Pienet
Sinkut - Kesäkuu 2022
07.06.2022
Aleksi Ojala: Joutsenlampi
Aleksi Ojala on kokenut laulaja/lauluntekijä, jonka 00-luvun pitkäsoitot saivat aikoinaan aikaiseksi mukavasti aaltoja kotoisilla kentillä. Jatkoa on odotettu 15 vuotta, mutta syksyksi kolmas sooloalbumi, Retrospektiivi, on ilmestymässä viime aikoina musiikkikasvatukseen keskittyneeltä artistilta. Ensimmäinen sinkku on rohkea avaus, sillä nyt leikitellään itsensä Pjotr Tšaikovskin klassisen Joutsenlammen kanssa. Vähintäänkin yhdeksän yrittäjää kymmenestä polttaisi näppinsä pahemman kerran, mutta Ojala ei olekaan kuka tahansa.
Eikä siinä vielä kaikki, sillä Tšaikovskin ikonisen melodiakuvion lisäksi mukana on Maaritin Lainaa vaan -biisin partikkeleita. Kysymys kuuluu: mitä tästä kaikesta voi syntyä? Vastaus: sydäntä kouraiseva ja kaunis pop-kappale, joka tekee kunniaa kaikille osasilleen. Vanhemman ja lapsen keskinäinen suhde on vahva, se myös kantaa tämän moderniksi laskettavan pop-kappaleen tekstiä. Hiljaisuuden reunoilla kaarteleva kappale sulkee linjansa kauniiksi rusetiksi, josta on vaikea löytää moitittavaa.
Mika Roth
Bizzarro & Jukka Nissinen: Vankina maapallollaHumu Records
Bizzarro & Jukka Nissinen ovat julkaisemassa toista yhteisalbumiaan loppuvuodesta, joten nyt on luonnollisesti starttisinkun aika. Taipale Broadcast Volume 1 -albumi on yhä tuoreessa muistissa, joten arvioijasedän naama oli välittömästi muikeana, kun ensinuotit karkasivat kaiuttimista eetteriin. Vankina maapallolla onkin kuin lämmin kädenpuristus toivorikkaan vaelluksen päätteeksi, kun taustalla näkyy jo räiskyvä takkatuli ja ilmassa tuoksuu kotiruoan tuoksu.
Nyt jatketaan samoilla linjoilla edellislevyn Avaruus on kotini -sinkun kanssa. Olemme tavallaan vankeja tällä kivenmurikalla, joka kiitää halki mustan avaruuden. Mihinkään ei päästä, koska avaruudessa ei voi elää, joten pitää ottaa kaikki irti ympäristöstään. Avaruudelliset mittasuhteet ovat puristaneet kertojan pieneksi, mutta onneksi on viihde-elektroniikka ja kiuas, jotta voi edes jotenkin viihtyä. Surumielisen kaunis biisi köröttelee maaliinsa, hurmaten pienuudellaan.
Mika Roth
Boreal Nuance: Northern Crown
Boreal Nuance nauhoitti juuri julkaistun Northern Crown -sinkkunsa jo loppukesästä 2020, mutta maailma muuttui ja mullistui, joten aikataulut venähtivät. Samalla bändin grungehtava ja raskaaksikin laskettava soundi on pehmennyt muutaman asteen, joten kesä 2022 saattaa näyttää yllättävänkin erilaiselta jyväskyläläisten leirissä. Tarina ei kerro missä muodossa biisi alkujaan syntyi ja kehittyi, mutta nyt julkaistussa sinkussa soi päällimmäisenä toiveikkuus.
Saatesanoissa puhutaan stadionrockista, mutta isot sanat saavat katetta. Uskaltaisin jopa kutsua aaltoilevan bisiin henkeä joksikin, jota parempien päivien rauhallisempi Red Hot Chili Peppers olisi saattanut tehdä. Harmonioille annetaan tilaa, kun linjoillaan kaarteleva basso ja vähin liikkein värittelevä kitara reunustavat kiireettä lausuttuja lyriikoita. Tässä on kiistatonta voimaa ja nojaa eteenpäin, mutta silti kaikkea kultaa laskevan auringon kulta ja tyyni rauhallisuus. Taika kestää loppuun saakka vain kasvaen ja kehittyen. Viimeisen minuutin maltillinen nousu on parasta, mihin olen hetkeen törmännyt tällä sektorilla.
