Puumajan kappaleet rakentuvat hitaasti, kauniisti ja melodisesti
04.05.2009
Tamperelainen Puumaja on hidasta ja tummaa säröindie-poppia maalaava viisihenkinen yhtye. Herrat ovat julkaisemassa keväällä debyytti-pitkäsoittoaan, mikä sai Desibeli.netin istumaan alas yhtyeen kapulamies Nuutti Palosen, kitaristi Sami Nissisen ja solisti Mikko Meriläisen kanssa Telakan pöytään. Mikko oli tulossa valokuvaaja Harri Hinkan näyttelystä Vapriikista, josta Sami ei taas tiennyt mitään vaikka on samassa talossa töissä. Nuutti taas iski pöytään laivalta tuomansa saaristolaisleivän, jota nelikkomme nautti kyytipoikajuomien kanssa vaiherikkaan keskustelun siivellä.
Kerrataanpa tähän aluksi hieman Puumaja-historiaa: Puumaja juontaa juureensa vuoteen 2001 ja Lahden MM-kisoihin, jonne Mikko meni toimittajan hommia tekemään Alhon Jarnon kyydillä, jossa kuunneltiin yhdessä Sister Flota. Sittemmin Jarno pyysi Mikolta kappaleita kokoelma-levylleen Talo jonka pihalla pelto, jonne päätyneet kappaleet olivat ehkä jonkinlaisia orastavia ajatuksia tulevasta yhteisestä yhtyeestä. Tarvittiin kuitenkin vielä kitaristien Jarnon ja Samin tapaaminen ja tutustuminen, jonka jälkeen yhteinen visio lähti kehittymään. Basisti Timo Alatalo löytyi mukaan aika nopeasti, mutta rumpalin palli on ollut hankalampi täyttää. Jossain kohtaa siinä vaikutti moninaisiin keitoksiin jo ehtinyt Sami Samae Koskinen, jonka jälkeen kokeiltiin myös rumpukoneen käyttöä. Nyt pallilla istuu ja kapuloi Palosen Nuutti. Samalla touhun kehittyessä Mikko on luopunut kitarasta ja hoitaa nykyään pelkästään laulu-tehtäviä. Mikä live-muodossa on entisestään lisännyt keulakuvan paineita miehen hartioille, kun ei ole enää kitaraakaan jonka taakse piiloutua…Laulu ei ehkä ole Puumajassa keulilla, mutta Mikko on.
Alkuperäinen visio oli luoda suomenkielinen Red House Painters - hitauden kunnioitus, toteava laulu ja melodinen kauneus ovat edelleen yhdistäviä tekijöitä, mutta muitakin piirteitä löytyy. Suomenkielisyys ja kirjakielinen ilmaisu olivat myös pohjalla olevan idean osasia. Osa debyytillekin tulevista biiseistä on jopa seitsemän vuoden takaa, mutta ne ovat toki eläneet uran aikana. Silti, koska tuolloisia kappaleita on yhä mukana nykyisessäkin Puumaja-soittolistassa, niin kolmen lauluntekijän Mikon, Samin ja Jarnon yhteinen visio on löytynyt jo aikaisessa vaiheessa. Termit kuten slowcore ja shoegazing kuuluvat ajatusmaailmaan, samoin bändit kuten Low ja mikseivät myös kotimaiset Ultramariini ja Wojciech. Kauneus, melodisuus ja laulelmallisuus. Junnaavuus ja se ettei biisien tarvitse samantein päästä asiaan vaan ne saavat kasvaa rauhassa. Aikuisuus, ei pyritä olemaan mitään erityistä indie-juttua, vaan pidetään asiat yksinkertaisina ja konstailemattomina. Varsinaisen shoegazingin tai post rockin karsinoihin Sami ja Mikko eivät oikeastaan koe musiikkinsa lokeroituvan, vaikka samoja piirteitä löytyykin.
Hitaus liittyy osoittain myös siihen, että Mikko ei pysty laulamaan kauhean nopeita kappaleita. Miehen toteava tyyli onkin samalla sekä yksi yhtyeen kompastuskivistä että myös personoiva vahvuus. Siinä missä monen muun bändin soundissa laulu kiitää muun musiikin luomalla aallonharjalla, luovat Puumajassa kitarat ylöskaartuvat siivet keskellä olevan laulun kylkiin. Silloin kun homma ei toimi, kuten Doriksessa jossa Mikolla ei ollut monitoria eikä siten kuullut laulustaan mitään, homma saattaa puuroutua pahemman kerran. Dynamiikan luominen jää kesken. Sitten taas Telakalla homma toimi kuin unelma ja yhtyeen omintakeinen visio pääsi oikeuksiinsa. Puumajan tapauksessa dynamiikka ei vaadi niinkään tempoa kuin eri osasten saumatonta yhteistyötä.
Puumajassa on viisi soittajaa, jotka kaikki pystyvät tuomaan omia ideoitaan kokonaisuuteen. Mikko harmitteleekin samalla sitä ettei ole ketään pomoa joka pitäisi punaisia lankoja ja ikään kuin johtaisi koko joukkuetta mutta samalla tasainen moni-osaavuus ja luovuus ovat tottakai myös aikamoinen vahvuus. Silti se tarkoittaa sitä että asiat pakostikin etenevät hiukan omaa tahtiaan. Biisikynäilyn saralla Sami on tehnyt sävellyksensä tähän asti aika pitkälle, kun taas Mikko ja Jarno jättävät omansa aika raakileiksi. Yhteinen sovitustyö on Puumajassa se vaihe jossa kaikkien ääni pääsee kuuluville. Nykyään Samikin jo biisintekovaiheessa miettii aiempaa tarkemmin kuinka tämä sopii Puumajalle, pystyykö Mikko luontevasti laulamaan tätä?
Yhtyeen debyytti-levy Meriselityksiä ilmestyy toukokuun lopulla tamperelaisen Quiet Life Recordsin julkaisemana. Samin mukaan omaa tuotosta pystyi juuri haastattelupäivänä ensimmäistä kertaa kuuntelemaan objektiivisesti, tähän asti siinä on ollut liikaa kiinni. Sami on löytänyt kappaleille myös roolit levykokonaisuudessa. Yksitoista kappaletta oli valmiina, joista kaksi jätettiin pois koska niitä ei ollut työstetty ihan loppuun asti ja biisijärjestyksestä johtuen ne eivät vain sopineet kokonaisuuteen. Monessa sopassa keitetty äänitysalan ammattilainen Jarno olikin Puumajalle erinomainen voimavara juuri levyn äänittämisessä ja punaisen langan rakentamisessa. Yksittäisinä biiseinä pois jääneet ovat läsnäolevien mielestä Puumajan parhaita kappaleita. Mikon mielestä levy on aika omalaatuinen kotimaan rajojen sisällä. Se on bändin näköinen ja siihen ollaan tyytyväisiä. Myös kepeyttä löytyy hitaan junnaamisen oheen.
Puumajalaiset eivät ole lainkaan niin synkkiä kuin mitä yhtyeen tekstien puolesta saattaisi luulla. Mikko toteaa ettei ole oikeastaan koskaan ollut synkkä tai masentunut. Samin mukaan surullisuus ja molli on enemmän tyylikeino. Osa siitä on myös mustaa huumoria, tahallista överiksi vetämistä. Mikko kertoo että hänelle on muutamankin Jarnon tekstin kohdalla tullut olo että mitä hittoa, miten sillä oikeen menee kotona?
Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.myspace.com/puumaja
