19.10.2026
Vantaalainen Katujen äänet on jo pidempään yhdistellyt suomenkielisen rockin, punkrockin ja uuden aallon osasia toisiinsa. Ryhmän kolmas albumi on cover-kappaleiden nippu, jotka on äänitetty lukuisilla eri studiolla, lukuisten eri äänittäjien kanssa vuosien 2011–2026 välillä. Lainakengissä tanssahtelee siis kirjaimellisesti toisten popoilla, vaan kuinka pogoaminen, rokkaaminen ja muut tanssiaskeleet sujuvat?
Killer Records
On monia syitä sille, miksi covereita päädytään tekemään. Helpointa ja raadollisinta on selittää ilmiö kaupallisesta kulmasta. Pienempien tekijöiden on hankalaa saada ääntään kuuluville omalla materiaalillaan, mutta isoja hittejä – ja niiden versioita – halutaan lähtökohtaisesti kuulla matalammalla kynnyksellä.
Coverilla saa myös helpommin soittoaikaa radiosta itselleen ja sitä kautta omatkin tuotokset voivat löytää uusia potentiaalisia ostajia. Sitten on tietysti tribuutit ja muut kunnianosoitukset, sekä täysin huumorimielessä isketyt pläjäykset, joten vaihtoehtoja on monia.
Suuret rahavirrat voinee ainakin unohtaa, sillä Katujen äänet ei vaikuta kosiskelevan kovinkaan suuria yleisömassoja, veivatessaan pääosin vanhoja suomalaisia punk-ralleja uudestaan. Kunnianosoitustakin lienee mukana. On hyvä tuntea historiansa ja tämän kiekon merkittävin anti tuntuu olevan juuri historian arkistojen hellä penkominen. Välillä kipaistaan uuden aallon, postpunkin ja suomirockinkin puolella aitaa, tosin nämä rajat ovat enemmänkin veteen piirrettyjä viivoja.
Värikkään kappalejoukon muodostavat äänet ovat moninaiset. Kiikkerään haasteeseen yhtye vastaa päästämällä kaikki jäsenet vokaalivastuuseen. Tyylilajienkaan kanssa ei pitäydytä orjallisesti alkuperäisissä näkemyksissä, joten punkit rokahtavat ja rokit punkahtavat aina tapauskohtaisesti enemmän ja vähemmän.
Punkrock on selkein ydinlanka, mutta albumi avataan pienoisella yllätyksellä. Nostalgia kaappaa kuitenkin hetkeksi itselleen vallan, sillä kyseessä on ryhmän ensimmäisen keikan avausbiisi Ei se tyttö tule takaisin, joka sai kunnian avata myös vuonna 1980 Leevi and the Leavings -yhtyeen debyyttialbumin Suuteleminen kielletty. Pientä muokkausta on tietysti tapahtunut, sillä nyt juonnetaan sisään Katujen äänet -orkesteri, minkä lisäksi soundia on rautalangoitettu ja powerpopitettu. Tämähän on kuin härmäläinen nakkikiskaversio Weezeristä – ei paha.
Heti perään kajahtaa 013-orkesterin Sä et voi -ralli, joka käsittelee nuorisoa kautta aikain vaivannutta laumaantumista ja toisten makuun mukautumista. Terävämpiä nuoriso-ongelmia esiin nostaa alkujaan Ypö-Viis-ryhmän esittämä Kaupunki muistaa nuoria, josta tarjotaan erittäin rouhea ja toimiva näkemys.
Wouden esikoisalbumilla aikoinaan soinut Vielä vähän aikaa oli alkujaan uuden aallon helmiä, jossa nuoren sydämen koukeroita ja kipukohtia käydään lävitse. Katujen äänet on lisännyt tässäkin tapauksessa rosoa ja säröä kitaroihin, eikä rytmien puolellakaan oteta löysin rantein. Lisäpuristus kääntyy silti eduksi, jahka uuteen muotoon ehtii ensin totuttautua.
