Omakustannealbumit � Toukokuu 2024

Fan Theories: Fan Theories

Helsinkil�inen Fan Theories julkaisi vuosina 2020�2022 kolme sinkkua, joista keskimm�inen osui kohdalleni sinkkukoosteessa. Love Is What Is Left on tuhti annos kasarisen pinkki� synapoprockin rakkausunelmakakkua, mutta kahdeksan muun s�p�n raidan sekaan jopa noin hattarainen siivu istuu sittenkin ongelmitta. Debyyttialbumia on ty�stetty antaumuksella, ja tinkim�t�n ty� on tuottanut my�s runsaasti hedelm��.

Ys�rin indiepopin tarttuvampi laita ja kasarin synapop ovat sihdiss�, eik� viisihenkisen b�ndin yritys j�� ainakaan biisien tarttuvuudesta kiinni. Kohdeaikakausien parhaita puolia on tutkittu tarkkaan ja huolella, joten avainkysymykseksi nouseekin: kuinka on persoonallisuuden riitt�vyyden kanssa? Alkuun ryhm�n itsens� mukaan nimetty debyytti soundasi kiistatta vaarallisissa m��rin jo aiemmin monesti tehtyjen juttujen paraatilta. Debyyttisinkku Next Great Holidayn tamppaava rytmi ja Sea of Lonelinessin suolaiset kyynelmeret saavat varoitusvalot vilkkumaan, mutta levyll� on enemm�n puolia kuin alkuun uskoisi.

Positiiviseen sarakkeeseen lasketaan nuoren (ja naiivin) The Curen soundilla leikittelev� Dreams on Lips, sek� syntetisaattoripilviin komeasti kohoava Still Bound to You, joka uskaltaa olla kolahtamatta kattoon. Fan Theories ei paisuta siivuja muodottomiksi j�teiksi, vaikka moiseen olisi toistuvasti saumoja, vaan soundivalleja karsitaan osin yll�tt�viss�kin kohdin. T�m� antaa happea niin kuulijalle kuin kuultavalle, ja samalla elint�rke�t harmoniat eiv�t peity tavaran alle. Syd�nrosvoksi kasvaa my�s Hang Hang Hang, jota sijoittaisin tyylin ja soundien puolesta jopa uudelle vuosituhannelle.

Keveys ja harmoniat ovat vaarallisia aineksia, etenkin jos sattuu ty�st�m��n synilla tuettua poprockia, mutta Fan Theories selviytyy esikoisensa kiirastulesta p��osin kiitett�vin arvosanoin. Materiaalin laatu on jo korkeaa, sounditkin ovat kohdillaan, nyt vain hiven lis�� peliin arvokasta persoonallisuutta.

Mika Roth

---

J�k�l�: Laiskat p�iv�t

Reilu vuosi sitten folkahtavan kitarapoprockin suunnilla operoiva J�k�l� oli viel� duo, mutta toisen pitk�soiton materiaalin takana on en�� vain yksi henkil�, Pekka �J�k�l� Kaksonen. Tarina ei kerro, josko muutos on pysyv�, eik� suurempia taustatietoja muutenkaan anneta. T�t� kirjoitettaessa levyn ainoana sinkkuna soiva Laiskat p�iv�t saa kunnian avata albumin, jolta kotikutoisuus ei lopu ainakaan kesken.

Kotikutoisuus tarkoittaa t�ss� yhteydess� oletettavasti niukempaa budjettia, mik� on v�ist�m�tt� heijastunut albumin soundeihin sek� ty�kalupakin kokoon. Toisaalta J�k�l� osaa k��nt�� puutteet ja rajoitteet hyv�ll� prosentilla eduiksi, eik� monen kappaleen vastustamaton j�k�l�m�isyys j�t� taatusti kylm�ksi. Koskettimet soivat 70-lukulaisesti, kompeissa ei suotta brijleerata, kitaran tarkoitus on l�hinn� s�est�� laulua. Vokaalit, laulu � tarkkoja sanoja on n�iss�kin kohdin vaikea osoittaa, koska J�k�l� puolittain lausuu, puolittain runoilee tekstej��n. V�lill� taustalle tuodaan oletettavasti tuplaamalla luotuja k��rej�, mutta nytkin puolittainen k�mpelyys ja hell� l�mp� ovat osa taikaa � joka muuten my�s toimii.

