Sotajumala & Survivors Zero: Slaughter at Lutakko
17.04.2010
Teurastaessa sattuu ja tapahtuu siihen malliin, että amatöörijulkaisun hyvät ja huonot puolet selviävät.
Cobra
Slaughter at Lutakko on häpeilemättä amatöörijulkaisu. Toisaalta se on rock, toisaalta häiritsevää. Vaikka Sotajumalan ja Survivors Zeron vedot jyväskyläläisklubissa on tallennettu pelkästään kaveripiiristä löytyneillä välineillä, ei kuvan- tai äänenlaadussa ole suurta valitettavaa. Lisäksi crowdsurfailut, hölmöt välispiikit sekä esimerkiksi yleisön ryntääminen lavalle Sotajumalan keikan päätteeksi tuovat jälkeen tervetullutta rosoa ja meininkiä osoittaen, että kaikkea ei tarvitse hioa pakan sileimmällä santapaperilla. Kuitenkin hälläväliä-tyylinen leikkaamattomuus on jo liikaa, kun katsojien silmien eteen tuodaan esimerkiksi pitkäksi venyvä kiertuekuvasessio kesken Sotajumalan setin sekä yhden kappaleen ärsyttävä katkeaminen kesken kaiken, ilmeisesti kuvaushetken teknisten ongelmien vuoksi. Yleisökin on mikittämättä, minkä vuoksi tunnelmasta katoaa jotain olennaista.
On harmi, että Sotajumalan keikka kärsii moisista fiiliksenlatistajista, niin tiukasti yhtye oman osuutensa hoitaa. Bändin esiintymisessä yhdistyvät taito, asenne ja rentous esimerkillisellä tavalla ja jo pelkästään Timo Häkkisen käsittämätöntä rumputyöskentelyä tai Mynni Luukkaisen karismaattista olemusta ihaillessa viihtyisi keikan parissa mainiosti. Jatkuvasti nakuttavalla basarimatolla säestetyistä kappaleista mieleen painuvat parhaiten hitaasti ja voimakkaasti soivat fiilistelyhetket ja kokonaisista biiseistä suosikeiksi nousevat Kuolleet sekä Tappaja ja tapettu. Liike lavalla on hyvää eikä mukisemisen aihetta löydy oikein miltään osa-alueelta - toki niitä timanttisia tapporalleja voisi olla vielä enemmän.
Vanhemman polven ukoista koostuva Survivors Zero jääkin DVD:llä näiden nuorempien, kotietua Lutakossa nauttivien metallintakojien jalkoihin. Entisistä Deathchain- ja Finntroll-miehistä koostuva pumppu tarjoaa oldschool-aineksia ja melodioita yhdistelevän deathmetal-annoksensa taidokkaasti ja parhaimmillaan varsin purevastikin. Massasta ukkojen musiikki ei kuitenkaan erotu ja kunnon vastuksen antaminen Sotajumalalle kaatuu viimeistään olemattomaan lavaliikuntaan, joka ei ylitä edes vähimmäisvaatimuksia, kun puhutaan metallikeikasta. Nälkäisempiäkin yhtyeitä on nähty. Scavengers of Christin erottuvuus ja Embrace the Infernon hitikäs purevuus osoittavat kuitenkin, että sävellystyössä kokemuksesta on apua.
Kevyen extrapaketin mielenkiintoisinta antia on pelkästään Häkkisen kannutusta parin Sotajumalan biisin aikana kuvaava drumcam-osio. Tietyiltä ulkoisilta avuiltaan erästä suomalaista hiihtäjälegendaa muistuttavan miehen raajakontrolli lähentelee jo epäinhimillisyyden rajoja.
Teksti: Jarmo Panula, Sotajumalan promokuva: Terhi Ylimäinen
