Kiss: Live At Nippon Budokan, Tokyo
03.08.2008
Kissin Live At Nippon Budokan, Tokyo -DVD:n voi ulkomuotonsa perusteella niputtaa siihen samaan krääsäläjään, mitä yhtyeen demonibasisti Gene Simmons puskee jatkuvasti markkinoille. Arkistojen kätköistä napattu Japanin keikka vuodelta yks ja kaks, hutaisten tehty kansilehti, joka sisältää pelkän biisilistan ja kokoonpanon, eikä koko pakkaus sisällä minuuttiakaan bonusmateriaalia. Mutta Suomen kovimman Kiss-fanin, Mr. Lordin sanoin: "Ei se (Gene) ole sitä koskaan peitellyt, ihan alusta asti se on rehellisesti sanonut, että rahaa se haluaa. Rahaa ja pimpsaa, niillä pärjää pitkälle."
Mutta jumantsuikka! Rahastamisesta puhumisen voi lopettaa heti alkuunsa, sillä käsillä on epäilemättä yksi kovatasoisimmista Kiss-DVD:istä, mitä on ikinä julkaistu. Bändi tempaa katsojan välittömästi täysillä mukaan loistavan Detroit Rock Cityn rävähtäessä soimaan ja lavalla alkuperäiskokoonpano Simmons - Paul Stanley - Ace Frehley - Peter Criss on äärimmäisen viihdyttävää katseltavaa. Huhtikuussa 1977 kuvattu keikka näyttää Kissin toimintaa sen kulta-aikana, ja bändi onkin ehkä kovemmassa vedossa kuin koskaan. Show on aikansa mittapuulla massiivinen: On pommeja, pyroja, tekolumipyryä, liikkuvaa rumpukoroketta, kitaran hajottamista, sekä tietysti Genen tutuksi tekemiä veren- ja tulensylkemismaneereja. Keikan aikana Gene lipoo kieltään härskimmin kuin laki sallii, eikä Paul malta olla oikein hetkeäkään huudattamatta yleisöä, ja mikäs on huudattaessa, kun yleisö syö miehen kädestä kuin joukko kesyjä oravia. Ja mikä tärkeintä, bändi toimii lavalla myös soitannollisen ulosantinsa osalta. Paulin ja Genen laulut kulkevat, samoin kuin Acen melodiset soolotkin.
Kissalan poikien show´ssa on kuitenkin yksi osa-alue, jota vierastan ja pahasti. Setin puolivälissä alkava soolo-biisi-soolo -osuus on mahdottoman puuduttava, kun en moisia soolonumeroita juurikaan arvosta. Vaikka Acen kitara puskeekin viiden minuutin kikkailun aikana savua puoli Aasiaa täyteen, itse soolo ei mielestäni ole sen arvoinen, että sillä korvattaisiin setissä 100.000 Yearsin ja Shout It Out Loudin kaltaisia hittejä, kuten tässä tapauksessa on tehty. Peterin rumpujen nakuttelun voi tyrkätä samaan koriin, ainoastaan Genen demoninen bassonumero on ytimekkyydessään muutenkin lyhyessä setissä ainut järkeenkäypä sooloilu.
Ei Kissin rock biisiensä puolesta minuun niin valtavasti iske, mitä nyt Detroit Rock City, Rock And Roll All Nite, ja vähän Nothin´ To Losekin kolisevat. Elävän kuvan keran nautittuna tämä pikainen kolmivarttinen on kuitenkin erittäin viihdyttävä annos rock n´ rollin historiaa. Typistetyn setin aikana katsoja ei ehdi väsähtää, vaikka edellä mainitut soolonumerot, sekä rumpalipojan äänen pahoinpitelemä Black Diamond toimivatkin pieninä tunnelmanlatistajina. Äänen- ja jopa kuvanlaadullisestikin keikka on kolmekymmentä vuotta vanhaksi erinomainen, ja vielä nykyajan mittapuullakin hyvä. Live At Nippon Budokan, Tokyo on suositeltava ostos kaikille Kissistä pitäville tai vaikka niille, jotka haluavat sivistää itseään rock-musiikin saralla. Ainakin minun kaltaiselleni, astetta kokemattomammalle Kissin kuuntelijalle tämä keikka avasi aivan uudet ovet bändin maailmaan ja oli samalla yksi parhaimmista live-DVD:istä, mitä on koskaan tullut vastaan.
Teksti: Jarmo Panula, bändikuva: http://members.tripod.com/~kissfactman/kiss.html