Mika Roth
Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS?: TroglodyteVILD Recordings / popup-records
Niin se Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? -yhtyekin on saavuttanut kolmannen pitkäsoittonsa virstanpylvään. Debyyttialbumin riemukkaista (Do the) Shämäläineistä on tultu pitkälle, mutta matka on ollut antoisa, looginenkin. Kolmannen pitkäsoiton kolmas sinkkulohkaisu summaakin osuvasti garage-pop trion väkevän nykytilan.
Äänivalli on jälleen säröinen ja vedetty tuttuun tapaan sopivasti överiksi, jotta soundia ei saa puhtaaksi minkäänlaisilla laitteilla. Kirkuvat kiipparit ja munuaisissa saakka tuntuva rytmiryhmä luovat kuitenkin jotain, jota voi kolmannen kiekon kohdalla kutsua jo maagiseksi. Troglodyten kohotessa melodiansa päälle muuttuu lyijy kullaksi ja kulahtanut vanha veehooässä 8K-tarkkuuden omaavaksi virraksi – jossa on vain tavallista enemmän pikkuisia häiriöitä. Tässä on melodisuutta metakan vierestä ja kaiketi rakkauslauluksi tulkittava tarina säröaaltojen ihanuuksista. Kolminkertainen hurraa myös stemmalauluille, jotka osuvat maaleihinsa.
Mika Roth
Hanna Korvensuora: Seitsemän miljoonaa vuotta
Hanna Korvensuora on oululaislähtöinen artisti, joka luo pelkistettyä ja uniikilla tavalla modernia poppia. Debyyttisinglen soundillinen ja tyylillinen rohkeus yllättikin, sillä poikkeuksellisen harvoin vähemmän on vielä tässä vaiheessa musiikillista uraa enemmän. Toisaalta esikoissinkun aiheena on ihmisen kyvyttömyys ymmärtää kaikista yksinkertaisimpiakin asioita, vaikka evoluutiota on takana jo miljoonia vuosia.
Seitsemän miljoonaa vuotta kysyykin läheiseltä, ja samalla koko ihmiskunnalta, että miksi tunteiden selvittäminen ei vain tahdo luonnistua. Turhautuminen lajimme kollektiiviseen typeryyteen ei silti hapata Korvensuoran mieltä ja musiikkia, vaan tämä on viehättävä pieni pop-laulu. Reunojen viimeistelemättömyys ja soundien tietoinen (?) matalateknisyyskin pelaavat samaan maaliin, minkä ansiosta simppeli pääkoukku iskee kunnolla. Vokaalit on jätetty tarpeettomankin syvälle, etenkin kun sanoissa on tämän tarinan voima.
Mika Roth
Henna Emilia Hietamäki: ProtestiSoliti
Henna Emilia Hietamäki on Henna Emilia & Houreet, Cats of Transnistria ja Dust Mountain -yhtyeissä vaikuttavan vokalistin sooloprojekti. Siinä missä em. bändit ovat liikkuneet popin, rockin ja raskaampien elementtien parissa, on Hietamäen soolosinkku hieman yllättäenkin folkahtavaa poppia. Verrokiksi tarjotaan jopa 60-luvun poliittisen folkin perintöä, ja pääomien johtaman maailman menossa on kiistatta arvosteltavaa.
Nainen ja akustinen kitara, merkitsevät sanat ja niin monin tavoin sijoiltaan nyrjähtänyt maailma. Näistä lähtökohdista ponnistaa Protesti, eikä vokaaleja tarvitse huutaa tai rumpuja paukuttaa. Joan Baezin ja kumppaneiden hengessä tarvitaan vain oikeat nuotit ja sanat, jolloin hiljaisetkin viestit kaikuvat voimakkaina halki maailman, vaikka kukaan ei huuda mitään. Protesti summaa pienen ihmisen tuntoja, se asettaa kertojansa tilanteeseen, jossa kaikesta huonosta ja negatiivisesta vain pitää kieltäytyä. Toivo on rajatonta, hyvyys asuu meissä kaikissa ja näin pienimuotoisen herkkä sävellys nousee siivilleen. Upeaa.
