Tuomo Puranen & Timo Kaukolampi: Mister8 (Original Soundtrack)
27.03.2022
Timo Kaukolampi ja Tuomo Puranen ovat sangen monipuolisesti menestyneitä säveltäjiä, muusikoita ja visionäärejä. Herrojen taustalta löytyy monia mielenkiintoisia projekteja, kuten maailmalla mainetta niittäneet K-X-P ja Op:l Bastards -yhtyeet. Kaksikko on luonut myös musiikkia erilaisiin tv-produktioihin, joista viimeisin on Canneseries-festivaaleilta pääpalkinnon napannut Mister8-komediasarja.
Svart Records
Tuomo Puranen & Timo Kaukolampi väläyttivät jo tulevan ääniraidan kaupallisinta puoliskoa, kun sinkuksi nostettu DJ Sex – Rakkaus tulee -siivu lievitti elektronisella kuumuudellaan keskitalven hyydyttävää kylmyyttä. Tuolloin musiikillisia vertailukohtia saattoi etsiä jostain Fad Gadgetin kolkosta, hakkaavasta ja tanssittavammasta synapopista, mutta Mister8-kokonaisuudella tuo hedelmällinen linja on vain yksi reunapalanen tai päätepiste.
Äänikenttien keskusta muodostuukin tällä tilausteoksella toisenlaisista osasista, joilla viipyilevämmät äänipiirtelyt ovat enemmän vallalla. En tiedä mihin aikakauteen Krista Kososen ja Pekka Strengin tähdittämä sarja varsinaisesti ottaen sijoittuu, mutta ääniraita kaikuu 70-luvun lopun eurooppalaisten industrial, elektro ja ambient -maailmoiden tulevaisuuden viboja. Soundeja voisi kutsua jopa koleiksi, kun aikakauden kolho synapop ja (samaisen aikakauden mittapuulla) edistykselliset elektroniset äänikokeilut saavat runsaasti tilaa ääniraidalla.
Kun ääni on luotu kuvaa varten, on se ilman kuvan tukea tietysti vain puolet lopputuloksesta, jos sitäkään. Uskon kuitenkin, että riittävän laadukas musiikki voi elää aivan omaa elämäänsä kuvasta irrallaan. Tällöin ei periaatteessa pitäisi edes tietää, mihin kohtaukseen mikäkin raita on tarkoitettu, koska asiayhteys on kuitenkin jo katkennut. Niinpä kuuntelin aluksi musiikkia ilman mitään tietoa nimistä, ja yritin vielä häivyttää näyttelijätkin pois mielestäni.
Näin paketin nopeinta ja naksuvinta laitaa edustava Plastic Bead soundasi mielestäni hyvinkin sci-fille, retrolla tavalla. Syntetisaattoreiden lievästi säröinen ääni ja futuristista uskoa tekniikan riemuvoittoihin valavat kaikumaiset äänet olisivat voineet olla vaikka aliavaruusvastaanottimen tuiketta. Toiveikkuutta hohkava Iho iholla (Skin on Skin) saattaisi olla huoleton automatka halki kesäisten maisemien, varhaisen Kraftwerkin kiireettömien ja eteeristenkin äänilinjojen istuessa ratin takana. Kaikkihan on lopulta vain mielikuvia, ja jokainen löytää taatusti näistä äänipuistoista aivan omia salaisia paikkojaan.
Tummempi ja hivenen Troninkin mieleen nostattava Tähtäimessä (Crosshairs) on selvästi kertomus konfliktista, ja eikö rakkaus ole taistelukentistä armottomin? Äänet nousevat kuin varjot horisontin takaa ja kun kappale aukenee loppuaan kohden, astuu keskeltä hetkeksi esiin toivon symboli, pieni ja tuikkiva teema, joka taas suljetaan tummempiin ääniin. Tämä on todellista draamaa ilman kuvia, vahvoja tunteita ja tunnustuksia. Uhkaava on myös Black Ladybug, jonka kovat syntetisaattorisoundit ja piiskamaiset iskut kertovat vaarasta, jännityksestä, kiireestä, kenties jopa suorasta uhasta.
Saatesanoissa puhutaan kylmän sodan aikakauden musiikista, eikä tämä ääniraita voisikaan olla juuri kauempana iloisesta päiväpopista. Syntetisaattorit luovat öisiä äänimaisemia, painostavia tiloja ja ahtaita paikkoja, joissa kuitenkin toistuvasti kuullaan myös toiveikkaampia ja kirkkaampia teemoja. Jännitteet voitkin aistia alati pinnan alla, mikä lienee myös tv-sarjan yksi pääteemoista.
Mika Roth
