17.07.2007
On harvinaista ja samalla mielenkiintoista nähdä bändi läpimurtonsa kynnyksellä. Weather Reportin vuonna 1976 taltioitu keikka Montreuxin jazzfestivaaleilta on juuri tällainen tilaisuus. Yhtye oli jo julkaissut hyvin menestyneet I Sing The Body Electric ja Black Market -levynsä, mutta suurin oli vielä tulossa. Taltiointi sijoittuu hetkeen, jossa läpimurtolevyn Heavy Weatherin tunnelma on juuri muotoutumassa.
Weather Report kuuluu Tony Williamsin Lifetimen, Return To Foreverin ja Mahavishnu Orchestran kanssa niihin yhtyeisiin, jotka aloittivat fuusioliikkeen jazzissa. Yhteistä heille on vielä, että jokaisen yhtyeen johtohahmo(t) ponnistivat Miles Davisin sähköisistä kokoonpanoista. Weather Reportissa Milesin kanssa soittaneita olivat kosketinsoittaja Joe Zawinul ja saksofonisti Wayne Shorter.
Shorter aloitti uransa soittamalla Art Blakeyn Jazz Messengersien kanssa ja siirtymällä siitä sitten Milesin kvintetin kautta hänen elektroniseen yhtyeeseen. Ennen kuin siirtyi Milesin remmiin opiskelemaan jazzrockin mahdollisuuksia, Zawinul oli jammaillut muun muassa Cannonball Adderleyn yhtyeessä.
Perustaessaan oman yhtyeensä miehet ottivat mukaansa pitämään komppia myöhemmin rautaisena sessiolyömäsoittajana tunnetun Alex Acunan ja villimies Manolo Badrenan. Vuoteen 1976 tultaessa Säätiedotus oli nähnyt basson varressa jo Miroslav Vitouksen ja Alphonso Johnsonin, joiden kautta muu bändi sitten päätyi todelliseen löytöön. Shorter ja Zawinul olivat jo tuossa vaiheessa melkeinpä itsenäisiä nimiä ja yhtyeensä johtohahmoja, mutta mies joka muistetaan yhtyeestä parhaiten jälkeenpäin on bassonero Jaco Pastorious. Yhtyeen jälkeen Pastorious teki myös muutaman hyvän soololevyn ennen ennenaikaista kuolemaansa vuonna 1987.
Montreuxin -keikan aloittavat kappaleet Elegant People, Scarlet Woman ja Pastoriouksen säveltämä jammailu Barbary Coast. Keskiössä on groove, joka jatkuu läpi keikan. Myös hauskanpito on tärkeä osa soitantaa, sillä Black Marketin alussa voi kuulla Badrenan kieliposkessa vedettyä beatboxausta. Improvisaatio ja teemoilla leikittely on taottu näiden miesten selkäytimeen, joten kuuloärsykkeistä ei ole pulaa.
Hauskaa on huomata, että vaikka jokainen muusikko soittaa samalla intensiteetillä, vain Shorterin ulosanti on täydellisen viileä. Hikipisaroista huolimatta mies on kuin Saturday Night Feverin viilipytty taustatanssija pitkäkauluksisessa paidassaan rocktähti Pastoriouksen vieressä.
Liimanäppisen mestarin sooloilua kuullaan ennen Cannon Ballia kun muilla jäsenillä on soolojen sijasta erilliset duetot. Badrena ja Acuna ottelevat lähinnä lyömäsoitintaidoillaan, koska enemmän lyömäsoittajana kunnostautunut Acuna soittaa rumpuja kuin timbaleseja. Perkussio -dueton jälkeen seuraa sen herkempi jatko-osa, piano ja saksofoni –duetto.
Koska taltiointi sijoittuu murrokseen on ymmärrettävää, ettei Birdlandia kuulla taltioinnissa kokonaisuudessaan, mutta luonnostelman sen alkuriffistä sen sijaan voi kuulla kappaleen Dr Honoris Causa And Directions alussa. Keikan päättävät progressiivinen Badia ja groovaava Gibraltar.
Itse keikka ja musiikki nostavat taltioinnin omaan arvoonsa kun taas esimerkiksi kuvausta ei voi niin paljon kehua. Kuvaus on ajalleen tyypillistä televisiokuvausta epäselvine rajauksineen ja holtittomine zoomauksineen. Pääosassa onkin musiikki, ja se välittyy.
Teksti: Otto Kylmälä, bändikuva: Sam Emerson/www.allmusic.com
