Pienet

Sinkut - Maaliskuu 2024

15.03.2024


Daizy Pinehill Band: The Wind Daizy Pinehill Band: The Wind

Daizy Pinehill Band on englanninkielistä kitararockia indie-asenteella soittava kotimainen orkesteri. Bändiltä on ehtinyt ilmestyä jo debyyttialbumikin, mutta kesän 2022 ryhmän itsensä mukaan nimetty esikoinen livahti aikoinaan ohitse. Kenties tuore sinkku on jo siirto kohti toista pitkäsoittoa, sillä soundien ja soiton puolesta paketti on valmis.

Mikä sitten on tuo otsikon tuuli, joka kappaleessa puhaltaa halki maailman? Se on hieman yllättäenkin toivon puhuri, rauhaa ja rakkautta lupaileva kuiskaus, jonka soisi puhaltavan kovemminkin eri suuntiin. Biisi on sielultaan rock ja sähkökitara johtaa sitä Daizyn komean laulun rinnalla, eikä hiukan balladimainenkin neliminuuttinen tyydy vain suhisemaan sävyisästi nurkissa. Soundi säröytyy tilanteeseen sopivasti, tunne on välitön ja kaikki pidetään lopulta ihailtavan niukasti paketissa. Lisäpinnat taustan koskettimista, joita niitäkin osataan hehkuttaa pienellä liekillä. Näin viesti tuntuu ja soundi puraisee taustavokaalien liittyessä mukaan.

Mika Roth


DJ Kridlokk: Viha DJ Kridlokk: Viha
PME Records

Siitä on vierähtänyt aikaa, kun helsinkiläinen DJ Kridlokk oli viimeksi esillä Desibeli.netissä. Vuoden 2011 humoristisempaa räppiä edustaneen UG Solon jälkeen on toki ilmestynyt musiikkia, jos nyt vuoden 2019 Silius-pitkäsoitto saikin odottaa jatkoa aina näihin päiviin asti. Viha-sinkku kairaa tuoretta suomiräppiä esiin jäiden alta ja samalla pohjustetaan keväisen HAI-albumin ilmestymistä.

Aikaa on kulunut, eikä DJ Kridlokkiakaan taida enää naurattaa ihan samaan tapaan, eivät ainakaan samat asiat. Vuodet ovat olleet osin koviakin ja HAI tulee kuulemma käsittelemään erityisen paljon yksinäisyyden aihepiiriä. Viha uhkuu voimaa ja vaaraa, F-sana lentelee ja soundit särkyvät efektien alla. Übermoderni soundimaisema on samaan aikaan tyyni ja kihisevä, DJ Kridlokkin tiputellessa tarkasti tähdättyjä sanoja armotta ja hieman taaksepäin nojautuen. Viha kuplii ja sihisee pinnan alla, vaan ei räisky liian negatiivisesti.

Mika Roth


Epik Pike: Dangerous Epik Pike: Dangerous

Epik Pike -projektin takaa löytyy Janne Tolsa, joka vaikuttaa viime aikoina tehneen enemmänkin arkeologisia löytöjä musiikkiarkistoistaan. Viittaan tällä taannoiseen Botsbwanan sinkkuun, jonka historia ulottui niin ikään 90-luvulle asti. Nyt ei metallinen EDM sentään pauku, vaan Epik Pike -otsikon alla maalaillaan asteen pehmeämpiä ja popimpia taivaanrantoja. Tosin mihinkäs se raskaampi taustaviba pääsisi Tolsalta täysin katoamaan, eli isoa soundia kuullaan ja tekisi melkein mieli kuiskahtaa: ”mahtiballadi”.

Mahtia löytyy ainakin Marianne Juutilaisen vokaaleista ja Marko Hietalan bassosta, jonka murea linja pääsee kutittelemaan normaalia herkempiä tuntoja. Vokaaleissa Tolsan ja Juutilaisen yhteistyö on komeaa kuultavaa, Tolsan tyytyessä taustoittamaan ja tukemaan kaverin sielukkaampaa ja korkeammalta kiitävää tulkintaa. Melodinen pala väläyttelee tyystin uusia mahdollisuuksia ja kun ysäriyskin on lantrattu riittävän siistiksi (tai mahdollisesti jälkituotettu kuosiin), voisi tällaista tunnelmointia kuunnella enemmänkin.

