Provinssirockin sunnuntai

Aurinkoisen ja upean sunnuntaiaamun vaihtuessa iltap�iv�ksi Martti Servo & Napander j�rjesti kunnon sunnuntaitanssit Saarilavalla, ja yll�tt�v�n runsaslukuisesti v�ke� oli paikalle saapunutkin tansseja pit�m��n. Servo on onnistunut vuosien varrella murtamaan lukuisia musiikillisia raja-aitoja ja genre-muureja vastustamattoman p�iv�npaisteisella musiikillaan. Tuo mist��n lannistumaton hyv�ntuulisuus yhdistettyn� tanssimusiikkiin, ja sanalla sanoen persoonallisiin sanoituksiin, on luonut oudon koskemattomuuden limbon jossa Servo Napandereineen viihtyy. Niinp� yleis�n joukossa n�kyi kaikkien eri tyylien edustajia. Voikin perustellusti sanoa, ett� Servon kuulijakunnan l�pileikkaus voisi toimia kattava katsauksena meist� suomalaisista.

Maailman sinisin taivas, Vahva n�ytt�, Mik� on kun ei taidot riit� ja viimeisimm�n pitk�soiton nimikappale Syd�men amiraali irroittivat jokainen kunnon aplodit kansasta � ja kiemurtelipa paikalla viel� maisemaan luonnollisesti kuuluva tanssiletka. Martti-sed�n v�lispiikit olivat taas l�hinn� legendaarisia, sill� mies on aasinsiltojen todellinen suurmestari.

Sunnuntai puolenp�iv�n aikaan ei ehk� ole aivan paras paikka esiinty�. Lapko todisti t�ysin, ett� my�s aamuvarhaisella voi rockata ja ker�t� teltallisen jengi� mukaansa. Pienoisessa sekavuustilassa (krapulassa) soittaneet Malja, Heikkonen ja Nordberg tuntuivat itsekin olevan h�mmentyneit� suuresta suosiosta, jonka vauhdikas keikka sai aikaan. T�ytyy my�nt��, ett� Rytmi-teltan tykitys taisi olla parasta Lapkoa ikin�. Vaikka laulaja Maljan pitikin ottaa muutama hetki henke� ja jossain vaiheessa soidinhuudot korvasivat puuttuvat sanat, oli meno yksinkertaisen loistavaa, jengi t�ysill� mukana ja kaikki biisit ter�ss��n. Kolmeen varttiin saatiin mahtumaan kattavasti The Arms -levyn kipaleita sek� muutama uudempi veto. Uusi materiaali vaikutti jonkun verran rankemmalta sis�lt�en silti perinteiset Lapko-maneerit. J�rjett�mist� aploideista huolimatta yht��n encorea ei p��sty kuulemaan. Silti t�ss� oli mit� mahtavin aloitus sunnuntain auringonpaisteelle.

Jos Lapko oli vet�nyt porukkaa, oli ison teltan tungos Disco Ensemblen aikana k�sitt�m�t�n. B�ndi osoitti ly�neens� itsens� toden teolla l�pi saamalla monituhatp�iset massat riehumaan kanssaan samaan aikaan, kun p��lavalla tapahtui. Jengi tuntui omineen b�ndin, tuntevan biisit ja jaksavan pogoilla sek� punkimpien, rockimpien ett� melodisempien biisien tahtiin. �This Is My Head Exploding�, taisi mietti� muutama muukin kuin laulaja Miikka Koivisto.

B�ndi soitti jengin todelliseen energisyyden tilaan, eik� edes encoress� s��stetty ket��n. Kolmeen lis�biisiin mahtui tuttuja kipaleita kuten suurhitti We Might Fall Apart. Huomattavaa sek� Disco Ensemblelt� ett� Lapkolta oli, ettei kertaakaan moitittu aikaista soittoajankohtaa. Yleis�� ja esiintymist� Provinssirockissa arvostettiin sen verran paljon, ett� olisi ollut aivan turhaa valittaa tai edes huomioida kellonaikaa. Sen sijaan kummatkin muistivat kehua toisiaan ja jengin j�rjet�nt� menoa.

Zanzibar-lavalla sunnuntain ensimm�inen esiintyj� oli The Insult That Made A Man Out Of Mac, jolta oli ilmestynyt vain pari p�iv�� aikaisemmin uusi pitk�soitto II. Samaan aikaan esiintyneet Kauko R�yhk� ja Disco Ensemble varmasti verottivat v�kim��r��, mutta Zanzibarin edusta t�yttyi silti vaivatta kuulijoista.