Mika Roth
IANAI: KhaaloSvart Records
IANAI on monessa mukana olevan Jaani Peuhun johtama monikansallinen kokoonpano, joka luo ajasta ja paikasta irrallaan olevaa musiikkia omalla kielellään. Ja kun puhutaan omasta kielestä, niin se tarkoittaa myös sitä täysin konkreettisesti – eli sanat voivat kertoa meille jotain vain, jos kuuntelemme tunteita ja ideoita niiden takaa. Khaalo on kolmas sinkku tulevalta Sunir-albumilta, jota on luotu kuuleman mukaan vuosien ajan.
On osuvaa, että muinaisten aikojen mystisyyttä ja viisautta heijasteleva musiikki julkaistaan nyt, kun ihmiskunta on jälleen lähempänä tuhoa. Saatesanoissa puhutaan Sigur Rósin ja Dead Can Dancen kaltaisten jättien tyylistä, johon IANAI kiistatta liittyy monin tavoin. Khaalo on kiehtova postrockin ja maailmanmusiikin sekoitus, jossa valo voittaa varjon ja toiveikkuus puhkaisee epätoivon pilvet. Tämä on kaunista ’jotain muuta’ tuntemattomilla sanoilla, mutta viesti saattaa löytää yllättäen sydämemme.
Mika Roth
Kaisla Tuuli: Suviyö (Kulkuri)
Kaisla Tuuli on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka luo folkahtavaa poppia. Aiemmin jo monen nimekkään artistin tukena keikoilla toiminut viulisti on työstämässä debyyttisooloalbumiaan, jonka ensimmäinen sinkkulohkaisu on Suviyö (Kulkuri). Rakkauden arpa on saanut Kaisla Tuulin tarttumaan yhteen hetkeen, yhteen ohikiitävän nopeaan palaan kahden ihmisen elämässä, johon voi palata vain muistoissa, mutta josta on vaikea päästää lopullisesti irti.
Suviyön harmaassa valossa monet asiat saattavat näyttäytyä toisenlaisina, kuin vaikkapa keksipäivän auringon kaiken paljastavassa ja armottomassa porotuksessa. Kertoja kaipaa tapaamaltaan Kulkurilta jotain syvempää, mutta kaikki mitä käteen jää on hetken muisto – joka sekin on tietysti jotain. Kaunis folkpoppis polveilee vokaalien ympärillä ja hiljaa soittava yhtye jää suosiolla taustalle, vaikka paletissa monia soittimia onkin. Soittimet erottuvat kuitenkin ja kokonaisuus on hallittu. Lähtökohtaisesti lievän surumielinen tarina, joka osataan esittää nostattavasti ja kenties rohkaisevastikin, jolloin hymy on ehdottomasti positiivinen.
Mika Roth
Kissa: Musta valoSvart Records
Kissa on pirskahtelevaa, kimalteella sekä paljeteilla kuorrutettua rokkia pumppaava orkesteri. Koronakesänä 2021 ilmestynyt debyyttialbumi Vaarallinen bändi kärsi maailmantilanteesta ympärillään, ja jotenkin se livahti myös Desibeli.netin tutkaruutujen ohitse. Uusi sinkku avaa kuitenkin uuden luvun, vuoden ja kenties jopa aikakauden, joten kiskaistaan bilekengät jalkaan ja annetaan nopean rockin koetella kaikkia yhdeksää henkeä.
Musta valo on ymmärtääkseni tarina jotenkin mahdottomasta rakkaudesta, jossa vahvoja tunteita lähetetään vain toisesta päästä. Sävellyksessä on aivan naurettavat määrät tarttumapintaa, sillä raa’an rock-energian alla juoksevat voimapopin voimalinjat, joihin yhtye osaa myös kytkeytyä. Kitaravallin rosoisuus ja asenteikkaasti syljettyjen vokaalien vetovoima saa biisin kiihtymään ja kiihtymään, kunnes neljä ja puoli minuuttia on kulunut – ihan tuosta vaan. Pakko laittaa soimaan taas alusta, jotta voi nauttia dynamiittisen rock-siivun uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Tässä valossa rock ei kuole koskaan!
