Matti Johannes Koivu: Toisen maailman nimi

M.Dulor

Matti Johannes Koivusta on kehkeytynyt viimeisen puolen vuosikymmenen aikana kuin varkain yksi kiinnostavimmista suomalaisista lauluntekij�ist�. Akustisen folkin juurakosta syntyneet Puuhastellen (2006) ja Kovat piipussa (2007) olivat ajattomuudessaan hienoja levytyksi�. Lis�vauhtia soolouralle toi my�s osakseen paljonkin huomiota saanut Irwin Goodmanin lauluja (2008), jolla Koivu antoi komean k�sittelyn h�rm�l�isen perusjuntin alun perin tulkitsemille kappaleille. Tuoretta Toisen maailman nimi -albumia on ty�stetty hartaasti parin vuoden ajan ja lopputulos onkin poikkeuksellisen kunnianhimoinen. Poissa on edellisten levyjen vieh�tt�v� hyv�ntuulisuus, tarjolla on enemm�nkin vakavan pohdiskeleva kokonaisuus.

Selvin ero Koivun edellisiin levytyksiin on siin�, ett� akustiset kitarat on vaiennettu taustalle ja soitinkeski��n on tuotu jazzmuusikko Iro Haarlan piano. Uudistuneen musiikillisen ilmeen luonut Haarla vastaa my�s levyn runsaista puhallin- ja harppusovituksista, jotka viev�t Koivun musiikkia kauaksi perinteisest� folk-ilmaisusta. Henkil�kohtaisia muistoja ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta yhdistelev�t sanoitukset ovat ensiluokkaisia. Pureskeltavaa niiss� totisesti riitt��.

Kappalemateriaali on laadukasta halki levyn. Viime vuosien keikoilta tuttu 80-luvun lapset syk�hdytt�� edelleen ja se on samalla my�s levyn helpoimmin kuulijalle aukeneva kappale. Suurenmoinen Maailman kalliolla kulkee kitaran�pp�ilyn ja kontrabasson vuoropuheluna tiivist�en Koivun musiikin haikean lohdullisuuden. Harpuin eteenp�in soljuva Peukaloinen on taiteellisuudessaan l�hell� barokkista laulelmamusiikkia.

Ensimm�ist� kertaa soolourallaan Koivu kuulostaa my�s aivan identtiselt� emoyhtyeens� Ultramariinin kanssa. V�h�eleisest� pianos�vellyksest� dramaattiseksi popiksi laajentuva N�lk� ja rouheilla rock-kitaroilla ryyditetty Toisen maailman nimi voisivat yht� hyvin olla suoraan Ultramariinin viimevuotiselta Ydin-albumilta. Eik� t�m� ole moite, vain yll�tt�v� huomio.