Pienet

Pienet II - Helmikuu 2023

22.02.2023


Chris Middletown Psycho: Original Psycho Chris Middletown Psycho: Original Psycho

Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten klassista kitararockia pienellä blues-viballa soittava Chris Middletown Psycho viivähti Desibeli.netin sivuilla, kun vanhat biisinsä julkaissut yhtye pisti ulos pöytää puhdistaneen 1990-EP:n. Vaan jotain jäi vielä pöytälaatikkoon, sillä nyt olisi luvassa neljä seuraavaa arkistojen aarretta.

Original Psycho on siis vanhojen uusien kappaleiden seuraava setti, jolla tekijöilleen tutut viisut on viimeistelty vuoden 2023 pintasilauksilla. Mutta eihän tämä 90-luvulta kuulosta, eikä todellakaan nykyiseltä 20-luvulta, vaan ennemminkin kellojen viisarit tulee kääntää jonnekin 60- ja 70-lukujen tietämille. Klassisen, pehmeän ja huolettoman kitararockin soundi on suorastaan silkkinen, kun Dear You innoittuu tunnelmoimaan sydänkäpyselleen kitarasooloineen kaikkineen. Voinkin osapuilleen tuntea tuulen hiuksissa ja laskevan auringon leikkisät kultaiset säteet drinkkilasini pastellinsävyisessä sateenvarjossa.

Third Dimension reivaa purjeet kasarimpien rock-vesien halki ja samettisilla soundeillaan svengaileva Scared of Love tuo jotenkin parin veikeän mutkan kautta mieleen nuoren The Beatlesin. Ehkä enemmänkin meiningin nimissä, mutta silti. Ei kovinkaan psykoottista, eikä välttämättä originellia, mutta Chris Middletown Psycho hallitsee kitararockinsa ja osaa työstää kappaleitaan taidolla.

Mika Roth


DDENT: Ex Auditu - Part 1 DDENT: Ex Auditu - Part 1
Chien Noir Production

DDENT on ranskalainen instrumentaalista post-metalia soittava kokoonpano. Jostain Pariisi ‚Äď Nantes ‚Äď Normandia -kolmion alueelta operoiva yhtye my√∂s todella venytt√§√§ post-termi√§, sill√§ n√§in eteerist√§ ja silti jykev√§√§ rockin, metallin ja ambientin sekoitusta saa toisaalta etsi√§.

EP:n sisäinen maailma heijasteleekin onnistuneesti kansikuvaansa. Nyt ollaan jossain taivaan ja maan välillä, leijuen ja liukuen tiloissa, joihin meillä ihmisillä on useimmiten pääsy rajattu. Kahden leijuvamman numeron jälkeen ankkurimetallinsa viimeisen minuutin aikana pohjaan kalauttava Vale on taas vavisuttava linjan loppu, seikkailun tämänkertaisen luvun sulkeva jysähdys. Rypistelevän makupalan eteen nostan kuitenkin ambientmaisista ja doomahtavista aineksista luodun Neceffe Eft Viveren, joka saa kehittyä koko seitsemän minuutin mittansa. Jos instrumentaaliraitaa voi ikinä kutsua runolliseksi, niin nyt moiseen olisi hyvä sauma.

DDENT tuntuukin keksineen musiikin uudelleen ja b√§ndin ambientmetal tai eteerinen doom, ihan miten vain, antaa kuulijoilleen kotoisen sopin musiikkiin k√§√§riytymiseen. √Ą√§nivallit ovat korkeita, jykevi√§, mutta eiv√§t tippaakaan uhkaavia. Niiss√§ on kyll√§ voimaa, ja rutkasti onkin, mutta se on hengelt√§√§n neutraalin passiivista ja sielulliseen pohdintaan rohkaisevaa. Aivan omanlaiseensa musiikkiin olikin todellinen ilo tutustua, joten syv√§ kumarrus yhteen primus motor Louis Lambertille.

Mika Roth


Deepwater: Pick Your Panic Deepwater: Pick Your Panic
V.R. Label Finland

Deepwater on helsinkiläinen yhtye, joka soittaa rosoista rockia ja on itsekin huomioinut etenkin lauluharmonioistaan syntyvät mielleyhtymät Alice in Chainsin suuntaan. Ysärin grungella ja pari vuosikymmentä vanhemmalla hard rockilla päästäänkin jo pitkälle näissä vesissä, joissa paniikkinappulaa ei tarvitse painaa kertaakaan.