Mika Roth


FUZZKILLS: Fade Into The Night FUZZKILLS: Fade Into The Night

Kun saatekirjeessä lukee The Hellacopters meets Motörhead, voi odotella jo kieli pitkällä kunnon kurmuutusta. Eikä helsinkiläinen sähköisen räiskyvää action-rockia soittava FUZZKILLS tuota pettymystä. Tämähän on sitä itseään, vaan onnistuuko ryhmä väistämään persoonattomuuden sudenkuopat, joihin monet ovat sortuneet?

Alku on luonnollisesti superterhakkaa vääntöä, kun kaikki viskataan peliin ja satunnainen kuulija pitää iskeä ihmetyksestä kumoon. Säkeistön kautta ehditään vaeltaa aina kertsiin siten, että minuutti ehtii tuskin vierähtää, eikä touhu sorru sähläykseksi. Kitarat raastavat, rytmiryhmä puskee päälle kuin valloilleen villiintynyt höyryveturi, karhean äänen omaavan vokalistin painostaessa omalla tavallaan. Ruotsalainen voima lopputulemassa jo rätiseekin, mutta moottoripäiden ärjyvä väkevyys jää toistaiseksi enemmän taka-alalle. Entä onko tästä A-ryhmän sytykkeeksi? Lupailee, lupailee, vaan enemmän vielä savua kuin tulta.

Mika Roth


HARMAA PARDON?: Jaathan HARMAA PARDON?: Jaathan
TJOY Entertainment

Isot kirjaimet ja kysymysmerkki ovat tyylillisesti tulkinnanvarainen yhdistelmä, mutta HARMAA PARDON? ei taida välittää muistakaan muotoseikoista turhia. Vuonna 2022 perustettu popahtavaa suomirockia modernilla twistillä soittava yhtye keskittyy sen sijaan itse musiikin muotoon mitä tarkimmin, ydinkaksikon ollessa jo monesta muusta yhteydestä tutun. Vaan mennyt on mennyttä ja Gary Keskinen sekä Jaakko Piri tekevät nyt sata lasissa töitä nimenomaan HARMAA PARDON? -yhtyeen otsikon alla.

Musiikki iskee kiistatta voimalla ja yhtye lähtee pohjustamaan rohkaisevin elein tulevan debyyttipitkäsoittonsa julkaisua. Jaathan-sinkkua voi syyttää siitä, että mittava rakenne ja melodisuudesta tehot lypsävä sovitus ovat ennalta arvattavia, mutta toisessa vaakakupissa on järkyttävän tehokas tartuntavoima. Siivu soundaa samaan aikaan tuoreelle, raikkaalle ja jotenkin tutulle, eli sinkkuna osapuilleen täydellinen taidonnäyte. Nimi ja osa lyriikoista osuu korvaan, mutta ensiluokkainen musiikki silottaa tietä kääntäen miinukset plussiksi.

Mika Roth


Heidi Beth: Särkyneiden sydänten klubi Heidi Beth: Särkyneiden sydänten klubi
Northern Flame Music

Heidi Beth on modernia ja erittäin tanssittavaa poprockia luova artisti, jonka kolmas soolosinkku on avaus särkyneen sydämen kamareihin. Eikä tässä todellakaan lähdetä nillittämään vasten olkapäätä ja pillittämään drinkkilasiin, vaan rikkinäisyys kammetaan vaikka väkisin uudeksi voimavaraksi. Aivan kuten eräässä tarinassa ilmiintyi huone, joka pystyi toteuttamaan tarpeesi, löytyy myös Särkyneiden sydänten klubi aivan kulman takaa – jos vain valitset niin.