Itse teksteiss� ruoditaan useimmiten ihan tavallisen el�m�n tavallisia tapauksia, liedelle kiehahtavista iltapuuroista somen ja digisiirtym�n rakentamiin paineisiin. Siin� v�lill� muistetaan sent��n makustella elon mukavia juttuja, sek� py�ritell� p��t� nykyisen touhun j�rjett�myyden edess�. Kaikki oli ennen niin paljon paremmin, rautalangankin hiipiess� levyn ��nimaisemiin kuin huomaamatta mukaan. On vanha usein parempi kuin uus summaa yhteiskunnan �edistysaskeleita� blues sielussaan, eik� kuulijankaan ole vaikea pahoittaa mielt��n. On vuodet olleet el�m�� antaa sent��n l�mm�n virrata syd�mest�, grandslamisen soundin istuessa maisemaan kuin luonnostaan.

Laiskat p�iv�t -albumi summaa makoisasti elon yl�- ja alam�ki�, mutta todellisuudessa riemut sel�tt�v�t selv�sti ne muutamat harmistuksen aiheet.

Mika Roth

---

Kaku Kankka: Koto

Joensuulaisl�ht�inen veljesduo Kaku Kankka seikkailee jossakin suomi-indien ja lussupunkin v�limaastossa, tai n�in ainakin ensimm�isen pitk�soiton mukana tulleissa harvoissa saatesanoissa todetaan. Julkaisu-ura k�ynnistyi kev�isell� Ydinpommi-sinkulla, joka saa my�s avata debyyttipitk�soiton.

Kuten nimi, tai oikeammin siit� syntyv�t mielleyhtym�t jo vinkkaavatkin, niin j�lleen t�ss� r�mmit��n el�m�n tervasuossa ja k�rvistell��n vaikeuksien keskell�. Melankolia on syv�lle syd�meen kudottua, mutta kiitos punkahtavan asenteen, voi tuonkin k��nt�� tuosta vaivatta edukseen. Sarjamurhaaja oivaltaa tilaisuutensa, kun elon kurvit k��ntyv�t kuten k��ntyv�t, ja biisih�n suorastaan lent�� maaliin. Tilanteen oivaltavat my�s niin Tiirat kuin Kelpaamattomat, muodon hienosyisyyden ja herkkyyden yll�tt�ess�. T�ss� ollaan ehk� rajatuilla resursseilla liikkeell�, mutta lopputulos soundaa huikean hienolta. Kitarasoundi on kirkas, karu ja karsittu, eik� muita soittimia ole tungettu liiaksi eteen. Yhdess� samanhenkisten vokaalien ja taiten rakennettujen taustojen kanssa syntyykin toistuvasti komeaa j�lke�.

Koto onkin siit� ovela levy, ett� sen musiikillinen taituruus j�� helposti huomaamatta, jos katse lukittuu vain ensimm�isen� silmille lent�viin juttuihin. Sanoissa on kuitenkin runsaasti oivalluksia, mink� lis�ksi duo osaa leikki� kovien ja hiljaisten ��nien kanssa. ��nitysj�lki ja tuotantopuoli muutenkin on ensiluokkaista, mist� kumarrus ty�n sankareille. Angloamerikkalaisen poprockin ja suomi-indien salot ovat laajoja, niinp� kun Juurakko aukenee ja Tiimarin Nalle r�yh��, voi nauttia rauhassa kyydist� ja ihailla menoa.

Kaku Kankka kvaakattaa p��osin aiheesta, mutta eih�n ihan jokainen duon huitaisu viel� kunnaria tuo. Itse asiassa joku ulkopuolinen taho, kenties jopa tuottajankaltainen hahmo, olisi voinut pariin otteeseen toimia jarruhenkil�n�. Vaan debyytiksi Koto on silti sangen laadukas n�ytt�.

Mika Roth

---

Magician�s Red: Endless Yearning

Viiden vuoden ik��n kerennyt Magician�s Red luottaa progressiivisen rockin klassisempaan juurivoimaan. Eli n�m� punaiset taikarihmastot levitt�ytyv�t aina 70-luvun ravinteikkaisiin multiin asti, mutta yhtyeen tarkoitus ei ole toimia vain nostalgisten voimien kanavana. Juuri ennen pandemiaa progeryhm� p��si mainioon vauhtiin, mutta maailman pys�htyess� my�s Magician�s Red p��tyi ty�st�m��n lopulta lis�� musiikkia tahollaan.

