Tapes ja reippaampaa ihan kivaa musaa
07.10.2008
Tampereen pop-piireissä monessa mukana olleen ja olevan Jukka Salmisen sooloyhtye Tapes syntyi herran asuessa Englannissa vuonna 2003. Pienessä huoneessa syhtyi kimppu kauniita ja hauraita nailonkielihiplailuja hissuttelevalla laululla ja intensiivisellä tunnelmalla. Tällaisissa maailmoissa kuljettiin myös vuoden 2006 debyytillä. Nyt syksyllä 2008 julkaistaan kakkosalbumi Aloha!, jossa Tapes on siirtynyt selvästi keskimääräistä reippaampaan suuntaan.
Ensimmäinen levy sisälsi Englannissa luodun musiikin. Oma elämäntilanne ja ahdas huone vieraalla maalla loi puitteet juuri sellaisen musiikin luomiseen. Kielivalinta johtui tuolloin sekä siitä että Jukka oli jäämässä Englantiin että koska biisejä oli muissakin yhtyeissä tullut tehtyä nimenomaan englanniksi. Tuoreelle levylle Jukka pohti jälleen suomen kieltä, mutta ainakaan vielä äidinkieli ei ole päässyt voitolle. Musiikkityylissä tapahtunut rikastuminen ja reipastuminen taas johtuu sekä elämän radikaaleista muutoksista (silloinen sinkkuopiskelija Englannissa on vaihtunut perheelliseen tamperelaiseen) että halusta tehdä selkeästi erilainen levy.
Jukka on ehtinyt soittaa monissa bändeissä (kuten Tigerbombs, Laurila ja Samae Koskisen Taikaorkesteri), jota kautta bändisoiton mahdollisuudet ja variaatiot ovat avautuneet paremmin. Silti Tapes on edelleen nimenomaan sooloyhtye, vaikka levyllä soittaa myös Tommi Salminen rummuissa ja Samaeta kuullaan hetkittäin bassossa. Livenä Tapes toimiikin nykyään bändinä, joissa mainittujen herrojen ohella soittavat myös Tuomas Luukkonen (kitara ja huilu) ja Teemu Markkula (saksofoni, koskettimet ja taustalaulu). Levyllä Jukka silti edelleen hoitaa suurimman osan itse.
Alohalta löytyy edelleen samaa kiireetöntä henkeä Everything I Want Is Everything I Needin ja Grey Noisen tapaan. Mutta sitten on se puoli, jossa Mescaleron ja If Youn kohdalla voidaan puhua jopa reippaasti huohotuksesta ja harkitusta hötkyilystä. Indiediskojen tanssilattian valloitusta ei ehkä sinänsä ole lähdetty hakemaan, vaikkei Jukalla ole luonnollisesti mitään sitä vastaan että esimerkiksi vihellysbiisi Coming Up alkaisi soimaan diskoissa. Mescaleroa Jukka pitää edelleen aika mystisenä tapauksena, eikä osaa tarkasti sanoa miksi siitä tuli juuri sellainen kuin tuli. Siitä tuli ensin sellainen jykevä, Polar-juusto-mainosmainen CMX-jylhäily. Sitten siitä alettiin avata raitoja yksi kerrallaan, kunnes päästiin lopulliseen muotoon.
Itseään Jukka ei halua toistaa ja puhummekin myös seuraavan levyn mahdollisista suunnista. Jukka on mieltynyt ruotsalaisen Lykke Lin pelkistetyn juurevaan mutta myös elektronis-mausteiseen bailumusaan, jollaista saatetaan kuulla joskus myös Tapesilta. Tärkein teesi on että mitään suuntia ei automaattisesti suljeta pois vaan tietty avarakatseisuus leimaa olennaisesti tekemistä. Jukasta on tylsää että bändit lokeroi itsensä johonkin tiettyyn pieneen segmenttiin. Että ei voisi tehdä jonkinlaista musiikkia. Se on ihan taitojen ja luovuuden tuhlausta. Toki Jukka ymmärtää että jos hän vaikka seuraavaksi tekisi räppilevyn, yleisö voisi vieraantua hänestä. Tapesissakin tulee varmasti pysymään se tietty perusvire, vaikka sävyt vaihtelisivatkin.
Tapesin eteneminen on tapahtunut kaikessa rauhassa, muun elämän ja muiden bändiprojektien viedessä ajan. Keikkoja Jukka teki aika paljon jo ensimmäisen levyn tiimoilta, Suomen lisäksi myös muutamia Saksassa asti. Tapesia koitetaan tuoda julki myös Englannissa. Mutta mitään varsinaisia tiettyjä myyntirajoja rikkovia tavoitteita ei ole aseteltu. Muutenkin Jukan kanssa molemmat ihmettelemme että mitä ihmettä edes listamuusikot vakavalla naamalla juttelee jossain teevee-haastatteluissa myyntisegmenteistä, tiimeistä, break-eveneistä, myyntitavotteista sun muusta kauppiasjargonista. Ketä kiinnostaa? Musiikista siellä kait pitäisi puhua… tai vaikka koirien kanssa ulkoilusta tai muusta arkisesta… Toki Jukkakin kokee että olisi ihan hyvä että ”ura” olisi nousujohteinen.
Tapes on livemuodossa bändi, jossa Jukka joutuu ja pääsee liidaamaan. Joka hiukan jännittää, sillä mies on tähän mennessä kokenut olevansa jonkinlainen ”liidaava taustamuusikko”, eli poseerannut toisten takana senkin edestä. Nyt kun koko bändin esiintyminen korostuu Tapesin hyvänä tai huonona keikkana, asia on toinen. Tai oikeastaan enemmän Jukkaa jännittää nimenomaan se oma esiintyminen. Onneksi Tapes on sellaista musa-musaa, jota voi vaan kuunnella. Miellämme molemmat että Telakka onkin ehkä niitä sopivimpia paikkoja Tapesin keikoille – ei bändi kuitenkaan reippaammistakaan sävyistä huolimatta tarjoile mitään varsinaista tanssipoljentoista kamaa. Soitto on keskittynyttä, soittamista. Ei heiluta kuin heinämiehet, muttei silti olla myöskään mitään shoegazingiä. Muutamassa palassa saattaa jalka alkaa hiukan naputtamaan…
Keskimäärin levy maistuu valoisammalta kuin mitä aiempi Tapes, jossa leimaavana tekijänä oli kiireetön melankolia. Soundimaailma on myös huomattavasti puhtaampi ja rikkaampi. Jukan mukaan levy on aika luomua, rummut on äänitetty kolmella mikillä ja niin edelleen. Seitkytlukuinen soundi. Tommi osaa soittaa dynaamisesti ja nyanssi-rikkaasti ja osaa myös mikittää rummut hyvin. Luukkosen Tuomas soittaa todella ilmavalla soundilla. Levylle Jukka on pyrkinyt saamaan samanlaista luontevaa soundia. Eli soundipolitiikka on loppuun asti ajateltu, mutta ylimääräistä tekniikkaviilausta siellä ei juuri ole.
Edellinen levy oli enemmän melankolinen, jopa pysäyttävä. Vieläkään Jukan sielunmaisema ei ole räiskähtelevä, vaikka reippaampaan, rikassoundisempaan ja valoisampaan suuntaan on siirrytty. Leppoisuus, avoimuus ja entistä ekstrovertimpi tunnelma ovat Jukan omia tuntemuksia, mihin on pyritty. Synkistelystä ei missään vaiheessa ole ollut kyse. Ei mua oikeestaan vituta, tiivistää Jukka.
Teksti ja livekuva: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.myspace.com/tapesrapesapes