Sinkuksi valittu The Descent on lähes kuuden minuutin mitassaan mielenkiintoinen noston kohde, mutta pahaenteiseksikin tulkittava siivu hiipii niskaasi lähes huomaamatta. Kitaran nuotit ovat pitkiä, rytmiryhmä pitää taloudellista liekkiä yllä ja vokaalit laskeutuvat kaiken ylle kuolleiden lehtien tavoin. Itse olisin ehkä suosinut sinkkuvalinnoissa toista päätä, sillä asteen kepeämpi, rullaavampi ja lähes kaksi minuuttia lyhyempi Slipping Away löytää todennäköisemmin vastakaikua laajemmasta joukosta.

Vaan ehkäpä se ei ole Deepwaterin pointti, ehkä jopa naurettavan tarttuvaan kitarakoukkuun pelinsä perustava Tremors on vain kaunista pintaa mustan veden päällä. Ehkä. Mutta kun yhtye osaa luoda noinkin terhakkaa hard rockia, niin synkempiä lohkoja saa kaatuilla sekaan ilman sen kummempaa paniikkia.

Mika Roth


Gondhawa: Mäanthagor? Gondhawa: Mäanthagor?
Stolen Body Records

Ranskan Angersista kajahtaa itämaisella kumahduksella, eikä ihan minkälaisella tahansa. Gondhawa osaa näet yllättää kerrassaan riemukkaasti uudella kahden biisin julkaisullaan, jolla itä kohtaa lännen mitä rakentavimmassa ilmapiirissä.

Trion konstikkaasti nimeämä Mäanthagor? ei pidä sisällään samannimistä kappaletta, mutta kumpainenkin ralli tarjoaa takuuvarman tulisen tripin sekä rikkaan värispektrin. Psykedeelisyys pullahtaa välittömästi pintaan kuin värikkäästi pukeutunut guru marraskuisen Helsingin aamuruuhkassa, kun Go! Go! Sinay päästetään irti. Rock välkkyy tuhannen tähden lailla ja kitara-basso-rummut kolmiyhteys takaa vauhdin, kertosäkeen lähtiessä keulimaan pitkin temppelin käytäviä. Hypnoottisemmin kiertävä Toko Mieko on taasen yhtä mantramaista kuviota, rockin kammen vain kiertäessä ja kiertäessä ja kiertäessä. Lyriikat esitetään joillain sanoilla, kieltä en edes arvaile, eikä foneettisella muodolla niin väliä olekaan, kun ulottuvuuksien välisistä porteista sujahdellaan rakettirepuilla tuosta vaan.

Happoista on, sumeaa my√∂s, mutta Gondhawa ei jumita eik√§ juutu. Kumpikin biisi kehittyy v√§rikk√§√§n kuorensa alla ja t√§ydentyy mandalan tavoin, kunnes suuri kuva erottuu ‚Äď ainakin niille, jotka sen ensinn√§k√§√§n pystyv√§t n√§kem√§√§n.

Mika Roth


Heleven: The Unknown Heleven: The Unknown
Art Gates Records

Heleven on espanjalainen modernia ja raskaampaa metallia soittava yhtye, joka ei tee juttuja ihan samalla tavalla kuin muut, mutta miksi toisaalta pitäisikään. EP-levyjä on monenlaisia. Tämä kokonaisuus on neljän raidan ja reilun parinkymmenen minuutin mittainen, tarjoten osasia jostain suuremmasta niin musiikillisesti kuin tarinallisestikin.

The Unknown on hieman vajaa puolet Helevenin uudesta teemalevystä, mutta tiivistetty muoto ja suorempi mättö saattavat hyvinkin tavoittaa suuremmat potentiaaliset kuulijamassat. Avausraita The Unknown laittaakin kitarat jurnuttamaan nopeasti ja armottomasti, soundin ollessa kautta linjan kalsan sekä kovan. When the Earth Leaves the Sun siirtää painopistettä eeppisemmän puolelle, maalailujen korvatessa vyörytystä ja puristuksen muuntuessa astetta hellemmäksi. Ei tässä nytkään ilosta hihkuta, mutta kun ankkuriksi valittu Stronger sitten lopulta iskee, on vaikutus päätähuimaava.