Vuoden 2022 debyyttialbumi Threshold haki viel� ominta soundia ja tyyli�, joten Endless Yearning on monella tapaa todellinen n�yt�n paikka. Mihin rahkeet riitt�v�t nyt, mik� on b�ndin maailmassa muuttunut ja/tai kehittynyt? Tummuus on ainakin pesiytynyt syv�lle musiikin rakenteisiin, mik� k�y toistuvasti ilmi. Summer Is The Saddest Season alleviivaa t�t� selkeimmin keskell� albumia. Aineksista voisi ty�st�� hyvinkin rullaavaa musaa, mutta kaiho tuntuu tarttuvan kyn��n sitke�sti, eik� p��st� irti. Toisaalta trumpetilla vahvistettu lopputulema muistuttaa hetkitt�in uransa alkupuolen Marillionia, mik� ei ole huono asia n�iss� yhteyksiss�.

70-luku on siis l�hteen pohjalla, mutta s�vyjen k��ntyess� kirkkaammiksi en voi olla huomaamatta kasarisia pastillin s�vyj�. Tai silt� miltei popahtava Someone I Can�t Have parhaimmillaan (tai pahimmillaan) mielest�ni soundaa, eik� per�ti 20 minuutin tuolle puolen tiet��n latovan The Years of Hell j�t� my�sk��n 80-lukua rauhaan. Puolittaiset vinkkaukset The Policen ja jopa Yesin suuntaan on syyt� my�s kirjata yl�s, etenkin kun soolovaihde lukittuu ja kiipparit ryhtyv�t kisailemaan leikkimielisesti kitaran kanssa, rytmiryhm�n melskatessa omia juttujaan.

Endless Yearning on genrens� historian ymm�rt�v� ja sit� hy�dynt�v� kokonaisuus. Etenkin ankkurin pitk�t instrumentaaliosuudet ja villisti muuttuvat tunnelmat nostavat albumin arvoa kummasti. Vuodet ovat olleet kovia monelle meist�, mutta tapahtunutta voi k�ytt�� my�s luomiseen, kuten t�ss� tapauksessa.

Mika Roth

---

Markus Petsalo: T�n��n luodaan tulevaisuuden muistoja

T�m�nkertaisen koosteen i�kk�in julkaisu on Markus Petsalon folk-pop pitk�soitto, joka ehti ilmesty� jo maaliskuun lopulla. Kyseess� on artistin p�yt�laatikon tyhjennys, mik� luettuna saattaa kuulostaa enemm�nkin ylij��mien dumppaukselta, kuin milt��n ansiokkaalta albumikokonaisuudelta. Onneksi kuitenkin er�s harmaa perjantai pistin biisit soimaan ja sain huomata, ett� n�ill� mies & kitara -numeroilla on arvonsa.

��ness� on siis l�hinn� Petsalo akustisine kitaroineen, mutta taustalle on ripoteltu hiukan viulua, kiippareita, sek� vivahteikkaasti k�ytettyj� rytmisoittimia. Valokeila on kuitenkin laulajassa ja sit� kautta sanoissa, jotka keskittyv�t syd�menasioihin. Tarina ei kerro kuinka pitk�lt� ajalta materiaali on koottu, n�m� ovat vain �vanhempaa materiaalia�, mutten usko ihan teinipojan kirjoittaneen sellaisia tekstej� kuin Mik��n ei ole kuin rakkaus ja Suunaton kaipaus. Otsikot kertovat tietysti jo hiukan koordinaateista, mutta yll�tyin silti niin yksitt�isten kappaleiden kuin kokonaisuudenkin voimasta. Nyt puhuu syd�n, ja asiaa.

Petsalo ei juuri taustoita kappaleitaan, mik� heitt�� pallon kuulijalle. Nauran, itken ja laulan kaartelee kauniisti ja ottaa tehot irti vierailevista koskettimista. Fokus on kuitenkin vokaaleissa, joita taustalaulaja osuvasti tukee � ja mit� sanoja Petsalo laskeekaan eetteriin. Vaatii uskoa itseens� julistaa rakkauden ja oman haavoittuvaisuuden suuruutta, mutta kun asiat tulevat syd�mest� saattaa tapahtua maagisia asioita. Kuten vaikka Tahdon irti, joka kirjaimellisesti huutaa kipuaan taivaille, tai kun Kuu kohoaa radallaan mystisempi� melodioita ja rytmej� suosien.