Bethin kappale pumppaa basso edellä poprockia, jossa kitara, synat, kimalteet ja lyriikat sekoittuvat yhdeksi valtaisaksi peilipalloksi. Biisi flirttaa diskorokin kanssa, mutta ymmärtää olla vetämättä edes isoksi äityvässä väliosassa lyöntiään takalaittomaksi. Koukut tarttuvat mukavan huomaamattomasti, melodia johdattelee jalkoja kohti tanssilattiaa, eikä kuulijaa kuitenkaan työnnetä liiaksi selästä. Klubin ovi on avoin, tarpeettomat hujanoinnit on jätetty toisille – valitse itse. Erikoismaininta tuotantojäljen jykevyydestä ja tekstin ansioista.

Mika Roth


Joni Ekman Group: Rakastat kesää Joni Ekman Group: Rakastat kesää
Näkki-levyt

Joni Ekman Group on loogista jatkoa kaikelle sille, mitä trion nokkamies Joni Ekman on jo ehtinyt tekemään. Loppuvuodesta 2022 ilmestynyt EkMania!-albumi oli yhdenlainen huipennus, jonka jälkeen onkin ollut hiljaista – vaan ei ole enää. Ekmanhan on suomenkielisen rockin monitaitaja, jolta onnistuu eri aikakausien viehättävä laskostus, eikä tuo taito ole kadonnut mihinkään.

Ennemminkin tässä on jalostettu kaikkea jo olemassa olevaa, sillä yli seitsenminuuttinen Rakastat kesää hehkuu ja loistaa kesäisen auringon voimalla. Ei tarpeettoman polttavasti, tai uuvuttavan raskaasti, vaan ennemminkin vaaleanvihreän alkukesän lehtikaton läpi armollisesti siivilöityen. On omanlaisensa taiteenlaji kasvattaa näin mittavan biisin jännitettä, rikkomatta mitään tai vetämättä hommia överiksi, mutta Ekman, basisti Kalle Stenvik ja rumpali Sini Suvanto ovatkin melkoinen voimatrio. Pinnat myös vierailevan Jukka Nousiaisen urakoinnista eri aloilla. Näin se kesä saapuu nopeasti lähemmäs.

Mika Roth


Kas Kan: Laskoksia Kas Kan: Laskoksia

Kas Kan on Rovaniemellä asuva kokeellista elektronista musiikkia luova artisti, jolta ilmestyi debyyttialbumi UN/TA kesällä 2019. Jostain syystä tuo kiekko, kuten vajaan vuoden takainen Ei mulle -sinkku eivät osuneet kohdalleni. Vaan onneksi napsahti tauluun tämä uusin sinkku, jonka perään lupaillaan toista pitkäsoittoakin. Laskoksia rakentuu sähköisistä soittimista, sekä laulusta, kummankin puoliskon tasapainoillessa hajoamisen partaalla.

Olen korostanut kerran toisensa jälkeen, kuinka vähemmän on enemmän, mutta nyt tuota ei tarvitse toistaa. Laskoksia perustuu siihen, että rakenteet puretaan lähelle hajoamispistettä. Näin syntyy hädin tuskin koossa sinnittelevä teos, joka käsittelee mm. luontokadon kaltaisia luonnon ja elämän murenemisen aiheita. Eli muoto toistaa sanomaa, sanoma on muuntunut osaksi muotoa. Kaiken hauraus sekä siitä kumpuava kauneus saavatkin pään humisemaan. Melodian sample ontuu, soundit ovat vääristyneet ja kaikki kupruilee ajankin antaessa lopulta periksi. Hurjan upeaa sekä lupaavaa, joten tuleva albumi on ehdoton tapaus jo nyt.