Helevenin tapa sulauttaa melodinen metalli, modernit mättöbileet ja pop-koukkuja suosiva kertosäe on kiistatta täysin pohjoisamerikkalaista, mutta hittoako siitä kaavan toimiessa. Espanjalaiset eivät hillu persoonallisuudellaan tai hämmennä uniikkiudellaan, mutta yhtye ymmärtää markkinoiden tilauksen ja osaa tuottaa jotain, joka taatusti tekee selvää jälkeä ainakin Atlantin tuolla puolen.

Mika Roth


Iwan Lovynsky & KingSMarine: Ukraina EP Iwan Lovynsky & KingSMarine: Ukraina EP
Heavy Psych Sounds

Iwan Lovynsky & KingSMarine ovat artisteja, jotka haluavat omalla panoksellaan tehdä jotain Ukrainan sodan uhrien puolesta. Ja koska muusikoiden keinot muilla kentillä ovat rajattuja, kannattaa heidän tehdä sitä mitä osaavat, eli musiikkia. Tämä EP on Ukraina-nimisen kappaleen ja sen neljän eri remix-version kokonaisuus.

Itse s√§vellys ns. normaalina versiona on vain reilun minuutin mittainen, kaunis ja vieh√§tt√§v√§kin laulu. Aesthetische Remix k√§√§nt√§√§ biisin elektroniseksi tanssisiivuksi, joka on kuitenkin kaikkea muuta kuin keve√§ ja pirte√§. Aihe on vakava, samoin lopputulos. Acylum Remix vie rakenteita syvemm√§lle industrialin s√§r√∂iseen y√∂h√∂n, taustan pamahdusten ja verkalleen junttaavan rytmin muistuttaessa sodan julmasta arjesta. Kant Kino Remix antaa sodan √§√§nille enemm√§n tilaa ja siirt√§√§ painopisteen elektrodiskon D√ľsseldorf-soundin p√§√§h√§n. Kraftwerk ei taida olla niink√§√§n kaukana tekij√∂iden ajatuksista, vaikka Kant Kino fokuksen nykyhetkess√§ pit√§√§kin. Surullista kauneutta ja melankolista maalailua, ilmah√§lytysten soidessa yh√§ uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

EP suljetaan sentään hivenen menevämmällä tavalla, kun viimeisenä kuultava Cubic Rave For Freedom päästää aikansa höyryjä ja antaa toivon pilkahdella varjojensa välistä. Kaikki raidat löytyvät Electronic Resistance -kokoelmilta, joilta ensimmäisellä kuultiin vain ukrainalaisten musiikkia ja jälkimmäisellä ukrainalaisten vastarinnan innoittamien muiden tekijöiden tuotoksia.

Mika Roth


Junktone: Mourning Has Broken Junktone: Mourning Has Broken

Junktone on ysäristäkin vipuvoimaa kitararockiinsa hamuava kotimainen yhtye. Tyylillisesti bändi möyryää jossain grungen, stonerin, metallin ja post-grungen savimailla, usvapilvien kasaantuessa toistuvasti taivaille. Mourning Has Broken EP summaa pari viimeisintä sinkkua ja pistää kyytipojiksi pari muutakin raitaa, joten neljän kappaleen ja lähes 22 minuutin annoksessa riittää ainakin vääntöä, voimaa ja säröä.

Viime vuoden loppupuolella sinkkuna julkaistu Kontakt taklaa niin armottomasti heti kättelyssä, että vaikka junttariffin jälkeen otetaan hetki happea, irtoaa raskaan sarjan mestaruus jo näillä näytöillä. Kitarat jurnuttavat grungen hengessä ja vaikka tämäkin raita painuu viiden minuutin tuolle puolen, osaa yhtye kasvattaa ja varioida runttaansa mutaan juuttumatta. Vokaaleissa kuullaan kaikkea huudosta kuiskaukseen ja puhtaista melodisista murinaan, mutta melodisuus on tälläkin saralla lopulta dominantti voima.

Tuskaisampi nimibiisi on ehkä turhankin Seattlea makuuni, mutta nykivä ja tyrkkivä A Few More Lies tarjoaa kyynärpäätä kylkiin ja rautaa hampaisiin siten, että gutaa tekee. Ja vaikka möykkä on hetkittäin hitonmoista, tuo yllättävistä raoista ja tilanteista purskahteleva groove keitokseen tarvittavan X-tekijän.

