Ajankohtaista

Eroma: Kahenlaisii kuvia

17.03.2023



Omalla tavallaan kirjan vavahduttavimmat hetket koetaan, kun kappaleiden synnyttämää palautetta avataan omakohtaisilla tarinoilla. Suru, riittämättömyyden tunne ja monet muut negatiiviset tunteet ovat aina olemassa, joten niille on hyvä löytää purkautumisteitä. Kolmesataa on vavahduttava tarina, josta nuottikirjassa esitellään myös juhlaversion kuoromuoto. Lisättäköön lokiin myös se, että tästä eteenpäin kyseinen kappale kuuluu myös oman elämäni suureen kokoelmalevyyn, jolle toivon vielä monia biisejä lisääkin. Ehkä jopa kolmesataa, jos kaikki käy oikein hyvin.



Vuosi on pian kulunut albumin ilmestymisestä, eikä Eroma ole toistaiseksi julkaissut uutta musiikkia. Toivon ja uskon kuitenkin seuraavan luvun odottavan jo horisontissa, sillä nämä tekstit ja kappaleet ovat merkittäviä.

Mika Roth




Lukukertoja: 1942
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa my�s