Sydän, sydän – suuri kehystarina on elämä
18.01.2006
Helsinkiläisyhtye Sydän, sydän perustettiin joskus vuoden 2002 paikkeilla neljän nuoren miehen toimesta, jotka luokittelevat tämän omalaatuista metakkaa aikaansaavan yhtyeensä lähinnä "haparoivaksi teatteriksi". Nuo maanmainiot soittoherrat olivat Tomi Flyckt (basso), Juho Minerva (kitara), Mikko Rekonen (rummut) sekä Tuomas Skopa (kitara ja laulu), ja tässä samaisessa kokoonpanossa yhtye toimii vielä tänä päivänäkin. Keikkoja kokoonpanolle on kertynyt jo melkoinen määrä, niistä suurimman osan sijoittuessa pääkaupunkiseudulle. Nousujohteiselle nelikolle vuosi 2005 osoittautui todelliseksi läpimurroksi niin keikka- kuin levytys-rintamallakin.
Musiikillisesti Sydän, sydän orkesteria on melkoisen vaikeaa – ellei peräti mahdotonta – lokeroida. Siinä missä yhtyeen omakustanteina julkaisemat ensimmäiset albumit Reilu puoli hetkeä ja Kännykkä keskittyivät kitaravetoiseen jyräykseen ja ”vinohevin” outojen salojen sähköiseen tutkimiseen, oli vuonna 2005 julkaistu ”levy-yhtiö debyyttipitkäsoitto” Auto lähes tyystin akustinen. Levyn kappaleet jyräsivät toki edelleen lähes entiseen tapaan, mutta aiempaa vaimeammilla tehoilla. Sähköt kytkettiin takaisin päälle vuoden 2005 lopulla julkaistulla Tårta på tårta ep:llä, joten kevääksi 2006 luvattu neljäs albumi voikin pitää sisällään taas jo melkein mitä tahansa.
Alkujaan Tuomas Skopan piti päätyä haastateltavakseni, mutta pienten sekaannusten ja viivytysten jälkeen kysymyksiini joutuikin vastaamaan lopulta Juho Minerva. Ja näin kaikki siis kävi...
Löysän alavasurin Ironmetallia
Sydän, sydän julkaisi keväällä 2005 kolmannen pitkäsoittonsa Auton ja tällä kertaa taustalla vaikutti ihka oikea levy-yhtiökin. Kuinka paljon levydiili ja "isännän" mukaantulo on vaikuttanut tekemisiinne?
- No nyt joutuu ehkä hiukan odottelemaan että mahtuuko jotain julkaisua mihinkään aikatauluihin. Ei me kuitenkaan mikään ihan ykkösnyrkki olla Johannalle. Vähän semmoinen löysä alavasuri. Ja Aarnion Pekkahan tarjoilee tuon tuosta aivan mahtavaa palautetta materiaalistamme, kuten taannoin ensimmäistä kertaa kuultuaan XXX -kappaleemme: "Niin joo." (Vai olikohan sen "Niin no.")?
Viimeisin pitkäsoitto (Auto) ja loppuvuodesta ilmestynyt Tårtä på tårta ep ovat kumpikin saaneet mielestäni melko positiivisen vastaanoton mediassa, vaikka vastakkaisiakin mielipiteitä on toki jonkin verran kuulunut. Onko tämä palaute vastannut odotuksia ja minkälaista palautetta olette saaneet suoraan esim. keikoilla?
- Paremmalta se palaute on keikoilla vaikuttanut, tai sitten siihen vaan suhtautuu hiukan lämpimämmin. Niin ja kait porukka kännissä vähän liioitteleekin kuinka hyvää musaa tuli justiin kuultua. Ja kehuu saundeja, vaikka ne on toki aina ihan hanurista. Mä ilahdun kyllä aina, jos tulee yksi tai viisi tähteä jostain arviosta.
Yhtyeen musiikillisesta tyylisuunnasta kyseltäessä Minerva ei heitä peliin kuin yhden termin – ”Ironmetal”. Sillä tavoin yhtye siis määrittelee oman musiikkinsa... Aiemmin herrain tekosten yhteydessä on heitelty ilmaan mm. sellaisia termejä kuin "vinohevi", ”äkkiväärä", ”postpunk” ja aina iskevä "taiderocksynkeily". Onpa jossain vaiheessa livautettu jopa epätrendikäs ”grunge” sanakin ohimennen suupielestä.