Mika Roth


Napalm Ted: Pestilential Pursuit Napalm Ted: Pestilential Pursuit
Surrogate Rec.

Napalm Tedin uusi EP saapui Desibeli.netin toimitukseen ukrainalaisen Surrogate Rec. -yhti√∂n CD-versiona. Kyseisell√§ kiekolla on mukana seitsem√§n biisin mittainen livepl√§j√§ys, mutta t√§ss√§ arviossa bonukset ohitetaan eik√§ plussapisteit√§k√§√§n lasketa ‚Äď paitsi hyisen grindcoren omista arvoista.

Han Ted, Gravy Ted ja Ted Nugget eivät ole leikkaus- ja pilkontatekniikoitaan sen kummemmin muuttaneet, vaan EP:n viisi viiltoa ovat taattua Napalm Ted -laatua. Sahauksen starttaava Skeletal Lake tipauttaa vireet välittömästi alemmas, mutta vasta Purgatorium vääntää kuumuuden uunissa luita sulattaviin lukemiin. White Riot luetaan myös onnistumisten puolelle veripankkia, vaikka kokonaismitta painuukin lähemmäs kolmea ja puolta minuuttia. Toisaalta puolentoista minuutin mittainen The Rot -purkaus ehtii tekemään huomattavia kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä rakenteellaan, joten mutkikas suoruus on kunkin kuulijan omissa korvissa.

Viisi rusautusta, viisi sopivasti toisistaan eroavaa numeroa ja kun Flesh Prison rääkyy itsensä horisontin tuolle puolen, on kuulijalla ainakin turhista rasvoista karsittu olo. Grindistä on edelleen moneksi Tedien seurassa.

Mika Roth


Pasi Mikko: Musta liemi / Sielulintu Pasi Mikko: Musta liemi / Sielulintu
Blackbird Records

Pasi Mikko on tuttu soittaja Uniklubi ja Egokills -yhtyeistä. Ennakkoluulottoman soittoniekan sooloprojektissa rockin rajat ovat joustavammat ja tähtitaivaat mystisemmät. Jossain tulevaisuuden hämärissä saattaa kimmeltää myös sooloalbumi, mutta tässä vaiheessa puheet ovat vasta puheita.

Kahdesta kappaleesta ensimm√§isen√§ kummasteltavaksi p√§√§tynyt Musta liemi on sielunveljetm√§inen rocktorpedo tummiin vesiin ja arvaamattomiin varjoihin. Vimmaisesti etenev√§ siivu ei juuri logiikoitaan selittele tai ratkaisujaan avaa, vaan viskaa kuulijan kulttimaiseen psykedeelisyyteen ja alkuvoimaisen poljennon alle. Punkahtavaa, etnohtavaa, rokahtavaa ja shamanistista ‚Äď viel√§p√§ samaan aikaan. N√§in tuhdin rock-tripin j√§lkeen Sielulintu astahtaa rohkeasti kansanmusiikin piiriin, tosin shamanistinen poprock ei poistu kaavasta tietenk√§√§n t√§ysin. Folkahtavassa biisiss√§ Pasi Mikko uskaltaa my√∂s laulaa pehme√§mmin syd√§mest√§, mik√§ tuo tekstin l√§hemm√§s ja muuntaa tyystin tilanteen.

Soololevy siis tulee sitten jos/kun tulee. Tähän mennessä kuullun perusteella Pasi Mikko saattaakin saada kasaan melkoisen kiekon, josta on turha etsiä vinkkejä tai viitteitä hänen bänditoimintaansa. Nyt kuljetaan ihan toisenlaisissa viidoissa ja maisemissa, joissa toisenlaiset linnut ja liemet hallitsevat elementtejä.

Mika Roth


Pillow: Can't Talk To Boys / Teeth Pillow: Can't Talk To Boys / Teeth
Panama-levyt

Pillow on pandemian aikana Helsinki-Tampere -akselilla perustettu garagepoppia soittava kokoonpano. Juuret juontavat kuitenkin itäiseen Suomeen, jos nyt musiikki osoittaakin suoraan kohti länttä ja 90-luvun säröisen surisevia sähkökitara-aikoja.

