BBB