Mika Roth
Koskinen: AlkemiaaStupido Records
Koskinen on suomalaisen rockin oudommalla laidalla viihtyvä artisti, jonka musiikillinen ura ulottuu aina 90-luvulle ja Teurastamo 5 -yhtyeeseen saakka. Nyt tuon legendaariseksikin laskettavan bändin laulaja ja biisinkirjoittaja on pistämässä ulos kokonaista pitkäsoittoa, ja syksyisen kiekon ensimmäinen sinkku on Alkemiaa. Vaan toimivatko Koskisen musiikilliset reseptit sooloillessa, entä muuttuuko soundillinen lyijy joksikin muuksi – jopa kullaksi?
Sanotaanko, että Alkemiaa on oudohko biisi. Se ei varsinaisesti missään vaiheessa pääse vauhtiin, mutta ei myöskään juutu lähtötelineisiinsä. Se vain lähtee jolkottelemaan omia aikojaan ja täysin omaan suuntaansa. Helpoimmin rockin ja popin alle summattava numero on rauhallinen ja levoton, pohdiskeleva ja säntäilevä, levollinen ja samaan aikaan pinnan alla alati lievästi jännitteinen. Noitalinna huraa! ja Lasten hautausmaa käyvät vaivatta verrokeiksi, joista voi lähteä hakemaan oikeaa suuntimaa. Alkemiaa lasketteleekin ilolla samaa puoliarroganttia mäkeä, josta monet kotimaiset ovat löytäneet huimia hyppyreitä.
Mika Roth
Kytäjä: Albert Einstein
Kytäjä ei juuri julkaisutahdillaan huimaa, mutta laatupuoli on ollut aina kuosissa. Haastateltavana vastikään syksyllä 2005 käväissyt instrumentaaliduo on antanut progen upota popin kudoksiin ja svengin vallata discohtavan jazzin – vai oliko se toisinpäin? Vuoden 2006 debyyttialbumi on jo moderni klassikko ja seitsemän vuotta myöhemmin ilmestynyt II-pitkäsoitto korotti mukavuuskertoimia. Kolmas pitkäsoitto siintää jo kesän tuolla puolen ja siltä on nyt lohkaistu ensimmäinen sinkku.
Albert Einstein -sinkun perusteella 20-luvun versiossa Kytäjä on aiempaa discompi, svengaavampi ja rytmivetoisempi, tosin kytäjämäinen soundi on tunnistettava. Olisiko joukossa ripaus David Bowien Berliini-trilogiaa? Rytmin puksutus pohjalla tekee kunniaa Euroopan sydämelle, joka on sykkinyt vapautta halki aikojen. Biisin luomassa tunnelmassa on tietynlaista äkkivääryyttä, jolloin näennäisen tavallinen on jotenkin vaikeasti määriteltävästi hivenen epätavallista. Pinnan alla tapahtuu paljon, pinnalla vielä enemmän, ja silti kappale on puhtaan suoraviivainen. Tempo nousee, ja soundi on syvempi – tervetuloa takaisin, Kytäjä!
Mika Roth
LNA: Give It Away
LNA on englanninsuomalainen musiikkituottaja, joka luo elektropoppia, räppiä ja rouheita sähkökitarasoundeja ennakkoluulottomasti yhdistelevää musiikkia. Artistinimen takaa löytyvä Liina Turtonen on muusikko, musiikkituottaja sekä musiikkituotannon maisteriksi valmistunut, minkä lisäksi LNA on aktiivinen muillakin saroilla verkon puolella. Artisti kirjoittaa, tuottaa, miksaa ja masteroi materiaalinsa itse, ja tyyli on vuosien saatossa muuntunut elektronisemmaksi.
