Mika ja Aki Kaurismäki: Saimaa-ilmiö
21.05.2007
Kun tarkastellaan kosmopoliittiohjaajiksi hioutuneiden Kaurismäen veljesten tuotantoa, voi sieltä helposti eritellä heidän ”suomalaisimmat” elokuvansa. Akilla on tietysti omat työläiselokuvansa ja Mikalla 80-luvun alun elokuvansa, mutta veljesten tuotannon suomalaisin elokuva on heidän yhteinen. Vuonna 1981 veljekset tekivät yhteistyössä harvinaislaatuisen rockumentin, Saimaa-ilmiön.
Mika oli jo tuolloin valmistunut Münchenin elokuvakoulusta ja ohjannut Akin kanssa päättötyöelokuvansa, Valehtelijan. Ennen kuin Aki ampaisi omalle uralleen ja vaikean Rikoksen ja rangaistuksen kimppuun, avusti Aki veljeään hänen uudessa dokumenttiprojektissa. Päähenkilöinä toimivat 80-luvun alun suomalaiset rockmuusikot ja miljöönä toimii kimaltelevat vesistöt sekä suomalainen kesä.
Hassisen Kone ja Eppu Normaali olivat vielä suhteellisen pieniä orkestereita, kun taas Juice ja hänen Grand Slaminsa olivat jo vanhoja tekijöitä. Juice miehistöineen on laivan kapteeni tällä hien ja huumorin sävyttämällä matkalla. Alanko ja Syrjät taas puolestaan toimivat uuden suomalaisen rockin nuorina äänitorvina.
Heidän puheissaan ja teoissaan on hikeä, testosteronia, vitutusta ja isänmaallisuutta. Nämä herrat eivät välttämättä ole isänmaallisia sanan vanhoillisessa mielessä, mutta kun Martti Syrjä puhuu armeijasta ja siitä kuinka hän ei sinne mene, tuntuu pinnan alla olevan enemmän. Nämä miehet arvostavat isänmaataan ja sen rikkaita antimia, mutta sen puolesta ei pitäisi kuitenkaan hukata omia periaatteitaan.
Rock-musiikin avulla nämä nuoret miehet etsivät itseään ja paikkaansa omassa isänmaassaan. Musiikkinsa välityksellä muusikot laulavat ”keitä me olemme ja mitä kieltä me puhumme”. Myöhemmin samanlainen itsensä etsiminen ja löytäminen on toteutunut Mikan elokuvassa Rosso, jossa kaksi miestä, jotka eivät puhu samaa kieltä, löytävät yhteisen sävelmän laulaessaan Olen suomalainen/Sono italiano.
Dokumentin perisuomalaisin kohtaus tapahtuu laivan ajellessa pitkin kanavaa, Safka Pekkosen soittaessa haitarilla kappaletta Päiväsäde ja Menninkäinen. Musiikin melankolia ja siihen rinnastetut kuvat miesten apaattisista ilmeistä kertovat paljon ilman sanoja. Elokuva ja samalla Tuuliajoilla – kiertue päättyy miesten laulaessa Maamme –laulun, joka antoi hyvän laukaisualustan Mikan seuraavalle elokuvalle, Arvottomille ja sen Finlandian säestämälle alkukohtaukselle.
Tuuliajoilla –kiertue järjestettiin myös seuraavina vuosina aina vuoteen 1986 asti, mutta alkuperäistä ei voita mikään. Konetta ei enää ole, Eput ovat vanhentuneet ja Juice on kuollut. Jos haluaa kokea murroksessa olleen suomirockin ja jotain harvinaisen perisuomalaista, suosittelen matkaa pitkin Saimaan kanavaa vuonna 1981.
Otto Kylmälä