Aluksi hieman ep�ilytti kuinka yhtyeen musiikki mahtaisi toimia kirkkaan aurinkoisena sunnuntai-iltap�iv�n�, mutta sangen nopeasti b�ndi onnistui kutomaan klubikeikoiltaan tutun, tihe�n ja s�hk�isen tunnelman esiintymispaikan ymp�rille. Uunituore levy soitettiin l�hes kokonaisuudessaan, ja biiseist� Can Can Heels, Head In The Box sek� Sorry tuntuivat potkivan t�ll� kertaa ter�vimmin. Ter�sperkussionistin soitto tuntui harmillisesti j��v�n aavistuksen verran taka-alalle, mutta kitarasta tunnuttiin saavan sit� vastoin normaalia enemm�n irti. Keikan ainoat v�lispiikit kuultiin, kun yhtye tuli yll�tt�en heitt�m��n viel� pari encorea.

Aikataulullisten p��llekk�isyyksien takia Stam1nan keikasta ei ehtinyt kuulla kuin muutaman viimeisen biisin, mutta hyvin tuntui Lemin nelikko saavan Rytmi-teltalla yleis�ns� ojennukseen. Tiukka r�ss�ys oli muuttanut teltan sis�tilat suurikokoiseksi subtrooppiseksi kasvihuoneeksi, jossa metallimiesten hiki valui Pohjanmaalaiseen tantereeseen litrojen minuuttivauhdilla. Aikamoinen hevisauna, voisi tuosta sanoa.

Yksi p�iv�n kiinnostavimmista, mutta musiikillisesti tuntemattomimmista b�ndeist� sai vuoronsa isossa teltassa kolmen aikaan. Sueden keulakuvan Brett Anderssonin ja kitaristi Bernard Butlerin kokoama The Tears oli yksi harvoista festivaalin kevyemmist� paloista. Keikan alkupuolta kuvasi odottava fiilis. Festarikansa ei oikein tiennyt tulisiko kuulemaan yht��n Suede -biisi� ja onnistuisiko The Tears vakuuttamaan. V�hitellen Brett Andersson muistutti miksi Suede oli aikoinaan niin valloittava liveb�ndi. Mies osaa ottaa yleis�ns� maanl�heisell� sympaattisella tavalla, vaikka tiet��kin paikkansa b�ndin karismaattisena johtohahmona ja loistavana laulajana. Eik� Butlerin tai taustakolmikkona vaikuttavan Fosterin, Sakamoton ja Fisherin roolia tule yht��n v�heksy�.

Andersson hyppi keikan aikana pitkin lavaa ja sen edustaa kuin kotonaan ja jutteli jengille kuin vanhoille frendeilleen. Eih�n siin� voinut kuin sulaa ja antaa musiikin voittaa puolelleen. Kitaravoittoinen rock kuulosti keikan edetess� yh� vain paremmalta ja biiseiss� oli jopa yht� vaikuttavia hittiaineksia kuin Sueden ikivihreiss�. Kolmessa vartissa saatiin ihmiset hyv�lle ja kevyelle tuulelle sek� The Tearsille paljon uusia yst�vi�. Monet totesivatkin p��tyv�ns� levykaupan jonoon toiveenaan kuulla Hear Come The Tears -levyn biisej� yh� uudestaan.

Er�s t�m�nvuotisen Provinssirockin suurimmista yll�tt�jist� oli eitt�m�tt� Norjalainen G�te, joka r�j�ytti Rytmi-teltassa roppakaupalla tajuntoja. Yhtye on voittanut kotimaassaan arvostetun Spellemannprisenin, jota voi siis verrata Grammyyn, debyyttilevyst��n Jygri, joten aivan puskista t�m� viisikko ei iskenyt. Yht� kaikki, yll�tys oli melkoinen ja ehdottoman positiivinen.

G�ten musiikissa folk kohtasi post-rockin omalla uniikilla tavallaan, josta on vaikea vet�� yht�suuruusmerkkej� mihink��n suuntaan. Kaikki lyriikat olivat norjaa, mutta upean ��nen omaava laulajatar Gunnhild Sundli pystyi madaltamaan kielimuuria vahvalla ja paljon kertovalla esiintymisell��n. Viimeisess� kappaleessa neito esitti my�s kykyj��n laulamalla osia kappaleesta ilman mikrofonia. Laulajattaren veli Sveinung Sundli soitti niin koskettimia kuin viuluakin, ja etenkin viulu k�dess� soitto oli persoonallista. Liev�sti sekop�isen tuntuinen kitaristi Magnus Robot Bormark repi soittimestaan ulos mit� uskomattomampia ��ni� kokeellisin keinoin, ja herran hardcore/noise tausta paistoi l�pi t�ydellisen� ennakkoluulottomuutena. Kitaran keskeinen asema, ja sen mielikuvituksellinen k�ytt� toivatkin yhtyeen soittoon v�ri� runsain mitoin. Rytmiryhm� tyytyi huomattavasti v�h�isemp��n rooliin, mutta setin loppupuolella kuullussa pitk�ss� ja monivivahteisessa proge/folk/avantgarde/art-rock odysseisassa tuokin osasto p��si osoittamaan taitonsa. V�ke� olisi telttaan mahtunut reilusti enemm�nkin, mutta paikalla olleistakin l�hti sen verran meteli�, ett� yhtye n�ytti olevan selv�sti tyytyv�inen ensimm�iseen Suomen keikkaansa.