Mika Roth


Komu (feat. Jutta Tihilä): Halti Komu (feat. Jutta Tihilä): Halti
Ämyri Sounds

Tamperelainen kokeellisempia musiikin/äänitaiteen muotoja suosiva tuottaja ja säveltäjä Komu on saanut sinkulleen vierailijaksi lauluntekijä/filosofi Jutta Tihilän. Saatesanoissa paljastetaan kuin ohimennen, että Halti on Komun ja Tihilän luoma teos, eli tämä soundillinen ja sanallinen mysteeri on yhteistyön tulos. Halti on saatesanoja lainatakseni spoken wordia ja instrumentaalimusiikkia, puoliskojen ollessa tasaveroisia.

Neljä minuuttia on samaan aikaan lyhyt hetki ja täysi ikuisuus. Haltin ytimessä ovat kaksi puolta, ilmaisussa on tilaa niin sanoille kuin sanattomuudelle. Kappale alkaa periaatteessa ei mistään päättyen ei mihinkään, ja silti kuulija kulkee koko matkan lumisen tunturin rinteeltä kohti seuraavaa paikkaa. Missä se sitten ikinä lieneekään. Päiväkirjamainen kerronta yhdistyy kauniin surumieliseen melodiaan, luonto näyttäytyy yhtenä hahmona, elämän katsellessa tunturimaisemasta takaisin katsojaan. Tämän sieluun ja todelliseen ytimeen. Paikkaan jonka voi löytää vain todella kuunnellessa luonnon ääniä, aistiessa sen ikiaikaisuuden. Upeaa.

Mika Roth


Lilith & The Wildflowers: Anybody Else Lilith & The Wildflowers: Anybody Else
Eclipse Music

Vasta viime vuonna perustettu tamperelainen Lilith & The Wildflowers soittaa perinteistä ja ysäristä kitaravetoista rockia, jossa kaikuu niin popin tarttuvuus kuin dekandentti postpunkkikin. Nuori yhtye avaa julkaisu-uransa sinkulla, jonka takana on kuuleman mukaan odottamassa lisääkin raitoja. Saatetekstissä puhutaan aikakausista aina 70-luvulta uudelle vuosituhannelle, joten tyylihaarukassa on niin kokoa kuin leveyttä.

Vokalisti Denizin raukean mureassa lauluäänessä on kiistatonta voimaa, joka istuu kuin luonnostaan näin tummasävyiseen ympäristöön. Yhtäältä biisin kitarapoprock leijuu indien energiapilvissä, toisaalta taas etenkin rytmipuolen keinunnassa on jopa kulman kautta triphopin mieleen tuovaa notkeutta. Öisen urbaani musiikki saa arvoisensa puoliskon lyriikassa, joka kertoo rakkauden tuhoisasta voimasta, jota ei voi kuitenkaan väistää. Tiedät olevasi yöperhonen liian kirkkaan lampun lähellä, muttet voi luonnollesi mitään. Nyt ei pakitella, vaan pistetään kaikki peliin ja se myös kuuluu kappaleen ytimestä säteilevänä aaltoiluna.

Mika Roth


Mihonas: Mun maailmassa Mihonas: Mun maailmassa
Sick Boogie Recordings

Olemme kaikki historiamme summia, eikä tuota pysty yksikään meistä välttelemään loputtomasti. Tätä pohtii ja ruotii turkulainen rap-artisti Mihonas, joka avaa sydäntään ja porautuu historiansa tummempiin lukuihin herkin sanakääntein. Menneisyys on tietysti lukemattomien eri sävyjen sekoitus, kuten elämä yleensäkin, vaan mitkä hetket jäävät selvimmin näkyviin – mitkä niistä määrittelevät meitä tarkimmin myöhempinä aikoina?

Mun maailmassa -sinkun kertojaan sattuu, mutta hän haluaa ymmärtää kipunsa lähteen. Rapin ja runouden rajat hämärtyvät, melodisuuden puhjetessa alakuloiseen kukkaansa kertosäkeessä. Tuotantojälki on siistittyä ja soundien tarkoitus on toimia sanojen kehyksinä, koska valokeiloissa ovat nyt sanat, viestit, ajatukset, sanalliset ryöpsähdykset ja vuosien keräämän latauksen hidas purku. Kappale on sinkkukoosteen tumminta laitaa, vaan se ei ole lohduton, ei läheskään, koska kertoja on oppinut jo paljon elämästä sekä elämästään.