T�n��n luodaan tulevaisuuden muistoja � kova otsikko, mutta levyn sis�lt� lunastaa julistuksen. En tied� mit� n�ille raidoille alkujaan oli suunniteltu, vaan ehk�p� kaiken pitikin k�yd� juuri n�in. Unohdetaan siis puheet v�lit�ist�, sun muista sivuproggiksista, sill� levy ansaitsee kaiken huomion.

Mika Roth

---

Mylly: Myllytys

Toisille se on j�nn� v�rkki, jolla saa uutettua ilmasta s�hk��, tai vaikka kivien avulla jauhoja. Toisille se on valtaisa ostosparatiisi/helvetti, mutta t�m� Mylly jauhaa energist� ja maukkaasti popahtavaa punkrockia. Eiv�tk� lavat heilu hitaasti, sill� alkuvuodesta 2023 ilmestynyt Ik�v� tunnelma -minialbumi on saanut sittemmin jatkoa kuudesta sinkusta. Nyt sinkut on ker�tty yksiin kansiin, ja kavereiksi on l�ytynyt viel� toiset kuusi rallia, jolloin pitk�soiton mitat t�yttyv�t vaivatta.

Moni asia on samoin, kuin vuoden 2021 Hyllyn paras -debyyttialbumilla, vaan ei kuitenkaan kaikki. Punk on edelleen lujin peruskallio, johon nelikko tekemisens� perustaa, mutta pop-punkin pehmeys ja tarttuvuus ovat my�s selv�sti kasvaneet merkitt�viksi voimiksi. Kertsit viuhuvat isoina ilmassa ja melodisuuden edess� tehd��n yll�tt�vi�kin ratkaisuja, kuten esimerkiksi huipputarttuva 2 Vaihtoehto synataustoineen n�ytt��, Kirkkoveneen kanssa julkaistu sinkku�ss� Sattuu ku menett�� korostaa samaa linjaa. Kovia elementtej� voidaan k��ri� pehmeimpiin soundeihin, eik� ter�vyyden tarvitse silti k�rsi� kummemmin.

Albumin fokusraidaksi tarjotaan jo alkur�hin�iss� kuultavaa 1998-vetoa, jolla Mylly hakee h�peilem�tt�m�sti kosketuspintaa otsikon aikakauteen. Eli isolla mutta hell�ll� k�dell� annetaan isoa soundia, isompaa kertsi�, ja kitaratkin jauhavat kuin ys�rin viimehetkin� konsanaan. Samoilla aineksilla on kasattu my�s menev� Helmii ja sikoi, jonka nimi on tietysti v�hint��n kaksiter�inen vinkki tekemisen meiningist�. Ep�onnistuja sotkee svengaavampaa soundia soosiin ja taustan kiipparivahvisteiset (?) ulinat osuvat kelpo prosentilla kohteeseen.

Myllytys myllytt��, kieritt�� ja kierr�tt��, enk� oikeastaan toivoisi kuin pient� variointia soundissa. Rohkeutta ja tahtoa on jo riitt�miin, joten nyt vain jalostamaan ideoita entist�kin rohkeammin.

Mika Roth

---

Rare Breed: Chasing An Illusion

Rare Breed avasi alkuvuodesta pelin onnistuneesti, kun Idle King -sinkku piirsi tamperelaisille kitararockin kentt��n omaa lohkoaan. Sittemmin sinkkuja on pistetty pihalle viel� kolme lis��, ja ne kaikki l�ytyv�t my�s debyyttipitk�soitolta. Kitararock on homman nimi halki yhdeks�n rallin kokonaisuuden, painopisteen heiluessa jossain kasarin, sek� sit� aikaisempien kausien perinn�ss�.

Kunnon kitararock toimii Rare Breedin selk�rankana, mutta yhtye ei aja itse��n ahtaaseen nurkkaan. Oikeastaan tilanne on t�ysin p�invastainen, sill� Chasing An Illusion karkaa rohkeasti seilailemaan yll�tt�v�n moneen eri suuntaan. Sinkuista Lighter Dark, Lighter Heart on westernisti hampaissa narskuva balladi, kun taas reiluun kahteen minuuttiin mahtuva Gunfight manaa esiin kovin morriconemaisia leffan�kyj� � kunnes heppa karkaa jonnekin countryhardrockin aavalle preerialle. Amerikka on laaja paikka ja sielt� l�ytynee my�s avain bluesimmin rokkailevan Born With The Devil In Men syd�meen.

