Jarkko Martikainen
12.10.2006
Red Neck/Jyväskylä
Jarkko Martikaisen uusi Rakkaus-soololevy julkaistiin huomattavan vähäeleisemmin paketoituna kuin debyytti Mierolainen. Hillityt mustavalkoiset kannet ja muutaman sivun kansivihkonen tuntuvat alleviivaavan musiikin noudattelemaa samaa pelkistettyä linjaa. Mierolaisen suureelliset, jossain määrin jopa pompöösit sovitukset tuntuivat välillä tukahduttavan laulut alleen, enkä koskaan saanut kaikista kappaleista lopullista otetta. Kaksi vuotta debyyttilevyn jälkeen ilmestynyt kakkosalbumi tuntuukin monin tavoin huojentavan raikkaalta sisältäen pienieleisiä sovituksia sopivan mittaisena yhdeksän laulun pakettina. Uuden levyn myötä maestro saapui keikalle Keski-Suomeen.
Kahden vuoden takaisella soolokiertueella Martikainen esitti kappaleet akustisesti viulisti Ville Kankaan avustuksella. Niukka sovitus tuntui nostavan ensilevyn kappaleiden ytimet hienosti esiin. Tämänvuotisilla soolokeikoillaan Martikainen esiintyy vain kitaransa kanssa, eli luvassa oli vieläkin pelkistetympää soundia. Viimeksi Jyväskylässä käydessään esiintymispaikkana oli Lutakon ehkä hieman liian iso lava, tänä vuonna ravintola Red Neckin intiimimpi ja laulaja-lauluntekijäkeikalle monin verroin inhimillisempi ympäristö.
Martikainen oli houkutellut ravintolaan juuri sopivan verran yleisöä. Kellon ollessa vielä torstain puolella asteli herra verhon takaa lavalle, tervehti yleisöä ja aloitti settinsä Mierolaisen lopetuskappaleella Kaikki me kuolemme pian. Säveleltään ja etenkin sanoituksiltaan koskettava kappale viritti tunnelman herkäksi mutta lämminhenkiseksi. Martikainen oli tapansa mukaan hyvällä tuulella ja esitti välispiikkiensä välissä kappaleita molemmilta levyiltään. Rakkauden kappaleet olivat muodoltaan samankaltaisia levyversioihin verrattuna. Mierolaiselta lohkotut sen sijaan olivat luonnollisesti riisutumpia kun turhat instrumentaatiot oli unohdettu.
Uudelta levyltä kuultiin tietysti paljon materiaalia. Nimikappale Rakkaus tuli setin alkupuolella. Aiemmin päivällä ennen keikkaa kuunneltu levy avautui viimeistään tämän kappaleen myötä, enkä varmasti ollut ainoa yleisön edustaja, joka kyseistä laulua toivoi keikalla kuultavaksi. Rakkaus-kappaleessa vanhus pyytää poikaansa päästämään hänet kärsimyksistään ja suomaan tälle arvokkaan kuoleman. Poika pakenee, ja pakomatkallaan pohtii raamatun opetusten vinhaa dilemmaa. Neljäs käsky, viides käsky ja itsekunnioitus ja rakkaus. Kuulijalle ei tarjoiltu valmiiksipureskeltuja vastauksia, vaan jokaisen oli muodostettava omat käsityksensä laulun aiheesta. Red Neckin lavalla esitettynä väkevä tarina toimi, jos mahdollista, vielä voimakkaammin kuin levyllä. Kuulin jonkun yleisön joukossa laulavan sanoja kertosäkeessä mukana, mikä lienee osoitus siitä, että musiikki on koskettanut muitakin.
Koskettava oli myös Timo Rautiaisen Elegia, josta Jarkko esitti omannäköisensä akustisen version. Tässä taisikin olla keikan tunnetuin kappale suuremman yleisön näkökulmasta. Kitarajynkytyksen puuttuessa huomio kiinnittyi koskettaviin sanoihin. Teksteihin keskittyminen tuntui olevan helppoa kun ilmeisiä emobändin hittejä tai yleensäkään mitään liian itsestäänselvää ei tarjoiltu (eikä niitä onneksi edes huudeltu). Käytiin läpi Terroristin häät, voivoteltiin Jos mulla menisi todella huonosti, kerrattiin Isäni elämä, teot ja kirjoitukset ja – koska torstai alkoi uhkaavasti tehdä tilaa perjantai kolmannelletoista – muistutettiin lavalta ajan kulusta: Kello on paljon, kulkekaa hiljaa. Poistuin, kuljin hiljaa mutta sisällä päässä myrskysi. Mitä se on se rakkaus?
Teksti ja kuva: Tuomas Tiainen