Mika Roth


Poni: Vauvoi Poni: Vauvoi
Minna Records

Poni on reunoiltaan hiukan punkahtavaakin, mutta ehdottoman melodista kitararockia soittava yhtye. Vauvoi on ryhmän debyyttisinkku, vaan orkesterin juuret ulottuvat aina vuoteen 2019, kun oikeat henkilöt tapasivat oikeissa olosuhteissa toisensa ja musiikkikin vielä selvästi yhdisti lisää pisteitä toisiinsa. Debyyttikeikka tehtiin kesällä 2022 ja yhtye löysi itsensä äänittämästä EP:tä jo seuraavana keväänä. Pikkukiekko on siis tuloillaan, minkä edessä rumpua lyö Vauvoi-sinkku.

Ja nyt siis halutaan tehdä vauvoja, joten rakkauden viesti ja elämän tarkoitus viskataan välittömästi satunnaisen kuulijan pohdittavaksi. Parisuhdesokkeloita ja deittisovelluksia täynnä olevassa maailmassa onkin ehkä hyvä mennä toisinaan suoraan asiaan, eikä musiikkikaan varsinaisesti murra uutta maata. Hyvä melodia on kuitenkin kohdillaan, biisi ratsastaa koukuillaan maaliin asti, eikä kahden ja puolen minuutin mitta ehdi tylsistyttää riffin terää olemattomiin. Säröinen suoruus ja rehtiys, niitä kaivataan kitararockissa aina, joten sitten vain odotellaan huhtikuista EP:tä saapuvaksi ja lasketaan välillä vaikka päiväunien vauvoja.

Mika Roth


Reinhard: 100 Years Reinhard: 100 Years
Music Box Helsinki

Joskus tuttujenkin genrejen välistä voi löytyä kummasti operointitilaa, minkä ties kuinka monennen sinkkunsa julkaissut Reinhard esimerkillään osoittaa todeksi. Pääkaupunkiseudulla toimiva garageista poprockia soittava bändi osui viimein myös Desibeli.netin sinkkukoosteeseen, eikä siinä kulunut edes sataa vuotta. Vaan mistä vuosisadasta tässä oikeastaan lauletaan? Saatekirjeessä puhutaan jopa ”Rampe ja Naukkis -proge”sta, joten edetään varoen…

… no ei sieltä oikeasti mitään huoltamoprogea sentään vastaan tule, sillä 100 Years on sydämeltään rehdin napakka kitararokkis. Taustalla koskettimet sotkevat kyllä pasmoja jonkin verran, mutta rouhea mieslaulu ja kukkona tunkiolla muriseva sähkökitara pitävät kirkkaimmat valokeilat kohdistettuna oikeisiin suuntiin (eli itseensä). Neljään minuuttiin saadaan menovedellä siunatun kertsin lisäksi mahdutettua myös pilviin kohoava väliosa, jossa öinen tähtitaivaskin tuikkii hetkensä ennen loppurypistelyjä.

Mika Roth


Riekko Salama: Kesänmurha Riekko Salama: Kesänmurha
Northern Flame Music

Askarruttavasti nimetty Riekko Salama on menevää poppia niin sähkökitaroiden kuin syntikoidenkin avulla luova kotimainen orkesteri. Saatekirjeessä mainitaan jopa mielikuvitusta kutkuttava pastelligrunge-termi, jota kannattaa lähestyä kuten markkinapuheita nyt yleensäkin –keskeltä saattaa löytyä hiven totuutta, mutta tulkinnanvaraa on. Tarkemmin kohteeseen osuus sen sijaan viittaus Pulpin suuntaan, tässä kun väännetään ysäristä voimaa.

