25.06.2007 KOLUMNI: Sytytän itseni tuleen suorassa radiolähetyksessä eli työskentely rockfestivaalilla on rankkaa sekä fyysisesti ynnä etenkin henkisesti

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 111 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

KOLUMNI: Sytytän itseni tuleen suorassa radiolähetyksessä eli työskentely rockfestivaalilla on rankkaa sekä fyysisesti ynnä etenkin henkisesti
25.06.2007

En vieläkään oikein saa otetta todellisuudesta. Todellisuushan on se, että olen kotona toipumassa viime viikonlopun maailmanlopun kenraaliharjoituksesta.

Se oli hirveää. Pimeyttä, usvaa ajoittaisia selkeitä hetkiä mutta suurimmaksi osaksi pelkkää kaaosta. Mutta samalla aika mukavaa. Tein myös periaatepäätöksen: ei enää koskaan telttailua rockfestivaalilla. Kyllä minä kestän kaikki ne ihmissuvun kirkkaimmalla valolla loistavat helmet ja heidän nerokkaat kommenttinsa. Jostain syystä ihmisestä tulee vaahtoava mielipuoli mikrofonin huomattuaan. Eräs heistä halusi sytyttää itsensä palamaan. Ja ei, se en ollut minä. Ei kyse ole siitä ettenkö olisi halunnut.

Matilda

Mutta mikrofoni toimi myös pelastavana tekijänä. Eikä vain kookkaana ja käteen sopivana lyömävälineenä vaan myös aivan täysin välillisesti. Eräs taistelunhaluinen nuorisojoukko hautasi kollektiivisen sotakirveensä heti huomattuaan tämän äänitysvälineen jota myös mikrofoniksi kutsutaan. Halusivat vain tietää mistä sen kaiken voi sitten myöhemmin kuunnella. Kunnioitettavaa toimintaa. Tätäkin hämmentävää on kuitenkin se seikka, että moni mikrofonin nähtyään haluaa kysyä mihin telkkariin tämä nyt oikein menee. Usein vielä noin viidentoista minuutin täysin järjettömän monologin jälkeen. Kaiketi elämme siis jonkinlaisessa panopticonissa.

Meidän rockfestivaalitoimintaamme kuuluu olennaisella osana painiminen. Tämä siis leirintäalueella, tietenkin. Painin sääntöihin kuuluu, että taiston hävinnyt saa tyhjän ämpärinsä päähänsä. Olemme sillä tavoin idiootteja. Tänäkään vuonna leirimme ympärillä telttailleet ihmiset eivät ymmärtäneet meitä. Ei sillä, että siinä mitään ymmärtämistä sen kummemmin olisi: aikuiset miehet mylläävät ämpärit päässä. Koko ajan hysteerisesti nauraen. Tänä vuonna ei kuitenkaan kukaan tämän urheilumuodon edustajista saanut mitään mainittavia vammoja. Yhdet silmälasit tosin menivät jälleen rikki mutta siitä on kaiketi muodostunut jo eräänlainen perinne.

Näin vasta muutamalla rockfestivaalilla radiotoimittajana olleena voin sanoa, että Provinssirockissa sekä yleisö että kutsuvieraat ja median edustajat ovat olleet eniten sekaisin. Enkä puhu nyt vain ainoastaan psyykkisistä ongelmista vain myös erilaisten päihdeaineiden aiheuttamasta olotilasta. Siinä missä Sauna Open Airin vierastila oli aina mallillaan, oli Provinssin vastaava tila täynnä sameisin silmin kulkevia lihanukkeja. Kunpa voisinkin sanoa, että en ollut eräs jälkimmäisistä. Festivaalihumu sokaisi minut.

Eli töitäkin tuli tehtyä. Haaviin jäi Jarkko Martikaisen ja Sydän, sydän -yhtyeen haastattelut. Sekä noin 240 minuuttia pelkkää kaiken järjen ja pelastuksen tuolla puolen, täysin ilman minkäänlaista harkintakykyä äänitettyä typeryyttä.

Mainittakoon muuten, että Sydän, sydämen keikka oli minulle tämän vuoden parhaimmistoa. Niin ja tietenkin pitkä haastattelu Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen hallituksen edustajalta. Eniten tässä pelottaa kaiken tuon materiaalin kuuntelu. Onneksi Provinssi-Kudoksen tulee olla valmis vasta reilun viikon kuluttua. Ensi viikolla saanemme vihdoinkin ääniaalloille Sauna Open Air -festivaalista kertovan jutun.