Provinssiviikonloppu alkoi k��nty� jo loppusuoralleen kun Saarilavalle asteli ruotsalainen Moneybrother. Ep�m��r�isi� huhuja b�ndin kovasta livemeiningist� oli toki kuulunut, mutta tulevan tunnin kaltaiseen ilotulitukseen ei monikaan ollut varmasti varautunut. Moneybrother osoittautui pesunkest�v�ksi show-b�ndiksi, jonka hyppysiss� sek� soul, rock, ska kuin kevyempi poppikin kulkevat todelliseen kierr�tysmyllyn l�vitse. Lis�ksi yhtyeen lavapreensensiss� on kiist�m�t�nt� karismaa ja hyv�ntuulisuutta, joka t�m�nvuotisen synkistelylinjan jaloissa uhkasi j��d� t�ydelliseen paitsioon.

Setti alkoi tehokkaasti kev��ll� ilmestyneen To Die Alone-levyn ilmiselvimm�ll� hittibiisill� They Are Building Walls Around Us. Biisin huikeaa puhallinkuviota k�ytettiin kekseli��sti introna, jonka tahdeissa keulakuva Anders Wendin, alias Moneybrother s�nt�si lavalla. Miehen ulkon��ss� on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut melkoinen muutos � viel� Blood Panic-levyn (2003) aikoihin siilitukkainen Wendin n�ytti nyt puolittaisine afroineen l�hinn� Huuma-ohjelman Lorenz Backmanilta. Ja sek�s tottakai tytt�lapsia miellytti. Alun pienen suvantovaiheen j�lkeen Moneybrother alkoi selv�sti tiivist�� vauhtia. Hitaat biisit j�iv�t taka-alalle ja komppi kiihtyi biisi biisin j�lkeen. Homma pysyi kuitenkin loistavasti koplan k�siss�, eik� musiikillisiin ylily�nteihin sorruttu. Lavatouhuilussa sen sijaan j�rki sai v�lill� kyyti� - auringon paahtaessa Wendin jopa yllytti j�rkk�rin ruiskuttamaan itsens� letkulla l�pim�r�ksi. Onneksi Wendin muisti kesken kylpyleikkiens� j�tt�� kitaran kaulastaan pois, siit� olisi nimitt�in hetkess� pamahtanut aika mukava m��r� voltteja miehen kehoon. Parin encoren j�lkeen (mm. upea Reconsider Me) Wendin oli selv�sti liikuttuneessa tilassa, osoittaen yleis�lle esimerkiksi toiveensa tulla maahamme mahdollisimman pian uudestaan. Toivottavasti tuo toive t�yttyykin jo l�hiaikoina.

Nine Inch Nails on b�ndi, jota on pitk��n ja hartaasti odotettu Suomeen. Nyt b�ndi vihdoin saapui Provinssirockkiin ja se kokosi ison teltan alle niin nuorempaa kuin vanhempaakin metallimusiikin yst�v��. Vaikka sunnuntai-iltap�iv� on v�h�n hankala t�llaista keikkaa ajatellen, niin ei se menoa haitannut. Hikip�iss��n riehunut yleis� sai juuri niin hyv�n keikan, kuin Nine Inch Nails pystyy t�n� p�iv�n� tarjoamaan. Jos joku Woodstockin veroista vetoa odotti, niin luonnollisesti pettyi. Uudet j�senet hoitivat hommansa kuitenkin kunnialla, vaikka basisti v�h�n vaisu olikin. Toisin kuin monet muut artistit, b�ndi ei s��stellyt vanhoja biisej� keikan loppupuolelle, eik� kiusannut yleis�� pelk�st��n uusimmilla tuotoksillaan. Biisit oli loistavasti valittu, eik� fanit j��neet kaipaamaan kuin The Perfect Drugia. Ehdottomia keikan kohokohtia oli kyyneleet silm��n ja ihon kananlihan saanut Hurt ja viimeiseksi kappaleeksi j��nyt Head Like A Hole, joka her�tti jo v�h�n v�syneen yleis�n todella riehakkaaseen menoon.

Lue viel� yhteenveto Provinssin annista t��lt�

Mika Roth, Nelli Korpi, Jari Jokirinne, Kari Koivistoinen

Kuvat: Mika Roth � paitsi Moneybrother, Disco Ensemble: Markus Pulli