Eikä ysäristä jysäriä tarvitse saada, sillä oli värit överiksi ampuneessa vuosikymmenessä paljon hyvääkin mukana. Riekko Salaman debyyttisinkku osaa rakentaa kolmessa ja puolessa minuutissa olennaisista osista jotain osiaan suurempaa, jossa positiivisuus tarttuu kuin purkka tukkaan ja romanttista maalailuakaan ei hävetä suotta. Isoin vasara otetaan esiin kookkaaksi karkaavassa kertsissä, mutta talven selättävä suukko ansaitsee kaiken kaikunsa ja lisäsynat kitaroineen kaikkineen. Jokainen sanavalinta tekstissä ei tunnu täysin istuvalta, vaan ehkäpä tuo pieni ”vinossa oleminen” on olennainen osa kokemusta. Lupaava esikoinen.

Mika Roth


Roku Rousu: Eipä kestä Roku Rousu: Eipä kestä
Kynsinauhat

Oululainen rock-ikiliikkuja Roku Rousu on montaa jo ehtinyt puuhata, mutta suomenkielinen soolomateriaali on jäänyt välistä. Nyt tuokin puute tulee korjattua. Uuden linjan debyyttisinkku on suomenkielistä ja takuulla riittävän alakuloista bluespoprockia, perinteisesti ja silti hilpeän oudosti. Soololevyäkin on tulossa, mahdollisesti jopa messevää tuplaa, vaikka saatesanoissa harrastetaankin väisteleviä sivulauseita sun muita ehkiä.

Se kuitenkin on varmaa, että Eipä kestä -sinkulla lento on matalaa ja perinnetietoisuus tapissa. Biisi voisi olla periaatteessa peräisin 60-luvulta, ellei sivusta pistävä virnistys paljastaisi – niin, mitä se nyt tarkemmin ottaen paljastaa? Blues on sielussa, riffi kierii pohjalla kuin pullon viimeinen nestehelmi ja kuusarisen ohut soundi viimeistelee hämmentävän kokemuksen. Kansikuva on pysäyttävän ruma ja vire tulkinnanvarainen, mutta kyllähän tästä selvä sunnuntaiaamun fiilis löytyy. Vähemmän on joskus vähän enemmän, kuten nyt.

Mika Roth


Senn Fiend: Hold the Door Senn Fiend: Hold the Door
Monitum Records

Sopivan mystinen Senn Fiend julkaisi debyyttisinkkunsa 28. helmikuuta, ja tästä eteenpäin joka kuun 28. päivä luvataan jatkoa seuraavan puolen vuoden ajan. 28 on siis kova luku, eikä dark AOR -terminkään kanssa ihan hiljaista ole. En tarkkaan tiedä, että onko Senn Fiend idean isän Magnus Strandvikin alter ego, vai peräti oikea bändi. Eikä tuolla liene merkitystäkään, koska Senn Fiend voi olla kohtalokkaissa varjoissaan näin juuri sitä mitä haluaa.

Draamaa ei puutu ja valonsäteet leikkaavat kohtalokkaasti tienoita, kun mm. Toton ja synaisemman kasari-Rushin jäljillä kuljetaan. Muoto on tietysti yksi asia ja sisältö toinen, mutta Senn Fiendin tapauksessa ei tunnu olevan pahemmin ongelmia. Toki biisi kulkee melko arvattavia reittejä pisteestä A pisteeseen B, C ja D, vaan homman toimiessa on turha narista. Melodia nappaa, soundit ovat tismalleen kohdillaan ja paisuttelu ei karkaa käsistä, draaman palvellessa tarkoitusta. Todellinen pankin räjäyttäjä on kolmen minuutin kohdille varattu väliosa akustisen kitaran ja pianon lyhyine soolo-osuuksineen.

Mika Roth


Spirit Eagle: Talvi Spirit Eagle: Talvi
Landscape Records

Heleän kaunista ja puhuttelevaa musiikkia luova Spirit Eagle on ymmärtääkseni sama asia kuin Viktori Pesonen. Ensimmäistä kertaa suomenkielistä materiaalia julkaiseva projekti on esikoissinkun perusteella pohtivaa ja syvällistä poprockia folkahtavalla sivujuonteella luova ilmiö, joka ei rajoita itseään. Talvi syntyi kun henkilökohtainen menetys ravisteli Pesosta ja hän kääntyi tutkailemaan sielunsa syvyyksiä, kuten surulla on taipumusta tehdä.