Koska yhtye ei tunnu perustavan pätkääkään oman tyylinsä nimeämisestä voi jokainen kuulija siis yhdistellä noista edellämainituista termeistä haluamansa sanaketjun, ja mikäli lopputulos ei miellytä, voi tekelettä jatkaa vaikka ihka uusilla sanoilla. Ehkä näin kannattaisi tehdä jokaisen bändin ja esiintyjän kohdalla, sillä mitäpä väliä sillä musiikkityylin tai pienoisen lokeron nimellä on, kun kitara vaan kuuluu ja hiki virtaa.
Uutta albumia odotellessa
Tulevan pitkäsoiton aikatauluista kyseltäessä Minerva arvelee levy-yhtiön olevan asiasta huomattavasti paremmin perillä, mutta joskus maalis-huhtikuussa uutta kiekkoa voitaisiin jo kuuleman mukaan odotella. Joka tapauksessa nelikko on suuntaamassa studioon tammikuussa ja noista sessioista pitäisi aikanaan syntyä seuraava pitkäsoitto.
Edellinen albumi Auto oli siis reilusti akustinen ja kaikki efektitkin valmistettiin tuolloin täysin käsityönä, sähkökitaran ollessa tyystin pannassa. Onko yhtyeellä minkäänlaista vainua siitä, mihin suuntaan ilmaisu on mahdollisesti kehittymässä tällä uudella levyllä?
- Puolet ilmaisusta ei kehity mihinkään, vaan jatkaa vanhan meiningin kiteyttämistä. Toisella puoliskolla käännetään takki sitten täysin ympäri. Vaikka meidän kaikkien rotsit taitaa kyllä olla nahkaa molemmin puolin, paitsi Tomin, joka ei käytä takkeja.
Vain niin. Ainoa suhteellisen varma asia on kaiketi se, että laulukielenä tulee palvelemaan edelleen suomi. Lyriikat ovatkin Sydän, sydämen kohdalla todellinen runsaudensarvi, joka vetää vertoja jopa bändin kimurantille ja mielenkiintoisia yksityiskohtia pursuavalle musiikille. Vinohtavien sanoitusten eri tulkinnoista voisi varmasti kirjoittaa vaikka parikin eri tutkintoa, sen verran outoja, konstikkaita ja oivaltavia rivejä kappaleet tarjoavat. Monissa kohdin tekstit tuntuvatkin perustuvan miltei tajunnanvirtaan, mutta löytyykö pienten pätkien takaa kenties jotain suurempiakin tarinoita?
- Taitaa muuten löytyä. Yleensä ne on kyllä vissiin vaan sellaisia lauseita tai jopa virkkeitä, jotka pyörii muutaman päivän tai vuoden mielessä jatkuvasti. Hyvänä esimerkkinä juuri tuo "the world keeps turning". Suuri kehystarina on elämä, ja tekstit niitä ontuvia pikku pätkiä, mitä siitä muistaa tietyllä hetkellä tai suunnittelee. Tai niin mä luulisin.
Entä miten Sydän, sydämen kappaleet normaalisti syntyvät, vai onko mitään peruskaavaa edes olemassakaan?
- Joku tuo riffin tai biisin treeneihin, sitä koklataan vähän ja unohdetaan sitten vihaisesti. Kuukauden päästä joku muu tuo oman uuden biisinsä, joka on oikeastaan väännös tuosta edellämainitusta, ja se sitten kimpassa lätkitään hyvin tiukalla matemaattisella logiikalla tiettyyn muotoon, kuin yhtälöt lehtori Kullan oppitunnilla. Eikä me kyllä yleensä malteta jättää pikku hevipätkää tai ankeaa c-osaakaan pois biiseistä. Ja aina ne alkaa kitaralla. Säkeistöissä puolet jätkistä ei soita jne.
- Meillähän on sellainen dynaamisen soiton osaamisen taso, että jos haluaa vähän rauhallisempaa menoa, pitää vain lopettaa soitto, koska muuten tulee ihan täysiä koko ajan. Ja jos taas haluaa vielä lisätä yhden pykälän verran menoa, voi huutaa ja riehua ja kaataa kamat paskaksi, jolloin ei enää taida olla tarpeen lisätä yhtään mitään.
