Jarkko Martikainen: Toivo

Levy-yhti�

Otsikko her�tt�� my�s pelon. Jos kolme vuotta sitten julkaistu yht� laveasti nimetty Rakkaus onnistuikin voittamaan liki koko valtakunnan puolelleen, niin kannattaako t�t� tiet� l�hte� jatkamaan? Jarkko Martikainen ei korkealle asettunutta rimaa kauhistele, vaan p��tt�� taas hahmotella laulunsa hahmottomasta, mutta jokaista koskettavasta teemasta.

Toivoa ei en�� tulla tarkastelemaan ainoastaan suhteessa tauolle vet�ytyneen YUP:n ��nekk��seen poukkoiluun. Folkyll�tyskortti on jo aikaa sitten pelattu. Viimeist��n nyt Martikainen seisoo kirjaimellisestikin omillaan vastaten itse albumin jokaisesta soitto- ja laulusuorituksesta. Ainoastaan ��nitt�j�-miksaaja Jyrki Tuovinen on merkitty tuotantoavuksi. Valitettavasti Rakkauden yhteisty�kumppaneita, etenkin Pirjo Bergstr�mi�, tulee Toivoa kuunnellessa ik�v�. Martikaisen kolmatta studioalbumia vaivaa auttamatta v�lj�ht�neen jatko-osan tunnelma.

Sovituksellisesti liki kaikesta riisutut kappaleet el�v�t tekstiens� varassa. Sanoja Martikainen suoltaa tapansa mukaan paljon. Mitta on hallittua ja riimit tippuvat orjallisen tarkasti kohdilleen. ��ness� on entist�kin aikuisempi ja tasapainoisempi runonlaulaja, joka ei tyytyv�isess� kuljeskelussaan tunnu olevan kovin halukas haastamaan kuulijaansa. Pikemminkin meit� aliarvioidaan. Esimerkiksi lupaavasti nostatellun nimikappaleen sanomaa alleviivataan kertos�keess� korniuksiin saakka. Kansantaiteilija haluaa varmistaa koko kansan ymm�rt�v�n mist� on kyse.

Kuuntelukerrat kuitenkin tekev�t alkuun pelottavan tasapaksulle levylle hyv��. Joukosta erottuu ajan kanssa my�s pari helme�. Hiukan Dave Lindholmin tyyliin h�lkk�ilty Toivon kappaleita osoittaa Martikaisen ylt�v�n halutessaan oivaltavaan trubaduuri-ilmaisuun. Rennot assosiaatiot seuraavat toinen toistaan nostaen kappaleen n�hd�kseni koko albumin avaimeksi.

Nokkelasti kellon tikityksell� tahditettu Voiko aika olla yst�v�? on toinen t�ysosuma. Kokemusta huokuva pohdiskelu kiteytt�� n�tisti Toivon perimm�isen karhean optimismin jaarittelematta sanomaansa tyhjiin. Sen sijaan vaikkapa Matti Johannes Koivun uusfolkin suuntainen Kun hyvin viel� voit ei heleyshakuisuudessaan oikein sovi Martikaisen rosoiseen ulosantiin.

Rakkaus ja Toivo vaativat tietenkin jatkokseen Uskoa. P��dyt��np� jatkossa sitten ilmeiseen kehykseen tai ei, on jonkinlaista uudistumista tapahduttava. Mik�li vakiintuneeseen folkkaukseen ei saada puhallettua Toivoa enemp�� intoa ja luovuutta, uhkaa Martikaiselle k�yd� kuin YUP:lle. Pelkk� rutiini ei lopulta kiinnosta kuin vannoutuneimpia faneja.

Kommenttien keskiarvo:

walbu kommentoi 11.10.2009:

Pisteet:

Nopeahkolla tutustumisella levyyn fiilikset olivat aika samoilla linjoilla. Martikainen on toki aina se oma itsens�, mutta biisit eiv�t oikein miss��n vaiheessa nousseet biiseiksi. Ennemmin t�ss� puskee se runollisuus ja tekstitys esiin. Musiikillisesti aika tasapaksua ja yll�tt�v�n tyls��.