Menetyksestä syntynyt suru ja tuosta surusta kummunneet ajatukset ovat hurjan henkilökohtaisia, metsän toimiessa symbolina niin henkilöille kuin heidän keskinäisille tunteilleenkin. Kertoja on jäänyt jälkeen, jäänyt yksin ja lopun ehdottomuus puristaa melodiaa tummaksi, vaan kovin, kovin hellin käsin. Talvi onkin yhtäältä menevä ja loppua kohden kohoava poprokkis, joka pääsee viimeisen minuutin aikana kauniiseen kiitoon. Kaikki haipuu ja katoaa hiljaisuuteen, mutta niinhän meille kaikille toisaalta käy. Lumoavan kaunis hetki.

Mika Roth


Symbiocene: Zen Coltrane (feat. Jarmo Saari, Pauli Lyytinen & Anni Elif) Symbiocene: Zen Coltrane (feat. Jarmo Saari, Pauli Lyytinen & Anni Elif)
Eclipse Music

Symbiocene on hakuteknisesti haastava nimi, mutta samalla kerrassaan loistava. Ihminen on eksynyt monin tavoin jo kauas luonnosta, juuristaan, vahingoittaen planeettaa – ja samalla itseään. Tämän nimen alla Anni Elif Egecioglu, Pauli Lyytinen, Paavo Malmberg ja Jarmo Saari ovat yhdistäneet voimansa dynaamiseksi kollektiiviksi, jonka luoma musiikkia sulauttaa maailmankatsomuksen jazzin, folkahtavan ambientin ja maailmanmusiikin ainekset hurmaavaksi kokemukseksi.

Kappaleen nimi on kokonaisuudessaan Zen Coltrane (a relinquishing ritual) ja se on niin musiikin kuin elämän rajoja hämärtävä kokemus. Saksofoni kirmaa edessä, sello rakentelee osiaan takana ja kaiken ympärille nousee kuin varkain elektronista huminaa. Elektronisen ja orgaanisen rajoja on tosin hankala osoittaa, enkä pysty tunnistamaan ihmisten ääniä heidän valmistamien laitteidensa äänistä. Vaan se lienee tarkoituskin, pulppuavan raidan eläessä neljä minuuttiaan syklien vallassa ja ohikiitävyydestä kasvaen.

Mika Roth


VIVIA: Otavan viereen VIVIA: Otavan viereen

VIVIA on musiikillista soolouraansa käynnistävä artisti, jonka musiikissa yhdistyvät – saatesanojan myötäilläkseni – synteettisen säihkyvä r'n'b-pop sekä orgaanisempi laulaja-lauluntekijäperinne. Esikoissinkku on ensimmäinen palanen myöhemmin ilmestyvältä debyytti-EP:ltä, jonka tarkemmasta julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa. Selvää sen sijaan on se, että VIVIA on saanut soundiensa herkkyyden ja voiman kohdilleen jo tässä vaiheessa.

Sinkun kantava teema ja voima on kaipuu, joka ei jätä sydäntä rauhaan etenkään elämän hiljaisina hetkinä. Kertoja ymmärtää ja hyväksyy kaiken tapahtuneen, vaan eihän se poista kipua mihinkään – ei ainakaan iltaisin. Hiljaa käynnistyvä biisi nojaa rohkeasti koskettimiin, lauluun ja luonnosmaisiin taustaääniin, joiden ainoa tarkoitus on kehystää itse tarinaa. Periaatteessa kappaleen muoto on isosti soiva slovariballadi, mutta tekstin äkkisyvät kohdat tekevät lopputulemasta jotain huimasti isompaa, merkityksellisempää, syvemmältä sydämen tienoilta kouraisevaa. Surullista kyllä, ehdottoman kaunista ja kivusta voimaansa ammentavaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 929
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s