Give It Away on tanssittavaa ja modernia musiikkia, joka ei suostu asettumaan valtavirran tutun turvalliseen uomaan. Saatesanoissa tarjotaan täkyksi housea, eikä heitto täysin perusteeton ole, vaikka LNA osaa pysytellä tuonkin genren ilmeisimmistä perinteistä selvästi erossa. Suomen ja englannin kielien sekoittuessa syntyy sellaista samanlaista puolihulluutta, joka antoi mm. Waltarille aikoinaan avaimet lukemattomiin oviin. Sama vapaus ja ennakkoluulottomuus saa Give It Awayn hohtamaan tavallaan.
Mika Roth
Metsän Tapio: Kuinka kaunis on elämä
Metsän Tapio on niin loistava artistinimi, että sen alla on suorastaan pakko luoda jotain ainutlaatuista. Oululaislähtöinen ja sittemmin Tampereelle tiensä löytänyt musiikintekijä luo runomaista ja progahtavaa folk-poppia, joka tekee kauniin elein ja koskettavin kaarin kunniaa otsikoilleen. Metsän Tapio osaa näet kiteyttää elämän suuren pienen ihmeen reiluun neljään minuuttiin siten, että nuo minuutit kannattaa kuunnella tarkoin alusta loppuun saakka.
Kuinka kaunis on elämä -kappale lienee innoittunut silkasta elämän ihmeestä, joka sellaisenaan tekee meistä jokaisesta uniikin lumihiutaleen. Tekstissä pohditaan ja ihastellaan, kuinka elämä syntyy, kehittyy ja on hauras halki matkansa. Pienet sattumat vaikuttavat ohjaavan kaikkea, mutta silti kaikessa voi aistia myös suuremman tarkoituksen. Tuohon hetken oivallukseen ja ikiaikaiseen viisauteen on haastavaa luoda kappaletta, mutta nyt hiljaisuuden harsot ja harkitut soittimet täydentävät toisiaan. Metsän Tapio osaakin pysytellä vähissä äänissä ja pienemmissä kaarroksissa, jolloin sanat eivät hautaudu kaiken muun alle.
Mika Roth
Miika Unkila: Cain After Abel
Miika Unkila on saattanut syntyä väärään aikaan, tai moinen ajatus syntyy ainakin tätä sinkkua kuunnellessa. Kitaristi/vokalisti ja tuottaja/ääniteknikko näet yhdistelee 60-luvun lopun bluesrockin ja saman aikakauden Motownin soundeja tavalla, joka olisi ollut huippumuodikasta alkuperäisessä Woodstockissa. Debyyttisinkun perusteella kaikki onkin täysin avointa.
Eli pistetään hiukan kukkia hiuksiin ja annetaan bluesin alkuvoiman jyrätä, mutta ei kuitenkaan ajelehdita liian kauas happomerten aalloilla. Unkilan vokalisointi on genrelle tyypillisesti hivenen sinne päin, mutta kitaran kanssa tarina onkin täysin toinen. Bluesrockin saralla orgaanisuus ja luonteikkuus ovat hankalia paloja monelle nuoremmalle yrittäjälle, mutta 22-vuotiaaksi Unkila on jo hämmästyttävän valmis tapaus. Soolo kirpoaa ehkä hivenen kireänä, eivätkä kaikki palat vielä asetu ongelmitta paikoilleen, mutta onhan tämä ihan huiman lupaavaa rypistelyä. Pitkäsoittokin on jo työn alla, joten pistetään Unkila seurantaan.
Mika Roth
Penniless: ActorSoit Se Silti
Onpas Pennilessin soundissa nyt voimaa ja säröä, totesin ihan ääneen itsekseni, kun kuuntelin Actor-sinkun ensi kertaa. Tyhjässä huoneessa itsekseen puhuminen ei välttämättä ole hyvä merkki, mutta onneksi huonetta täytti melkoinen rockin räime. Eihän ero neljän vuoden takaiseen X-albumiin mikään mahdoton ole, mutta jotain tässä on kyllä tapahtunut. Nakkilan suurimman bändin voimapop ja särörock puraisee hivenen syvempää ja 11. studioalbumi siintää jo.