Kahden biisin sinkulla on selkeä A- ja B-puolensa. A-puolella nimibiisi Can't Talk To Boys hyppääkin välittömästi kuskin penkille ja pistää kertosäkeensä melodiakoukun peliin jo puolen minuutin kohdilla. Mitäpä sitä suotta hidastelemaan. Basso puksuttelee herkullisesti linjoillaan ja syntikat vastaavat sähkökitaran rinnalla mojopitoisuuksien korkeudesta. Iiti Yli-Harjan söpöt vokaalit säröytyvät ihan hiukkasen, kuten tietysti kuuluukin garagepopin piireissä, ja kyllähän vaan maistuu hunajalle. Aaah!

B-puoli Teeth ei kuulemma mahdu tulevalle albumille, mutta vaikka saman tartuntaluokan voimaa ei ehkä löydykään, syventää Teeth soundia ja kuvaa. Rahdun ahdistuneempi, himpun ärsytetympi, ja angstista on löydetty silta lauluharmonioihin. Nytkin nelikko soittaa yhteen niin napakasti, että itku meinaa tirskahtaa silkasta ilosta. Näin ne asiat sujuvat, kun työstäjinä on taitavia tekijöitä ja kunnianhimoa löytyy riittämiin. Tuleva pitkäsoitto muuttui kertaheitolla mielenkiintoisesta tapauksesta vuoden ehdottomaksi kiintopisteeksi.

Mika Roth


Saving Jack: Live Your Life Saving Jack: Live Your Life

Saving Jack julistaa asianmukaisella ylpeydellä olevansa tiksi-rockia vääntävä seitsenhenkinen trio. Kuvaus saa satunnaisen musiikkitoimittajan raapimaan päätään toisenkin kerran, mutta yhtye tekeekin juttuaan hymy huulilla.

Mitä siis on tuo mystinen tiksi-rock, jota Vantaan suunnilla niin komeasti kiskotaan? Hmm, What If We Die Young soundaa westerniltä ja eeppiseltä classic rockilta, kun taas Hey Jack! ostaa otsikkonsa huutomerkin survivormaisella hard rockilla. Kiipparit soivat sielukkaasti, rytmipuolella karibialainen meno rikastaa cocktailia ja muutenkin Amerikka kuuluu isosti lävitse. Haitarit, viulut sun muut irkkuhärpäkkeet potkivat puolestaan vauhtia Live Your Life -julistukselle, joka hakkaa jalkaa, kättä ja vaikka päätä vasten lähintä vapaata pintaa. Eikä riehakas rymistely jää piippuun, vaan kantaa loppuun asti ja jatkaa vielä karmit kaulassa pihankin puolelle hurjasti mylvien.

Tiksi-rockin rakennuspalikat ovat siis tuttuja angloamerikkalaisen kitararockin parista, eivätkä irkkumausteet ainakaan heikennä Jackin mahdollisuuksia selviytyä urakastaan. Live Your Life saattaa toisista kuulostaa ikääntyneeltä rockin renkutukselta ja sydämen purulta, mutta rock’n’rollin sydänverta ja alkuvoimaa on mielestäni vähintäänkin riittämiin mukana. Tikkurila kartalle!

Mika Roth


Sharyn Hope: I Made It Sharyn Hope: I Made It

Sharyn Hope on englanninkielistä indie-poppia tekevä kotimainen artisti, joka luottaa vokaalien voimaan sekä tarkoin valittujen nuottien kykyyn herättää tuntoja. I Made It on Hopen toinen EP, joiden lisäksi historiasta löytyy yksi sinkku.

Taidepopin minimalistisilla ja virtaviivaisilla linjoilla viihtyv√§ Hope antaa paljon tilaa hiljaisuudelle, nuottien ja √§√§nten v√§liin syntyville tyhjille kohdille. Ne eiv√§t ole kuitenkaan kuolleita sektoreita ja etenkin What‚Äôs the fuss? osaa hy√∂dynt√§√§ √§killisen hiljaisuuden synnytt√§m√§√§ kontrastia ja vastavoimaa nerokkaasti kerran toisensa j√§lkeen. Kuulija aktivoidaan my√∂s l√§hes luonnosmaisella Through to Me -kappaleella, kun biisi√§ periaatteessa rakennetaan ‚Äôv√§√§rin‚Äô ‚Äď ainakin jos uskot popin historian kirjoittamiin s√§√§nt√∂kirjoihin. Kukin tavallaan, mutta asioiden s√§r√∂ytt√§minen on oikeasti joskus hedelm√§llisemp√§√§, samoin kuin kappaleiden ty√∂nt√§minen aina kuilun partaalle saakka.