Kasarista bilevaihdetta rusauttaa silm��n Believin� Tonight, joka puhaltaa tuulta tukkaan sen verran kimalteisesti, ett� alan nostalgikot taatusti noteeraavat tapahtuneen. Samoilla linjoillahan em. Idle King jo tietysti operoi, mutta nyt kyseinen peli pelataan kunnolla loppuun asti. Bluesimmat syv�nteet l�ytyv�t puolestaan toisesta yli viiden ja ainoasta yli kuuden minuutin mittaisesta herkkupalasta, mutta Constant Sorrow pit�� kutinsa yll�tt�v��n loppuun saakka.

Rare Breed v�l�yttelee tasaisesti rautaista taitoa eri puolilla rockin ihmemaata, yksist��n jo ty�n korkean j�ljen lunastaessa hetkitt�in s�nt�ilylt� vaikuttavat synnit. Chasing An Illusion on sanalla sanoen outo albumi, jota kuunnellessa h�mmentyy toistuvasti: l�htev�tk� n�m� kaikki soundit ja biisit tosiaan yhdest� ja samasta yhtyeest�? Mahdollinen heikkous, tai vahvuus, ihan kuinka asian n�kee. Faktaa on kuitenkin se, ett� biisikynist� irtoaa tarttuvaa mustetta.

Mika Roth

---

Snoopi Siren & S��t�: Ihmissy�j�el�m�

Snoopi Siren & S��t� lupaili debyyttialbumiaan jo viime vuodeksi, kun tyylikk��n retroinen ja samalla ajaton sinkku�ss� Kaikille kes� on ilmestyi. H�meenlinnalaisen Snoopi Sirenin ensimm�inen soololevy otti kuitenkin aikansa kypsy�, ja ehk� niin oli parempi. Syksyksi lupaillaan taas uutta materiaalia, mutta suhtaudutaan tuohon varauksella. Sen sijaan olen varauksettomasti sit� mielt�, ett� 12 raidan ja l�hes 50 minuutin mittainen Ihmissy�j�el�m� on melkoinen albumikokonaisuus.

Ensimm�isill� kuuntelukerroilla nautiskelua hieman h�iritsi Sirenin kovin alankomainen laulu��ni, mutta mink� artisti toisaalta ��nelleen voi. Ja kun oudosta tuttuudesta vain p��see ylitse, on kiekossa riitt�miin pureskeltavaa. Suomenkielinen outorock on jo vuosikymmeni� tehnyt levyn kannalta suosiollista myyr�nty�t��n kansallisessa psyykess�mme, eik� rockin miltei rajattomiksi k�yneit� rajoja l�hdet� suotta m��rittelem��n nytk��n uudestaan. Albumin retrossa soundissa yhdistyv�t mm. Hassisen Koneen progeinen viba, Caven kirkolliseksikin �ityv� synkkyys, sek� esimerkiksi Kuolleet Intiaanit -yhtyett� kironnut/siunannut teatraalisuus. Seos on kiper�, kitker�kin, vaan niin on toisaalta el�m�kin.

Halla nipist�� hell�sti nen�st� ja v��ristynyt karnevaalihenki nostaa painetta teltassa. Samaa henke�, vaan py�re�mmin, mystisemmin ja keinuvammin, henkii my�s hirtehisesti nimetty En m� koskaan mit��n pahaa tee. Tarinat vet�v�t synkkyytens� �veriksi, mutta tarkoituksella ja alleviivaten, jolloin kuulija j�� kuin ilmaan killumaan. Oletan mustan huumorin kukkivan, mutten osaa nimet� sen kaikkia ilmentymi� � osaako mahdollisesti kukaan. Hengitt�k�� siis k�skek��t meit�, svengin ja grooven l�ikkyess� miltei reunoilta yli. Miltei, vaan ei ihan, ja siin� on taas yksi t�rke� pointti.

Ihmissy�j�el�m�n teatraalisuus ja monien kappaleiden vahva n�yt�sm�isyys tulee taatusti jakamaan mielipiteit�, mutta ainakaan levy� ei p��se syytt�m��n tyls�ksi, tavalliseksi tahi tasaiseksi.

Mika Roth