Yhtye siis kypsyttää ja pyörittää ideoitaan biisintekovaiheessa ja roskakoriin päätyvät ainoastaan sellaiset jutut, ”jotka unohtuvat, eli eivät ole minkään väärtejä”. Tämä kierrätys on niin tehokasta, että jopa joitain ”ekoja riffejä jostain seiskaluokalta” saatetaan ottaa tarvittaessa käyttöön. Entä oletteko koskaan huomanneet, että jokin tekemänne biisi tai sen osa on itse asiassa julkaistu jo aiemmin jonkun toisen toimesta?
- Kuten engelsmanni sanoisi: "You bet!"
Mistä biisistä Sydän, sydän yhtye on kollektiivisesti kaikkein ylpein?
- Noo, tuo XXX on aika kiva ja Kilo myös, sekä tietysti Kukko. Nämä on sitten mun omia arvailuita vaan. Vedetään nyt sen verran vielä kotio päin, että ihan uusista biiseistä jokainen on vitun hyvä.
Mistä on kova livemaine tehty?
Hirvittävän livebändin maineessa oleva yhtye on niittänyt glooriaa keikkojensa hektisyydestä ja siitä, että esiintymiset rakentuvat usein jonkin tietyn teeman ympärille. Tuo teema vaihtelee voimakkaasti, eikä ole kaiketi koskaan aivan sama. Kuinka tarkkaan näitä teemoja etukäteen mietitään ja onko show-puolen suunnittelu yleensä kovinkin aikaa vievä prosessi?
- Teemoja mietitään reilu puoli vuotta etukäteen, ja käytännössä sitten viisi minuuttia ennen keikkaa katsellaan mitä krääsää on mukana. Yleensä ne samat punavalkoraidalliset Frodo-shortsit, vähän jotain maalia ja muovipussi päähän. Rekoselta pitkät housut poijes. Tomi se kyllä meni kerran ostamaan jonkun fubu-hupparin.
Maailman nopein vitsin evoluutio:
"Aku Ankan veljenpojat Tupu huppari! "
"Ai Fubu-huppari? "
"Jääkiekkojoukkue Oulun Jätkät"
Kulloinkin käytetystä teemasta päätetään kuulemma täysin demokraattisesti, vaikka puolet bändistä ei yleensä ole kuullutkaan siitä aiemmin (?!?). Nähtävästi tämä nopea elämä johtaa tiettyyn hektisyyteen keikkaan valmistautumisessa, mistä johtuen pienet poikkeamat alkuperäisestä käsikirjoituksesta sallitaan – ainakin nykyään. Yhtäkään showta/teemaa yhtye ei kuuleman mukaan kadu, vaikka hyvän maun rajat ovatkin olleet kerran jos toisenkin koetuksella. Lisää näistä livemaailman ihmeellisyyksistä voi lukea bändin kotisivuilta löytyvästä keikkapäiväkirjasta, joka tarjoaa pienen kurkistuksen yhtyeen Fellinimäis-Kafkamaisia piirteitä pursuavaan elämään. Vaikka yhtä ja toista on tullut tehtyä, Minervaa ei hävetä mikään muu kuin se, että kerran tuli laitettua sukkahousut jalkaan – pyynnöstä.
Näin taannoin keikkanne Semifinalissa ja vaikutuin nimenomaan voimakkaasta vuorovaikutuksen tunteesta yleisön kanssa. Kuinkahan suurelle estradille Sydän, sydän voi nousta ilman ettei tämä "räiskähtelevä energia" katoa yhtyeen ja yleisön väliltä?
- Semifinal on taatusti maksimikokoinen paikka että on yhtään kivaa kenelläkään. Tuo illuusio vuorovaikutuksen tunteesta taitaa johtua vain muuan Ällö-tanssiryhmästä, joka tykkää välistä pyöriä konserteissamme heilumassa ja huutamassa että ällöööööö!!!!! Niin ja olihan puolet yleisöstä silloiseen showhumme kuuluneita henkilöitä. Ystävällisiä ja äärimmäisen mukavia hahmoja Sininen Sinfonia -retkueesta.
No mitkä ovat olleet tähän mennessä kaikkein onnistuneimmat keikat/teemat?
- Piirroshahmo-teemat, jotka Wäiski-paatilla ovat muodostuneet jo perinteeksi. Kesällä kun soitettiin Rocksissa, niin lienee ainoa kerta koskaan kun joku bändistä ei ole murjottanut keikan jälkeen. Ja Tampereen Annikinkadulla. Ällö -jengi oli luomassa tunnelmaa kummassakin tapauksessa.
