05.08.2013
Aloitetaanpa tämä artikkeli lyhyellä tarinalla.
Kaataessani itselleni aamun toista kahvikupillista muutamia viikkoja sitten, harhailivat ajatukseni pohtimaan miten hienoa on ollut, että Helsingin Sanomien ja koko Sanoma-konsernin tuulisista ajoista huolimatta, on Radio Helsinki saanut säilyttää oman sisällöllisen autonomiansa. Tällöin en vielä ollut saanut tietooni sosiaalisesta mediasta muutamaa tuntia myöhemmin bongaamaani uutista Radio Helsingin lakkautusuhasta. Astrologisiin karttoihin ja tarokkikortteihin syventyneet olisivatkin saattaneet herähtää moisesta etiäisestä, vaikka oma vajavainen ja puolitieteellinen maailmankuvani selittikin tapauksen puhtaaksi kosmologiseksi sattumaksi.
Tai ehkäpä pohjimmaisena syynä tällekin pohdinnalleni oli tietoisuuteni niistä taloudellisista tosiasioista, joiden parissa suuriin osa mediatoimijoista tällä hetkellä kamppailee – niin mainosmyynnin haasteiden kuin tulevaisuuden kuluttajakäyttäytymisen sekä uusien ansaintamallien ennustettavuudenkin kanssa. Aikana, jolloin koko toimiala elää suurta murroskautta voimakkaan digitalisoitumisen ja perinteiset toimialarajat rikkovan penetroitumisen keskellä. Maailmassa, jossa mediakuluttaja ei enää sitoudu tiettyihin kanonisoituihin toimijoihin, vaan poimii pirstaloituneesta sisältökentästä koriinsa haluamansa hedelmät. Näin ainakin, ellei jollain toimijalla ole tarjota jotain mihin sitoutua.
Tätä ”jotain” on tarjonnut yhtenä viimeisistä kaupallisen radiotoiminnan vakavasti varteenotettavista toimijoista Radio Helsinki. Tämän artikkelin kirjoitusvaiheessa tätä ”jotain” on liittynyt Facebookissa tukemaan yli 32 000 Save Radio Helsinki -ryhmän peukuttajaa ja iso joukko aktiivisia kommentoijia. Ryhmän jäseniksi ovat liittyneet myös useat tunnetut koti- ja ulkomaiset artistit sekä joukko muita merkkihenkilöitä. Mainittakoon kansainvälisesti merkittävistä tahoista ainakin yhtyeet Red Hot Chili Peppers, Muse ja vaikkapa Wilco, sekä toisaalta esimerkiksi Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves. Peukutteluakin merkillepantavampaa on, että monet tunnetuista nimistä ovat myös kommentoineet tilannetta esimerkiksi omissa blogeissaan ja twitter-viesteissään.
Mitä tämä mystinen ”jotain” sitten on? Yksi mahdollinen vastaus lienee omaehtoinen, omista lähtökohdista syntynyt sisältö, tai ainakin onnistunut illuusio siitä. Siis se sama, jota monessa muussa yhteydessä on myös toimitetuksi sisällöksi kutsuttu. Kriittiset äänenpainot ovat vastauksena esittäneet tällaisen tarjonnan olevan pienelle elitistiselle marginaalijoukolle suunnattua ”hipsteröintiä”, toisten, syvällisemmin asiaa tarkastelevien, nähdessä vain osan kanavan sisällöstä riittävän laadukkaana; näin esimerkiksi Antti Granlund sinänsä ansiokkaassa, provosoivan poleemisessa ja hyviä linkityksiä muihin aihepiiriä käsitteleviin kannanottoihin sisältävässä kirjoituksessaan Miksi Radio Helsinki halutaan lopettaa?.