Mainion sinkkubändin opein Actor pidetään kolmen ja puolen minuutin mitassa, eikä kuulijaa päästetä irti koukusta. Kitarasoundissa ysäri ja moderni limittyvät näppärästi toisiinsa, mutta basson pörinää ja rumpujen kohottavaa paukutusta ei haudata kitaravalliin. Vvokaalit jäävät turhankin sivuun, etenkin kun stemmoihin on nähty vaivaa ja yritys on kova. Biisissä ei ole aivan samaa imua kuin bändin parhaissa numeroissa, joten Actor lienee enemmänkin ohjelmanjulistus ja myrskyvaroitus. Syksyllä saattaa jysähtää näet isomminkin.
Mika Roth
Phunky Mr. Olavi: Ostarilla
Matinkyläläinen räppäri-tuottaja Phunky Mr. Olavi antaa tossujen kulkea ostarin suuntaan, joka on – sinkun saatesanoja lainatakseni – Espoon käydyistä korpimaista ensimmäinen. Ostarin ei-niin-kiiltävistä sisuksista voi löytää lukemattomia elämäntapamuotoja, huvittavia vääntöjä, sekä ärsyttäviä hiippareita. Vaan silti sinne on pakko mennä, koska – sinne on vain pakko mennä. Samalla matkataan menneeseen, mistä löytyy tietysti ostareista kultaisin.
Räpit ja biitit miksauksen kera hoitanut Phunky Mr. Olavi on saanut hivenen apua studion puolella sekä biittien kanssa, mutta 90-luvun gangsta funk lienee puhtainta mahdollista artistia. Soljuva svengi yhdistyy pidättyvään cooliuteen, koska Ostarilla ollaan periaatteessa koko ajan vähän kuin estradilla. Sanoja lingotaan maisemaan melkoisella sarjatulella, mutta noja on selvästi taaksepäin suuntautuva halki matkan. Biitit pidetään selkeinä ja vaikka puolivälissä kaikenlaista materiaalia on taustalla huomattavasti enemmän, ei Ostarilla tukkeudu missään vaiheessa. Tulevan sooloalbumin ensimmäinen sinkku osuukin olennaiseen.
Mika Roth
Säädöt: Olkaa tyytyväisii
Säädöt on nelihenkinen, helsinkiläinen rockyhtye, joka koostuu tarkemmin nimiä tiputtelematta pitkän linjan soittajista. Minkäänlaisesta negatiivisesta rutinoitumisesta on kuitenkin turha puhua tässä yhteydessä, sillä bändi soittaa asenteikasta ja punkahtavaakin materiaaliaan vimmaisella voimalla. Debyyttisinkku jysähtää leukaperiin yllättäen, mikä sopii täydellisesti myös tekstiin, jossa vokalisti Enni puhuu suunsa puhtaaksi seksuaalisesta häirinnästä.
Aihe on kova, hetkittäin karukin, mutta joskus asioista on puhuttava vain niiden oikeilla nimillä, termeillä ja käänteillä. Olkaa tyytyväisii tihkuu kiukkua ja turhautuneisuutta, mutta se ei käänny sysimustaksi, vaan ammentaa lyriikoista voimaa. Hattua kelpaa nostaa myös itse sävellykselle, toteutukselle sekä sovitukselle, jotka yhdessä takovat kasaan melkoisen voimanpesän. Mittaa kertyy lähemmäs viisi minuuttia, mutta sekuntiakaan en ottaisi pois – ennemminkin lisäisin vielä pari kierrosta. Nyt on Säädöt kohdillaan, eikä annos ole jäämässä yhden sinkun kokoiseksi, sillä jatkoa ollaan jo työstämässä.
Mika Roth
The Wyman Family: My GirlEmsalö Music
Kaksi pitkäsoittoakin 10-luvulla julkaissut The Wyman Family on nimitekijöistä koostuva bändi, joka soittaa rehellistä rock'n'rollia 60-luvun suurten tapaan. Eli nimen Wyman viitannee tässä tapauksessa itseensä Bill Wymaniin, joka oli oleellinen osa The Rolling Stonesin ainoaa oikeaa kokoonpanoa. My Girl -sinkku pohjustaakin tietä syksyksi luvatulle Out in the Open -pitkäsoitolle.