Minervan voimakkaista epäilyistä huolimatta sanoisin, että Sydän, sydämen kova keikkamaine perustuu reilusti muuhunkin kuin pelkkään ällö-huuteluun ja kavereiden satunnaiseen vetoapuun. Suosittelenkin yhtyeen keikoilla käymistä, sillä nämä herrat osaavat heittäytyä hulluiksi lauteilla, mutta ymmärtävät myös samanaikaisesti pitää paketin riittävästi kasassa, ettei touhu kaadu aivan Kummeliksi.
Jos rahaa olisi kuin roskaa ja estradi mittava seuraavalla Sydän, sydämen keikalla nähtäisiin...
- Kynttilöitä, lamppu, koroke ja PA, josta kuuluu hiukan laulua. Tarpeeksi ehjiä piuhoja, plektra ja tulpat Tuomakselle. Niin muuten: Rekonenkin tarvitsisi ehjät kapulat!
Yhtyeen tähtäin ei ole siis ainakaan lavapuitteiden kannalta asetettu vielä aivan taivaisiin. Entä miltä tulevaisuus muuten näyttää, eli missä Sydän, sydän oli vuosi sitten, missä se on nyt ja mihin se on näiden pisteiden perusteella matkalla?
- Vuosi sitten oltiin Siperiassa ja/tai Factoryssa, nyt jo Turkoosissa. Ensi vuosi aloitetaan ehkä suoraan Foxy Bear-herkkuravintolassa. Mietin tuossa juuri kympin ratikassa istuessani, että meni varmaan 50 keikkaa, ennen kuin yleisössä näkyi ketään muuta kuin bändin 6-8 omaa puolituttua. Eli kuten Rekonen sanoisi: "Homma etenee!"
Ja lopuksi on sana vapaa, joten ole hyvä...
- Haluaisin kertoa lämpimän tarinan:
Eli säästimme koko viime vuoden keikkaliksat, että saataisiin Rekoselle yksikin ehjä pelti ja mulle vaikka enemmän kuin 50W kitarakaappi. Noo eihän niillä parilla satasella paljon Musamaailman ovia käydä kääntelemässä. Vilkaistiin muutamia kaappeja jossain, masennuin ja lopetin yhteydenpidon koko orkesteriin Joulun tienoiksi. Maistoin pari pikku siideriäkin siinä. Ajateltiin, että no jos sitten Tompalle uudet bassokamat ja mä rupean käyttämään sen vanhoja...
Nooh! Pidettiin sitten taas tammikuussa treenejä, niin ensinnäkin kämppä oli siivottu tietämättäni! Vau! Ja toiseksi mun toimipisteen lähistöllä oli kirje nimimerkiltä Mystery Man. Siinä kehoitettiin kurkkaamaan Rekosen pikkuluikkua persettä. No siinä luki että komero! Mitä v...
Komerossa oli sydämen muotoisia suklaakeksejä, mutta pieni vivahde Tomin kasvoilla paljasti, ettei kyse ollut siitä komerosta. Ainiin! Käytävässä on se komero, johon aina piiloudun! Juoksin sinne kalsareissani ja Tuomakselta saamassani Iron Maiden -paidassa, treeneihin valmistautunut kun olin.
Sielläkin oli kirje Mystery Manilta: "Laita nämä kuulosuojaimet ja huivi silmillesi". Tein työtä käskettyä, minua pyöriteltiin hetki ja talutettiin sokkona ulos, ilmeisesti Tuomaksen toimesta ja hänen autoonsa. Puolen tunnin ajelu mutkaisilla kuoppateillä ja stop. Ulos autosta. Pelotti kauheasti hiippailla kalsongeissa jossain metikössä yksin talvella. Säikähdin, kun kumea miesääni aivan edessäni kiekaisi (vaikka olinkin salaa kurkkimalla nähnyt hänen valtavat, mustat kenkänsä): "Parahin Progerunkku. Sydän, sydämen suomin valtuuksin kastan sinut täten Hevikunkuksi! " Ja kaulaani pujotettiin bränikkä v-keppi! Vau! Mitä jätkiä! Mitä poikia, voi pojat!
Ps. Iron Maiden
Teksti: Mika Roth
Kuvat: T. Virtanen ja E. Kalli
Piirros: T. Flyckt