Nimikappale I Made It havahtuu omaan onneensa. Maailman myllertäessä ympärillä kannattaa joskus tiedostaa missä itse on, ja miten asiat olisivatkaan voineet mennä mitä hirvittävimmillä tavoilla pieleen. Nytkin runkoonsa karsittu elektroninen kehys istuu tunnetta tihkuvien vokaalien kanssa täydessä sovussa, tekstin jännitteiden tuntuessa iholla asti. Positiivista melankoliaa, voimaannuttavaa oman haurauden osoittamista, jonka myötä elämä maistuu vielä hivenen paremmalta. Toisinaan suolaiseltakin.

Mika Roth


Stöner: Boogie to Baja Stöner: Boogie to Baja
Heavy Psych Sounds

Komeasti nimetty Stöner on monessa mukana olleiden vokalisti/kitaristi Brant Bjorkin ja vokalisti/basisti Nick Oliverin stoner-projekti, jonka täydentää trioksi rumpali Ryan Gut. Meno on juuri niin savuista kuin mitä kansikuvakin antaa ymmärtää, joten värilasit päähän ja stonerpoppamiesten sateenkaarimäkeä alas kohti grooven väreitä.

Klassisen 60-lukulaisen kitararockin ja 70-lukulaisen boogierockin opit on nostettu työpöydälle, niitä on tutkittu ja punnittu, minkä jälkeen rakennustyö on synnyttänyt täydellisyyttä hipovia stoner-monoliitteja. Eikä näissä biiseissä vain junnata paikoillaan, vaan sovitukset antavat tilaa jopa progehtaville ideoille. Niinpä Night Tripper vs No Brainer saa vaihtaa raideväliään villisti jytistessään halki öisen erämaan. Peräti kymmenen minuutin rajan puhkaiseva Boogie to Baja porautuu puolestaan psykedeelisten elementtien läpi kohti syvintä tietämyksen ydintä, josta paljastuu boogien todellinen alkuvoima.

On yksi asia nojailla lunkisti taaksepäin, mutta triolta onnistuu samalla myös puristuksen ylläpitäminen ja se nostaa Stönerin sunnuntaistonereden ohitse suoraan mestaruusluokkaan. Amerikkalaisten suussa termi totaalinen tarkoittaa monia asioita, mutta kyllä tätä annosta voi ja pitää kutsua totaaliseksi kokemukseksi.

Mika Roth


Wakener: Bodies Wakener: Bodies

Metalliaan raskaammasta päästä osiin pätkivä Wakener oli Desibeli.netin sivuilla pariinkin otteeseen esillä 10-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Vuonna 2017 vastaan tullut Rise to Fall EP jalosti deathin, thrashin ja melodisen metallin kaavaa entisestään, mutta sitten koitti pitkä hiljaisuus julkaisurintamalla.

Tarina ei kerro mitä kaikkea näissä plus viidessä vuodessa on bändille tapahtunut, mutta yhtä kaikki Wakener palaa viiden siivun mittaisella EP-levyllä. Painoluokka on tainnut nousta taas pari askelmaa ylemmäs, eikä moisesta kehityksestä ole tietenkään minkäänlaista haittaa näissä karkeloissa, etenkin kun metalli osaa myös joustaa massiivisuudestaan huolimatta. Wakenerin runtassa jykevyys ja omanlaisensa eeppisyys yhdistyvät yhtäältä melodisuuteen ja toisaalta taas rosoiseen rypistelyyn. Bändi ansaitseekin propsit materiaalinsa korkeasta tasosta, mutta huomionarvoista on myös The Crownista tutun Marko Tervosen osuus miksauksessa sekä masteroinnissa.

Raskasta on ja tuimaa, mutta kun Memories of Past jyrää ylitsesi saatat huomata vain hymyileväsi. Pinnat myös ankkuriraita Nobodyn ehdottomasta soundiseinästä, jonka jälkeen ei auta kuin pistää jyrä uudelleen käyntiin.

Mika Roth




Lukukertoja: 949
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs