Joose Keskitalo: Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo
Julkaistu: 27.02.2008
Arvostelija: Ilmari Ivaska
Helmi Levyt
Joose Keskitalo teki toisella, vuonna 2006 julkaistulla Kaupungit Puristuvat Puristimissa -albumillaan suunnattoman vaikutuksen. Tuntui uskomattomalta, miten tarkkanäköisiä arkikuvauksia ja sielunmaisemia mies pystyi bluesahtaviin laulelmiinsa luomaan, ja miten rehelliseltä lopputulos kuulosti kaikkine kristillisine elementteineen olematta silti mitenkään pateettinen.
Edellisestä levystä puhuminen tuntuu keskeiseltä tätä levyä kuunnellessa, sillä miehen kolmas albumi tuntuu jatkavan siitä, mihin toinen jäi. Kun äänimaailma monipuolistui jo debyytin jälkeen, tuntuu tällä uutukaisella olevan vielä laajempi sävyvalikoima. Arwi Lindin (rummut ja taustalaulu) ja Petri Alangon (basso ja taustalaulu) komppi on mukana valtaosissa kappaleista ja ensimmäistä levyä leimannut myrkkyruiskukitara on vaihtunut perinteiseen akustiseen. Siihen nähden tuntuukin uskomattomalta, että Keskitalon ainutlaatuisuudesta ei ole tästä huolimatta hukkunut piiruakaan. Kelanauhuri on toki edelleen käytössä ja sisältö on sekin nauhoitettu valtaosiltaan yhden mikrofonin liveottoina, mutta kuitenkin!
Tai ehkä kaikki on sittenkin vain Keskitalon kyvyssä tehdä haurastakin hauraampia ja koskettavaakin koskettavampia kappaleita niin, että mieleen ei silti tule kertaakaan ulkokultainen nyyhkiminen. Tekstuaalisesti mennään monissa kohdin Neljä Hevosta Ja Hautajaissaattue -kappaleen kaltaisessa houremaisessa unenomaisuudessa, mutta sekin tulee hypnoottisen kompin siivittämässä realistisuudessaan jopa pelottavan lähelle kuulijaa. Toisaalta Saimaan Rannalla -näppäilyn pienuus on tunnelmapalana todellinen täysosuma, samoin kuin iskelmähenkisellä sähkökitara-riffillä käynnistyvä Seitsenkertainen Aurinko.
On kuitenkin hieman vaivaannuttavaa nostaa levyltä esiin yksittäisiä kappaleita, sillä hutikuteja ei tältä kokonaisuudelta oikeastaan löydy. On helpompaa vain myöntää, että Joose Keskitalo teki sen taas.
Joose Keskitalo
Aikoinaan metallisella myrkkyruiskukitaralla, nykyään akustisella kitaralla, huuliharpulla ja lakonisella mutta lähelle tulevalla laululla itseään ilmaiseva ajattoman hengellinen folk-trubaduuri.
Linkki:
Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo desibeli.netissä
Paavoharju desibeli.netissä
Harmaa Getto desibeli.netissä
myspace.com/joosekeskitalo
(Päivitetty 22.2.2019)
Kommenttien keskiarvo:
Joosen kolmannella levyllä ei ole helppoa. Ensimmäisen levyn äänimaailmaan mieltyneet vanhat fanit haluaisivat kuulla lisää rosoisia puhelinsoundeja. Joosen aiemmasta musiikista osattomat saattavat puolestaan pitää jopa Kolmas maailmanpaloakin toteutukseltaan liian raakana (ks. HS, Nyt-liite). Ei vaadi paljoakaan perehtyneisyyttä tajuta, että koruttomuus on (jälleen kerran) juuri se, mikä tekee Joosen taltioinnista niin äärimmäisen väkevää.
Toki Joosen soundi on levyjen mittaan tullut helpommin lähestyttäväksi. Kun Bob Dylan aikoinaan muutti musiikillista suuntautumistaan folkista folkrockiin, olivat vanhat fanit pettyneitä. Joosen tapauksessa ei yhtä dramaattisesta muutoksesta voi puhua, koska Joosen musiikkia ei ole alun perinkään voitu sitoa mihinkään tiettyyn genreen. Jos Joosen edellisen levyn tästä huolimatta rinnastaa (kansitaiteensakin puolesta) Another Side of Bob Dylaniin, niin Joose Keskitalo ja kolmas maailmanpaloa voisi hyvin verratta Highway 61 Revisitediin. Albumiin, jota kutsutaan usein Dylanin uran parhaaksi.
Joosea ei oikeastaan pitäisi kuitenkaan verrata mihinkään toiseen artistiin – hän ansaitsee parempaa: Desibeli.netin Luoja Auta -levyn arvostelun yhteydessä todettiin, että Joose Keskitalon musiikki on voimakkaasti perinteissä kiinni olevaa, mutta silti ehdottoman omaperäistä ja ennen kaikkea omaehtoista. Sitä se on edelleen, vaikka uusinta levyä tekemässä onkin ollut mukana myös ammattitaitoisia muusikoita. Taitavat muusikot osaavat tarvittaessa soittaa niin vähän, että jokaisesta äänestä tulee merkityksellinen. Joosen levyllä orkesterin yhteistyö on saumatonta. Se on samanaikaisesti tilaa antavaa ja eteenpäin vievää (esim. kappaleessa Katso minne meet). Toivokaamme siis, että Kolmannen maailmanpalon orkesterisovituksia saadaan kuulla vielä lisää tulevilla julkaisuilla.
Tiedoksi niille, joiden mielestä Joose on ennen muuta synnynnäinen trubaduuri, että levyllä on myös kolme yksin esitettyä laulua. Ajattomista kappaleista Saimaan rannalla yhdistää Kalevalan kuvakieltä desert blues -tyyppiseen kitarointiin ikään kuin ne olisivat aina yhteen kuuluneetkin. Mutta, kuten edellä todettiin, on oikeastaan turhaa nostaa levyltä esiin yksittäisiä kappaleita. Biisilistan lisäksi oman lukunsa ansaitsisi vielä Jyri Pitkäsen upea kansitaide. Joose Keskitalo ja kolmas maailmanpalo on kuin onkin jo taiteilijan kolmas mestariteos.