I Was A Teenage Satan Worshipper: Whatevernights

Bees & Honey-ep:n jälkeen oli pieni pelko siitä riittäisivätkö I Was a Teenage Satan Worshipperin temput enää albumilliseen musiikkia. Bändihän on kumminkin varsin sympaattinen ja jäsenien ponnisteluille toivoisi kaikkea hyvää mielellään. Ep taas on tavallaan musiikkiformaateista parhaita, sillä se tarjoilee bändin aika pitkälti pähkinänkuoressa ja antaa silti luovuudelle tilaa hengittää.

Oli helpottavaa huomata, että sen harvan kerran kun ostaa jonkin levyn täydellä hinnalla kaupasta, rahat eivät mene kankkulan kaivoon. IWATSW on onnistunut muokkaamaan soundiaan juuri sopivasti tehden siitä elektronisempaa ja samalla yhtenäisempää. Vaikka silkassa toimivien pop-biisien tehtailussa ei ole mitään pahaa, on aina miellyttävä yllätys, jos levyltä löytyy jonkinlainen albumin kattava jännite, joka kestää loppuun asti niiden ässäkoukkujen lisäksi.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että neljätoista biisiä eivät olekaan automaattisesti yleisönviihdyttäjiä, vaan kokonaisuuden osia. Mukana on jopa instrumentaaleja kuten aloittava BuNNies ja päättävä Happy Hearts. Kuten aina, meno on biisistä biisiin varsin kiihkeästi eteenpäin puksuttelevaa ja raitojen kuten Boys Are Pigs, The Poppers Song ja Drop Your Gun! kaltaiset jyskytykset sieltä parhaimmasta päästä. Vasta loppua kohden meno alkaa hyytyä, eivätkä esimerkiksi Johnny from the Dark Siden ja Hags in Black Leather Jacketsin kaltaiset hitaammat ja vähemmän mielenkiintoiset kappaleet enää puolusta paikkaansa täysin. Ideapula siis vaivaa, eikä nosta albumia aivan niin korkealle kuin mihin se voisi yltää.

Kun tämä työ on selvästi elektronisempi, olisi mielenkiintoista kuulla seuraavaksi mitä IWATSW saa aikaan levylle ilman mitään elektronisia apuvälineitä, puhtaasti bändinä. Koska bändin operointiskaala on lopulta niin pieni ja toistoon kyllästyy kovin helposti, onkin lähes pakollista, että jokaista julkaisua varten tehdään jokin vähintäänkin keskisuuri uudistus. Nyt ei ole vielä mitään hätää, mutta aina elää jonkinlainen mahdollisuus, jossa bändi taantuu omaksi parodiakseen. IWATSW onnistuu Whatevernightsilla vielä välttämään tällaisen kohtalon. Aika näyttää ovatko taidot ja onni vielä jatkossakin myötä.

Tämä bändi tuo mieleen vaahtokarkin. Ihan kivan makuista, mutta 14 karkkia syötyään alkaa oksettaa. Levyn ensimmäinen puolisko toimii paikoin erittäin hyvin, välillä tylsistyttää. Loppupään biiseistä vain Johnny from the Dark Side toimii. Muutenkin teinisaatanoiden musassa tökkii liian monta asiaa, että jaksaisi levyä kuunnella. Laulu on aneemista ja iskevimmät jutut on pöllitty turhan rivosti Primal Screamilta. Liikaa kamaa, liikaa söpöilyä. Ensi kerralla konekiväärit käteen ja pupujussit reikiä täyteen!