Lars Frederiksen And The Bastards (USA) ym.
18.09.2004
Nosturi/Helsinki
Keskellä syyskuuta, lauantai-iltana, loppuunmyydyssä Nosturissa kolisivat ketjut, kiilsivät niittivyöt ja heiluivat keesit. Tunnelma oli hyvä ja antoi odottaa mainiota iltaa. Jo ensimmäisen lämppärin Wastedin aikana tupa oli täynnä ja yleisö riehui bändin tahdissa. Mikäs oli Wastedin jalkaa polkiessa haara-asennossa, kun porukka alkoi jo ensimmäisten biisien aikana velloa eturivissä. Suomalaisbändin kipaleissa oli hyvä poljento, tartuntapintaa riitti ja kundit soittivat hyvin. Loppupuolella keikkaa nyrkit nousivat yleisön riveissä tahdissa ja heihei-huudot raikasivat. Uuden levyn nimikkobiisin Heroes Amongst Thievesin aikana meininki alkoi olla jo varsin vauhdikasta. Kaiken kaikkiaan Wasted oli hyvä valinta, sillä se ei soinniltaan hirveästi eronnut illan pääbändin meiningistä ja ennen kaikkea yleisö tykkäsi.
Illan toinen lämppäri, belgialainen The Heartaches oli taas sanalla sanoen ihan turha. Vaikka soittotaitoa tuntui löytyvän, niin laulajan rääkyminen lähinnä vain ärsytti. Tommylla ei ollut hyvää ääntä, eikä lavakarismaa ja mies vaelsi vain hukassa lavalla. Yleisöä ei bändi kiinnostunut ja Tommyn yritykset saada porukkaa liikkeelle kaikuivat kuuroille korville. Edes varma nakki eli George W. Bushin haukkuminen ei saanut irti mitään reaktiota Nosturin piikkitukista. Kovin uho ja meininki olikin miesten vessassa, jonka keskusteluissa arveltiin, The Bastardsin aikana tulee sellainen hurrikaani, että alle 100 kiloisilta tyypeiltä menee paskat housuun.
Lars Frederiksen And The Bastards saapui lavalle suuren maailman elein ja hyvät kemut alkoivat saman tien. Nosturin kaksi kerrosta heräsivät saman tien henkiin ja elivät täysillä mukana koko keikan. Rancidin kitaristi/laulajan bändi lähti liikkeelle ensimmäisen levyn Dead American –kipaleella. Sitä seurasi biisejä kuten henkilökohtaisesta aseistuksesta kertova Switchblade ja aina yhtä loistavalta kuulostava Wine and Roses. Lars jaksoi jatkuvasti biisien välillä kosiskella yleisöä. Milloin meininkiä kehuttiin, milloin naisia, milloin kyseltiin kuinka moni oli Rancidin keikalla Helsingissä 90-luvun puolella ja milloin verrattiin kultapoju Bushia Adolf Hitleriin. Siinä vaiheessa homma alkoi jo vähän hymyilyttää, kun Lars kertoi rautaristin kaulassa olevan merkki siitä, että on tappanut natsin ja hänellä on niitä yhteensä neljätoista. Niinpä niin…
Keikka jatkui mainiolla tarttuvalla Just Because –rallatuksella ja välillä tuli myös Motörheadia. Vietnamin yhteydessä Lars piti puheen siitä kuinka hipit ovat perseestä ja tämän jälkeen olikin jo encoren vuoro. Juuri edesmennyttä Johnny Ramonea kunnioitettiin parilla Ramones -biisillä. Tämän jälkeen paukuteltiin eteenpäin mm. Skunxin tahdissa ja homma alkoi mennä yhteislauluksi. Eikä kunnon oioi-huutojakaan unohdettu. Ilta päätyi Larsin vähän överiksi menneeseen monologiin/performanssiin, jossa todisteltiin sitä kuuluisaa katu-uskottavuutta ja kuinka kaikkea on tullut kokeiltua alaikäisten kanssa sekstailusta koviin huumeisiin.
Kaiken kaikkiaan iltaa voi pitää erittäin onnistuneena pienistä ylilyönneistä huolimatta ja tämän näki jo hien läpimäräksi kastelemien punkkareiden kasvoilta. Lars bändeineen nautti tekemisestään Tanskan lippu taustalla ja se heijastui hyvin yleisöön asti. Vaikka Lars Frederiksen And The Bastards kahden levyn materiaali ei vedä vertoja Rancidin nerokkuudelle, niin kyllä tämä kevyesti väsyneen Rancidin keikan edesmenneessä Lepakossa voitti. Ja kun punk-keikalla oltiin, nähtiin paljon hauskoja t-paitoja. Tällä kertaa ”paras kantaaottava t-paita” -palkinto meni ”more dead cops”-paidalle. Raati kiittää tekstin lisäksi massasta poikkeavaa valkoista väriä ja hyvää fonttia.
Kari Koivistoinen
