04.12.2006 Moro no Brazil ja Brasileirinho

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 21 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Moro no Brazil ja Brasileirinho
04.12.2006

Kaurismäen veljeksiä erottaa tyylin lisäksi asuinmantereet. Akin hääriessä suomikuvan kanssa veli Mika häärii suurimmaksi osaksi Brasiliassa oman musiikkiklubinsa kanssa. Muutenkin Akiin verrattuna Mika on melkoinen kosmopoliitti: hän suoritti elokuvaopintonsa Saksassa ja hän on tehnyt elokuvia jo kolmella mantereella. Mika saattoikin näistä syistä johtuen olla juuri se oikea henkilö, jota saksalainen tuotantoyhtiö lähestyi Buena Vista Social Club -dokumentin menestyksen jälkeen. Aina kannattaa takoa kun rauta on kuumaa, joten Mika sai tilauksen brasilialaista musiikkia käsittelevästä dokumentista ja tuloksena oli Moro no Brazil - Sound of Brazil (2002).

Ongelmana kuitenkin on että Brasilian musiikkikenttä ja -spektri on niin laaja, että kaikkea on mahdoton tallentaa. Moro no Brazil on kuvattu road movien muotoon, eräänlaisena matkakertomuksena, jossa Mika matkaa halki Brasilian tallentaen maan rikasta musiikkiperintöä. Eri elementit esitellään sitä mukaan kun ne kohdataan eikä välttämättä niiden loogisimmissa järjestyksessä. Kokonaisuuden sitoo Mikan Werner Herzog -mainen kertojanäänen logiikka: suomalainen elokuvantekijä kuvaa brasilialaista elokuvaa, mutta selostus on saksaksi.

Mikan toinen brasilialaisesta musiikista kertova dokumentti Brasileirinho (2006) onkin sitten edeltäjäänsä verrattuna paljon selkeämpi ja tyylikkäämpi. Se onkin myös rakenteeltaan paljon lähempänä "hittituote" Buena Vista Social Clubia: keskitytään yhteen musiikkityyliin ja kokonaisuuden sitoo yhteen tekijöiden konsertti. Choro -musiikin elementtejä käydään läpi pilkkoen tyypillinen Choro -orkesteri osiksi, jonka kautta mielenkiintoiset erot länsimaisiin mustanmusiikin traditioihin tulevat selkeimmiksi. Choro -yhtyeen torvisektiossa on yleensä vain trumpetti ja vetopasuuna, rytmisektio on parhaimmillaan vain yksi bandeira (tamburiini) ja kielisoittimia hallitsee 7-kieliset kitarat ja mandoliini. On hyvä että jokaista instrumenttia tarkastellaan lähemmin, koska jokainen tuo oman lisänsä tähän jazzia, afrikkalaista musiikkia ja sambaa yhdistelevään musiikkityyliin.

Brasileirinhon erottava tekijä Moro no Brazilista on lisäksi se että Mika sitoo kaiken sen omaan kontekstiinsa ja viitekehykseen. Choro -musiikin juuret ja yhteys muihin musiikkityyleihin tehdään selväksi, mutta Moro no Brazilin lukuisia musiikkiesimerkkejä ei perustella sen koommin tai niiden erottavia tekijöitä ei kerrota. Tästä syystä kosketuspinta jää hataraksi.

Tosin puolustuksena on sanottava että kummallakin dokumentilla on täysin eri funktio. Brasileirinhon tarkoitus on pilkkoa ja eritellä yksi musiikkityyli osiin kun Moro no Brazil pikemminkin kuvaa brasilialaisten henkistä hyvinvointia, elämän asennetta ja yhteiskuntaluokkia. Vaikka elämä olisi kovaa ja köyhyyttä kaikkialla, niin musiikki pitää hymyn huulessa.

Otto Kylmälä

Lukukertoja: 1452

Uusimmat levyarviot