On varmasti totta, että ohjelmavirran joukossa on mielenkiinnoltaan tai muulta laadullisesta tasoltaan vaihtelevia ohjelmatyyppejä. Mutta eikö näin ole valtaosassa kaikkea muutakin toimitettua mediasisältöä? Otetaanpa esimerkiksi Helsingin Sanomat. Eikö esimerkiksi sen lukijoista yksi keskity urheilu-uutisiin, toisen tutkiessa taloutta, kolmannen intoillessa kulttuurista? Tässäkään ei toki oteta vielä kantaa siihen, onko yksi juttutyyppi, saati yksittäinen artikkeli toista merkityksellisempi, vaikka niiden keskenkin taatusti tasoeroja löytyy. Silti lehteä tilataan, edellyttäen, että siinä on riittävä määrä tilaajaa kiinnostavaa sisältöä. Ei kaiken sitä tarvitse olla.
Siksi keskustelun keskiöön nouseekin juuri omaehtoisuus. Radio Helsinki kun voidaan nähdä myös eräänlaisena laboratoriona, kokeilukenttänä erilaisille ohjelmatyypeille. Kallista lystiä, johon talousvaikeuksien kanssa painivilla mediatoimijoilla ei ole varaa – tiedän! Silti Granlund viittaa – itsekin ansiokkaana pitämäänsä – Jussi Lähteen Aamulehden verkkosivuilla julkaisemaan Varo pöljäilyä Helsingin Sanomat! eli muutama sana Radio Helsingistä -blogikirjoitukseen. Kolumnissaan Lähde näkee Radio Helsingin ”kasvattajaseurana”. Paikkana, joka profiilistaan johtuen on onnistunut täyttämään ”Kaikista kaupallisista radiokanavista ..... toimilupaehdot monipuolisesta ohjelmistosta ja musiikkitarjonnasta parhaiten”. Tämän on mahdollistanut vain uskalias tapa ottaa riskejä sisältötarjonnan suhteen.
Voi olla, että ristiriita taloudellisten realiteettien ja kanavan nykymuotoisena säilyttämisen välillä on yhteensovittamaton. Erilaisia rahoitus- ja toimintaedellytysmalleja on jo ehdotettu lukuisia. Ehdotuslistalla ovat olleet mm. erilaiset yhteisö- ja tilausperustaiset rahoitusmuodot, mutta suuri talousguru ei tarvinne olla ymmärtääkseen, että pelkästään tällaisella lisätulovirralla, olisi edessä silti ainakin siirtyminen puhtaasti nettiradiotoimintaan. Erityisen haasteelliseksi tällaiset rahoitusmuodot tekee niiden ennustettavuus. Kuinka moni esimerkiksi on valmis maksamaan kuukausittaista tilausmaksua vielä kahden vuoden päästä? Ja voisiko mallina toimia tällöin esimerkiksi Spotifyn kaltainen veloitusperuste, jossa maksullisen palvelun tilaaja saa vastapalveluksena mainosvapauden ja käyttöönsä laajennetun sisällön. Entä olisivatko mainostajat halukkaita lähtemään tällaiseen malliin?
Niin tai näin, vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että ainakin FM-aalloilta Radio Helsingin lähetykset vaimenevat. Ellei sitten jostain löydy varakasta idealistista mesenaattia, tai Sanoma News, tai jokin muu potentiaaliseksi ostajaehdokkaaksi tarjoutunut mediatoimija tartu Lähteen mainitsemaan ”kasvattajaseura” -korttiin, tai vain yksinkertaisesti siedä taloudessaan kanavan tutkimus-kehityksellistä luonnetta. Etenkin, jos sen kautta on jalostettavissa sisältökonseptillisia malleja toimijan muille toimintakentille.
Oli kanavan kohtalo sitten mikä tahansa, yksi asia on joka tapauksessa varma. Mahdollisesti poistuessaan, tai muuttuessaan formatoidummin konseptoiduksi, katoaa kotimaisesta musiikkimediakentästä eräs sen keskeisimpiä ja monipuolisimpia toimijoita. Ja tämä, jos mikä, olisi todellinen sääli!
Teksti: Rami Turtiainen
Kuva: Save Radio Helsinki -Facebook-ryhmä.
