Jarkko Martikainen & ��nioikeus

Monipuolisesti taipuvien musiikillisten elementtien keskell� maestro itse el�ytyi tarinoihinsa kiitett�v�ll� tenholla.

Yli kaksikymment� vuotta monenlaista ja -n�k�ist� musiikin ja kirjallisuuden kentill� touhunneen Jarkko Martikaisen ura on ollut mutkikas reissu. Kulkureitti Euthanasian r�k�punkista YUP:n suursuosionkin siivitt�m�n kiemurarockin kautta menestyksekk�iden soololevyjen pariin tuntuu silti kovin luonnolliselta. Sellainen vaikutelma ainakin j�i kun katseli Klubin lavalla hyv�ntuulisesti esiintyneen partasuun syd�mellist� toimintaa kuusihenkisen ��nioikeus-kokoonpanon keulilla.

Rakkauden (2006) ja Toivon (2009) my�t� hiljattain ilmestyneen Uskon luonut porukka keskittyi tietenkin tuoreen albumin materiaaliin ja eitt�m�tt� kyseess� onkin trilogian p��t�sluvulle sopivasti sen suureellisin ja haasteellisin luku. Monen vuoden ajan lavoilla vain oman ��nens� ja kitaransa voimin kiert�nyt mies ei ole ennenk��n nuukaillut erikoisiksi tulkittavia musiikillisia ratkaisuja, ja toisinaan aikaansaannokset ovatkin v�ist�m�tt� menneet silkan kokeilun piikkiin.

Kitaristi Vellu Halkosalmen johdolla Martikaisen kappaleista sovitettu Usko vaikuttaa kuitenkin hyvin onnistuneelta teokselta, jonka monis�ikeiset ja pitk�lle kurottautuvat laulut tuovat ison kokoonpanon suomin mahdollisuuksin Martikaisen uralle j�lleen uudenlaisen virstanpylv��n � sellainen t�m� tuotos v�kisinkin on.

Levyn tapaan avaajana toimi Messias, jonka my�t� kokoonpano k�vi Uskon kappaleet huolellisesti l�pi, mutta biisij�rjestyst� keikalle soveltuvampaan kaareen sovittaen. Vaikka sein�n takaa kantautui �rap-helvetin� remuaminen ja Klubin ulko-oven tuolla puolen h��m�tti vauhdikkaat perjantai-illan piinallisuudet, oli lavalta kantautuva musiikki kontrasteineenkin � vaiko osittain niiden ansiosta � mukaansatempaavaa.

Lavean pohjan kappaleille suonut kolmen hengen jousisektio sai eloa ja kasap�in hienovaraisia nyansseja ymp�rilleen Halkosalmen kitaroinnista, Sami Koskelan v�rikk�ist� perkussioista sek� puhallinkonkari Pepa P�ivisen upeasta s�vytyksest�. N�iden monipuolisesti taipuilevien elementtien keskell� Martikainen el�ytyi kertomiinsa tarinoihin kiitett�v�ll� tenholla, pureutuen v�lispiikeiss��n niiden taustoihin kiinnostavin sanak��ntein.

Viimeist��n ajankohtaisuuksia satumaisuuksiin pukevan Halla-ahot -numeron kohdalla alkoi tehd� mieli verrata Martikaista klassikkokirjailija Kurt Vonnegutiin (1922-2007) � kumpainenkin n�ytt�isi omin tavoinsa sanailevan vakavista ja hankalista aiheista virnuillen, mutta sittenkin niin kovin t�ynn� inhimillist� l�mp��. T�m�n mielleyhtym�n my�t� saumattomasti samoilla aaltopituuksilla toimiva kokoonpano tuntui upealta seurattavalta.

Yli tunnin mitassaan keikka sai silti aika ajoin aikaiseksi informaatio�hkyn ja puutuneisuuden tunteita johtuen l�hinn� v�h�isest� tuntemuksesta kuultua materiaalia kohtaan. Vaan kielt�m�tt� informaatiota riittikin, mist� malliesimerkkin� toimikoon kymmenminuuttinen Balladi huvijahdista, joka lienee tekstins�kin puolesta Martikaisen t�h�nastisista luomuksista pisin. Sis�ist�m��n siis!

Loppua p�in huojennusta turvotukseen toivat vilkaisut my�s Rakkauden, Toivon ja Mierolaisenkin suuntaan. Uskon p��t�snumeroksi uudelleen sovitettu Jos mulla menisi todella huonosti, Toivon onnistuneimpiin numeroihin lukeutuva Polte p��st� paratiisiin sek� yll�tt�v�n pirte�sti askeltanut Kaikki me kuolemme pian, j�ttiv�t lopulta niin miellytt�v��n ja levolliseenkin olotilaan, ett� t�m�n kokisi hyvin mieluusti uudelleenkin.

Teksti ja kuvat: Aleksi Leskinen