Kolmas nainen

”Kolmas nainen plays Kolmas nainen”, seisoo suunnittelemien t-paitojen rintamuksessa myyntipisteessä Tanssitali Lutakon nurkassa. Kauppa käy, sillä pitkän linjan suomi-rock-yhtye on kiertueellaan houkutellut salin täyteen ruutupaitarokin ystäviä. Desibeli puki flanellia ylle, suki päähän vesikampauksen, laittoi kamman farkkujen takataskuun ja lähti katsastamaan miten Kolmas nainen jaksoi heilua lavalla. Paikka on Jyväskylä ja vuosi 2006.

Alavudella 24 vuotta sitten perustettu Kolmas nainen lukeutuu suomirokin kaanoniin. Yhtyeen kappaleet ovat osa suurta kansallista kertomusta: Tästä asti aikaa, Valehtelisin jos väittäisin, Äiti pojastaan pappia toivoi ja monet, monet muut kappaleet ovat osa kollektiivista muistia ja kajahtavat joka viikonloppu autoradioissa, stereoissa ja karaokelaitteistoissa ympäri maata. Ilkeämpi voisi kuitata ilmiön vanhan muisteluna, mutta kai jotain on tehty oikein kun vanhat hitit jaksavat kiinnostaa vuosi vuoden jälkeen. Pahimmalta eppunormalisoitumiselta Kolmas nainen sentään välttyi. Alkuvuosien ränttärock-linjaa pehmennettiin ja lavennettiin vuosien saatossa, mutta rehellinen mullan tuoksu Kolmannen naisen kappaleista välittyi aina loppuun asti.

Se historiasta, takaisin tähän päivään. Kolmatta naista on selvästikin kaivattu, sen kertovat jo ”loppuunmyyty”-kyltit Lutakon ovessa. Sali on alkuillasta vielä puolillaan. Osa yleisöstä on nauttimassa virvokkeita baarin puolella. Ilmassa voi selvästi aistia jotain erikoista – kyseessä on Tapaus isolla T:llä, sillä vuoden 1994 ja hajoamisensa jälkeen Kolmas nainen on keikkaillut vain muutamia kertoja kesäfestivaaleilla. Viime vuosina yhtye on kuitenkin aktivoitunut, ja tänä syksynä on kiertueen vuoro.

Puoli yhdentoista aikoihin Kolmas nainen astuu lavalle huutomyrskyn saattelemana. Siltä varalta, että bändi olisi vuosien aikana joltakulta unohtunut, esittelee Pauli Hanhiniemi kunkin soittajan. Kitaristeja on mukana peräti kolmin kappalein. Bändin kepittäjänä uran alusta loppuun toiminutta Sakari Pesolaa peesaavat Timot Löyvä ja Kivikangas. Löyvä lopetti Kolmannessa naisessa vuonna 1989, jolloin Timon saappaisiin astui kaimansa Kivikangas. Nyt molemmat Timot ovat lavalla samaan aikaan. Kolmea kitaristia tukee basisti Raimo Valkamasta ja rumpali Pasi Kallioniemestä koostuva komppiryhmä.

Yhtye aloittaa kappaleella Syksy rannalla. Tästä eteenpäin kaikki soljuu kuin suloisessa unessa. Tuntuu, kuin vuosia ei olisi kulunut ollenkaan, mitä nyt jokunen hemmo näyttää hieman vanhentuneen. Paitsi Pesola, joka virnuilee ja poukkoilee kuin ilkikurisempi teini-ikäinen. Mies näyttää todellakin nauttivan kitaransoitosta. Eikä muillakaan tunnu olevan järin tympeää. Ainoastaan Löyvä tuntuu näyttävän hapanta naamaa, mutta ehkä kyse on vain keskittymisestä.

Hittejä tuntuu riittävän joka käänteeseen, sillä allekirjoittanutkin, joka ei ole Kolmatta naistaan kuunnellut kuin välillisesti, tunnistaa reippaasti valtaosan kappaleista. Välillä bändi rokkaa riuskasti. Kuullaan Iso tyttö ja pikku tyttö, Maailma on tyly ja muuta rullaavaa materiaalia. Välillä herkistellään, ja etenkin setin alkupuolella soitettu Jerusalemin suutari tekee vaikutuksen. Hanhiniemi vetkuilee lavalla eklektisesti ja herkästikin, ja omistaa kappaleen Paskanhajua ”Lievestuoreen limajärvelle.” Lienee ensimmäinen lipeälammelle laulettu laulu.

Reilun tusinan biisin jälkeen osa bändistä poistuu vain Pesolan ja Hanhiniemen jäädessä lavalle. Seuraa kolmen kappaleen akustinen osuus. Kaksimiehisenä kuullaan Jos se ois helppoo. Löyvä liittyy seuraan soittamaan tangon Taisteluni ja Kivikangas karuakin karumman kappaleen En oo kuullu mitään. Akustinen tuokio toimii yllättävän hyvin, vaikka osa yleisöstä onkin keskiviikosta huolimatta varsin iloisessa hutikassa.

Sähköt kytketään takaisin päälle ja koko bändin voimin soitetaan lisää hittejä. Yllättävän tiukasti funkkaavaa Ooh, Sammya seuraa kolmikko Äiti pojastaan pappia toivoi, Tästä asti aikaa sekä Hyvää ja kaunista, jotka nostattavat yleisössä suoranaisen huutomyräkän. Yhtye soittaa vielä kappaleen Maailma on tyly ennen kuin poistuu takahuoneen puolelle.

Kolmas nainen taputetaan takaisin lavalle vielä kolmen biisin ajaksi. Kolme kappaletta lisää tuntuu liian vähältä yleisölle, joka vaatii toisenkin encoren. Muistikuvat häilyvät, mutta ainakin Elämän tarkoitus, Valehtelisin jos väittäisin, Sekunnit ja tunnit sekä Sylistäsi heräsin kuultiin varsinaisen show´n loputtua. Viimeisen kappaleen jälkeen kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä. Basisti Valkama toteaa Kolmannen naisen harvoin kehuskelevan yleisöä, mutta samaan hengenvetoon kehuu joka iikan pystyyn. Eipä kestä, hyvät herrat, kiitos itsellenne. Ruutupaitarock, ei se kuollutkaan.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Kalle Björklid/www.huumakuva.net