Bluesrock toimii siis selkärankana ja ns. southern rockin mausteet tuovat ainakin tälle sinkulle oman kipakan sivumakunsa. Tulisuutta on kuitenkin ymmärretty annostella harkitusti, jolloin kaikki osaset kyllä erottuvat äänimaisemassa, mutta yksikään lohko ei tuupi toisia sivuun. Neljän ja puolen minuutin rajan juuri ylittävä numero pysyy tiukassa muodossa halki matkan, ja taustalaulut antavat elintärkeää tukea parissa kohdin. Kertosäkeistöön nousu noudattaa tuttua kaavaa, samoin kuin väliosan kopsahteleva laukka, mutta mitä sitä rutisemaan palasten toimiessa ja koneen hyrrätessä. Kruunuksi oikeasti toimiva kitarasoolo ja se on siinä.
Mika Roth
Torbjörn: Jag drömde att ni kom tillbaks (feat. Richard Carlsohn)
Torbjörn on ruotsalainen laulaja/lauluntekijä, joka julkaisi debyyttialbuminsa kypsemmällä iällä vuonna 2021. Nyt on koittanut ensimmäisen ruotsinkielisen sinkun aika ja vokalistiksi raidalle on valittu oma veli, Richard Carlsohn. Eikä tässä ole kyse mistään veljeilystä silkan hauskanpidon ja lämmittelyn nimissä, sillä Richardilla on takanaan 40 vuoden mittainen kansainvälinen ura näyttämöillä, joten veli kyllä tietää mitä tekee.
Itse laulu on hyvin viehättävä folkpop-kappale, jonka saatesanoissa ei turhaan mainita Simon & Garfunkel -duoa. Vaan kuka on hän, jonka paluusta unelmoidaan tekstissä? Suoria vastauksia ei tietenkään ole tarjolla juuri lainkaan, mutta kaipuu ja kaiho ovat synnyttäneet kauniin kappaleen. Reilut neljä minuuttia kuluvatkin Richardin laulua ja hienovaraista soittoa kuunnellessa kuin huomaamatta. Soittimet jättävät vokaaleille tilaa, mutta erottuvat silti selvästi taustasta, jolloin pienet vivahteet ja nyanssit korostuvat. Pienellä ja viehättävällä tavalla kaunista musiikkia, jonka ääressä tuntee olonsa lämpimäksi.
Mika Roth
Tuleva: Liian kuuma kesäMAJA Tuotanto
Tuleva tarjoaa nimellään niin rikkaan kikkailumahdollisuuden, että taidan pysyä tällä erää vain aiheessa. Tulevaa en voi tosin ennustaa. Suomenkielistä vaihtoehto-pop-rockia soittava orkesteri osaa leikkiä tosin itsekin sanoilla, ajatuksilla, vivahteilla ja vaikutteilla. Tämä on näet persoonallisen omanlaistaan musiikkia, jossa aikalinjat ja tyylisuunnat ovat ristiaallokossa, eikä lopputulemasta voi olla varma useammankaan kuuntelukerran jälkeen.
Rock voidaan asettaa määrittely-yrityksessä peruskiveksi, jonka tukirakenteiksi tarjoan rockin uuden aallon ennakkoluulotonta soundia. Kasarin synarock kaikuu periaatteessa biisin reunoilla, tosin nekin ovat sellaisia suomalaisia versioita tutuista asioista, joissa melankolia saa kiiltävimmänkin pinnan kupruilemaan hivenen. Ei paljoa, mutta juuri sen riittävän verran, että puhe on selvästi suomalaisesta rockista. Suomirockista? Hmm, ehkei kuitenkaan, onpas tämä nyt vaikeaa. Tosiasioita: toimiva kitarariffi, riittävästi koskettimia koristeluksi ja puoliarrogantin äänen omaava vokalisti, joka ärsyttää piinallisen sopivasti.
Mika Roth
Lukukertoja: 2161
Artistihaku
Pieniss� my�s
