Henri Lindström – Tarvii leipää (2016–2026)

Polyrytmisiä, kerroksellisia ja raikkaan keveitä elektronisia ääniavaruuksia luova Henri Lindström on vieraillut Desibeli.netin sivuilla useampaan otteeseen. Artistin minimalistinen kokeiluhenkisyys on kukkinut lähinnä marginaalisten kasettijulkaisujen saralla, mutta nyt kymmenen vuoden mittaista työtä on koottu yksiin kansiin. Tarvii leipää (2016–2026) on 14 raidan mittainen kokoelma, joka on oiva opas artistin elektronisiin äänikerrosmaailmoihin.

If Society

Olen tiennyt Lindströmin ahkeraksi musiikin luojaksi, mutten ollut aiemmin tutustunut hänen runsaaksi osoittautuneeseen 10-luvun tuotantoon. Tilanne muuttui tuoreen kokoelman innoittamana ja ainakin Bandcamp-palvelusta löytyy tätä kirjoitettaessa kunnioitettavan kokoinen diskografia kuunneltavaksi. Tarvii leipää -kokoelman tarkoitus ei ole suinkaan summata kaikkea, vaan toimia ennemminkin aloituspisteenä. Uudelta kokoelmalta ei löydy raitoja jokaiselta julkaisulta, mutta isompaa kuvaa jo tämänkin kokoinen paketti luo mielestäni sangen onnistuneesti.

Viimevuotisen MINNE MEET HUOMEN -pitkäsoitonkin avannut MURSKAAVA ALIVOIMA käynnistää A-puolen reippaammalla elektrovallilla ja samaisen kiekon kakkosraita LEV SYD kuullaan hieman myöhemmin. LEV SYDin veikeän vinkeä pop-koukku edustaa ilmaisun keveämpää ja leikkisämpää puolta, lähennellen jo vaikeasti hahmoteltavan genrensä ’valtavirtaa’. Näiden eturivin raitojen tartuntapotentiaali on huomattava, ja vaikka Lindström harvemmin viistää läheltä popin kenttiä, niin tässäkin joukossa riittää kiistatonta täkyä ja koukkua.

Kahden uudemman biisin välissä nakuttaa ja vingahtelee SOITA JOS MEINAAT DELAA -albumilta kaivettu AINEELLINEN TUHO, jolla Lindströmin äänekäs elektro lähentelee samaan aikaan musique concreten brutaaliutta ja ambientin ilmavuutta. Näin luettuna yhtälö saattaa vaikuttaa vähintäänkin vaikealta, mutta lupaan toteutuksen olevan kaikessa ilmavuudessaan askarruttavan ja innoittavan hämmentävän. Instrumentaalimusiikissa soundeille annetaan isompia rooleja, eikä Lindströmille ole tuottanut ongelmia löytää erilaisia ääniaarteita tavoitteitaan toteuttamaan.

Samaiselta SOITA JOS MEINAAT DELAA -levyltä on onneksi otettu A-puolelle mukaan myös helkkyvän kaunis ja kimalteleva SEURASAARI / TRANSIENT LIGHT, sekä kokoelman sinkkuraidaksi valittu ANTENNILAPSET. Näistä jälkimmäiseen löysin tien vasta uuden kuuntelukerran myötä, enkä tahdo enää edes muistaa, mikä minua siinä alkujaan ärsytti. Ehkäpä aikaa vain piti kulua riittävästi.

Kokoelmissa monet kenties hieman alkujaan sivuun jääneet raidat saavat uuden mahdollisuuden ja toisen elämän. Tässä tapauksessa KYMMENEN-levyn loppupuolella alkujaan kuultu LÄPI YÖN ME PUTOAMME nousee B-puolen keskeiseksi hetkeksi, jonka edessä YÖN PUOLELLA UNTA toimii kuin yhteen rakennettuna introna ja jonka perässä MATKALLA KOHTI saa rauhoittaa tilanteen verkkaisemmalla sykkeellään.

Kummankin puoliskon seitsemän raitaa muodostavat omia pienoisklikkejään. Sattumalla on varmasti ollut osansa mukana, kun alkumateriaalia on niin runsaasti ja raitoja on tehty kovin eri aikoina. Eikä tarkoituksen ja sattuman rajoilla ole toisaalta mielestäni liikaa merkitystä näin luonnosmaisessa materiaalissa. Loppuvuodesta 2016 ja alkuvuodesta 2017 syntynyt ELÄIN on osapuilleen kuusi vuotta vanhempi kuin AJA, mutta levyllä kaksikko soundaa toisiaan täydentävältä sisarusparilta.



Tarvii leipää (2016–2026) on mainio aloituspiste ja voi toimia suoranaisena syntetisaattorielektroparatiisin porttina, jos annat minimalistisen ambientin vain viedä. Kokoelman materiaali painottaa artistin 20-luvun tuotantoa, sekä tietysti uudempia levyjä. Julkaisu on saatavilla jopa vinyylinä, jolloin mielestäni kuuntelukokemukseen tulee vielä se mystinen extralisä. Leipää tarvitaan, mutta niin tarvitaan myös mielikuvitusta kutkuttavaa ja ajatusten valkokankaita rikastavaa musiikkia.

Mika Roth