Baja

Mutta kuten jo mainitsin, Provinssirockissa oli mukavaa. Hauska festivaali kaikin puolin. Sain jopa yhden (1) suukon naispuoliselta festivaaliyleisön edustajalta. Siinä on muuten vissi ero, että järjestääkö festivaalin RY vai OY. Tämä nyt ei liity millään tavalla aiemmin mainitsemaan yhteen (1) suukkoon vaan pikemminkin vankasti siihen, että RY:n järjestämä festivaali on suunniteltu ihmisten juhlaksi. Ok, olipa hölmösti sanottu. Mutta tajunnet mitä haen: vertaa vaikka Ruisrockia ja Ilosaarirockia. Kummassa olet viihtynyt paremmin ja kumpaa festivaalia on kuvailtu tylymmäksi? Olen nokkelassa mielessäni käsittänyt asian niin, että kyse on puhtaasti rahasta. Ruisrockia ja Ankkarockia pyörittävä Vantaan festivaalit OY haluaa tehdä voittoa. Sen vuoksi asiakaskunnan palveleminen millään tavalla on poissuljettu - paitsi jos sitä voi myydä. Ja sitähän voi.

Hyvä esimerkki on se kuinka viime vuoden Ruisrockissa piti portilla päästä eroon avatusta vesipullosta. Janoisella oli sen jälkeen kaksi vaihtoehtoa: joko jonottaa vartti vesipisteeseen (joista eräs sijaitsi lainehtelevien festivaalivessojen takana) tai ostaa sitten kahdella eurolla muovipullollinen vettä. Toivottavasti Merimaa keksii tälle vuodelle myös sen miten järjestysmiehiltä voisi ostaa ystävällistä käytöstä. Oma ehdotukseni on seuraava: kun järjestysmiehelle maksaa kaksi euroa, on tämä järjestysmies viiden minuutin ajan asiallinen. 50 centtiä maksamalla saa kaupanpäälle hieman ystävällisyyttä. Tässä ajassa festivaalivieras saa hyvin selville kaiken sen olennaisen tiedon, mitä Ruisrockissa käyvä festivaalivieras kaipaa.

Sen sijaan Provinssirockin ja Ilosaarirockin suhteen ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa asioiden järjestämisestä ja rokkivieraan hyvinvoinnin saralta.

Vaan onpa dramaattista. Joten puhdistetaanpa hieman tätä katkuista ilmaa: Finnish Metal Events on yhtiö jonka työmaata ovat esimerkiksi Finnish Metal Expo sekä pian ilmoille kajahtava Tuska Open Air. Mainittakoon, etten ole varma järjestääkö sama yhtiö myös Sauna Open Airin. Yhtä kaikki, nämä ovat kaikki tapahtumia joissa asiat ovat yksinkertaisesti toimineet. Eräänä vuonna Ilosaarirockissa tosin oli joku paikallinen voimailuseura järjestyksenvalvojina ja kyllähän ne voimailijat tiedetään: ihmisiä päätyi syyttä nippusiteisiin ja ulos alueelta.

Lokit

Mutta jotta tästä vanhan festivaalikävijän tyhjänpäiväisestä lässytyksestä tulisi edes etäisesti älykäs, lisätään tähän loppuun eräs mieluisa festivaalianekdootti.

Kyseessä oli Provinssirock, vuotta en muista. Silloin esiintyjinä olivat kuitenkin mm. Garbage. Yhtye josta en juurikaan välitä mutta festivaaleillahan tulee kaikenlaista keksittyä. Päälavan edusta oli aivan valtoinemaan ihmisiä. Enemmän kuin olen koskaan siellä nähnyt. Minäpä siis, noin kaksikymmentä kiloa sitten, surffasin yleisön aivan perimmäisestä rivistä koko lavan lävitse eturiviin. Siellä minut ystävällisesti heitettiin turva-aidan ylitse. Mukava, pieni järjestyksenvalvojan tehtäviä suorittava vanha nainen tuttavallisesta hihastani pitäen vei minut takaisin yleisön joukkoon. Matkan varrella oli vartioitamaton porrasteline josta pääsi lavalle. Haa, tiedän miten toivoisit tämän tarinan päättyvän. Ja voihan nenä miten itsekin toivoisin sen tapauksen saavuttaneen juuri sellaisen kliimaksin: olisin riuhtaissut itseni vapaaksi ja juossut lavalle esittämään hieman robottitanssia. Mutta ei. Olin - ja olen muuten yhä - nynny ja kävelin siis pää kyyryssä takaisin festivaaliyleisön joukkoon.

Se siitä. Mene ulos ja tee jotain missä ei välttämättä ole mitään järkeä mutta josta saat kuitenkin suurta tyydytystä. Hankkiudu vaikka pidätetyksi. Se on näes perin helppoa toimintaa tässä maassa. Mutta ehkä siitä lisää.

Teksti ja kuvat: Teemu Purhonen

Lukukertoja: 1766

Vapaa vyöhyke