17.07.2010
Waregem/Belgia
Toinen festivaalip�iv� marssitti estradeille Skinny Puppyn ja In The Nurseryn kaltaisia suuria nimi�, mutta niit� ennen n�htiin paljon muutakin. Ensimm�isen p�iv�n puolipilvinen s�� oli vaihtunut runsaampaan auringonpaisteeseen, sek� navakkaan tuuleen joka sai liiketoimiaan ulkona py�ritt�v�t kauppiaat sitomaan kojunsa tukevammin maahan.
Itse halliin asti puhuri ei kuitenkaan ylt�nyt ja soitto k�ynnistyi jo puoli yhdelt� ruotsalais-englantilaisen Seventh Harmonicin voimin. En ehtinyt aivan avaukseen, mutta ensimm�inen ison estradin yhtye tuli sent��n todistettua. Pelin sill� suunnalla avasi belgialainen Militia, joka on noin puolen tusinan perkussionistin muodostama mielenkiintoinen ryhm�. Laulua ei kuultu lainkaan ja Militian musiikki t�ytti termin �martial industrial� tunnusmerkit t�ydellisesti.
Frank Gorissenin vuonna 1989 perustama ja siit� l�htien johtama orkesteri osoittautui mainioksi startiksi p�iv�lle. Romumetallista kasatut perkussiosetit ja �oikeat� rytmisoittimet saivat sopusoinnussa aikaiseksi melkoisen paukkeen, joka sai p��t ny�kytt�m��n ja jalat naputtamaan tahtia. Biisit muuntuivat ja k��ntyiv�t hitaasti uusiin suuntiin, sit� mukaa kun eri soittimet liittyiv�t mukaan ja haipuivat pois. Soittimiksi kelpasivat mm. putken p�tk�t, ter�slevyt, kettingit sek� mit� erilaisimmat rummut, ja vaikka soitintarjonta ehk� kuulostaa kapealle sai ryhm� siit� yll�tt�v�n paljon irti.
Militia viihtyi metakkansa ��ress� niin hyvin, ett� keikka venahti kokonaisen vartin verran yliajalle, mink� j�lkeen koitti kumartelujen aika ja kapulat heitettiin yleis��n. T�ll� kertaa oli my�s huomattavasti suurempi mahdollisuus saada kapula itselleen, sill� niit� lensi ilmojen halki noin pari tusinaa.
Uniterapiaryhm� kokoontuu � paikalla Narsiole, TriORE sek� Arcana
Koska Militia venytti osuutensa ��rimmilleen, sai uusklassista darkwavea espanjasta tuova Narsilion esiinty� aluksi l�hes tyhj�lle salille, yleis� kun ei yksinkertaisesti ehtinyt paikalle startin ajaksi. Ei varmaan mik��n helppo paikka aloittaa soitto seinille, mutta onneksi v�ke� ker��ntyi jo ensimm�isen kappaleen aikana ja tultaessa kolmannen biisin loppuun oli tienoo jo t�ynn� keskiaikaa diggailevista uusromantikoista.
Duona esiintynyt Narsilion on yht� kuin akustisesta kitarasta, laulusta sek� konetaustoista vastaava Sathorys ja laulusta sek� viulusta vastaava Lady Nott. Monissa kappaleissa kaksikko soitti my�s vaihtelevasti eri perkussiosoittimia sek� rumpuja, joten soitinarsenaali oli lopulta melkoinen j�senist�n kokoon suhteutettuna. Omaan makuhermoon n�in klassisen romanttinen n�kemys keskiajasta ei oikein osu, mutta kaksikon ymp�rilleen luoma harras tunnelma oli kielt�m�tt� kaunis. Aino s�r� kuvaan syntyi, kun Sathorys innostui keikan j�lkimm�isell� puoliskolla huutamaan lyriikoitaan tarpeettoman lujaa. Mylviminen ja hele� soitto kun eiv�t vaan sopineet nyt oikein yhteen.
Suuressa hallissa, jonka eri laidoilla estradit sijaitsivat, oli erikseen oma yl�parvensa jolta avautui esteet�n n�k�ala koko halliin. Parvelta l�ytyi tyylik�s baaritiski ja sinne oli sijoitettu runsaasti sohvia, s�kkituoleja, tuoleja sek� p�yti�, ja n�it� my�s k�ytettiin etenkin Narsilionin keikan aikana luovasti. Kuulijoita lojui siell� t��ll� fiilistelem�ss� silm�t kiinni, menneiden aikojen musiikin soidessa ymp�rill� � ei ihan perinteist� festarimenoa siis.
Tunnelmointi sai my�s jatkua, sill� ison estradin seuraava orkesteri oli TriORE. Alkujaan leikkimielisen� sivuprojektina syntynyt yhtye on yht� kuin Triariin Christian Erdmann sek� Ordo Rosarius Equilibriosta paremmin tunnettu Tomas Pettersson. Herrat p��ttiv�t jokunen vuosi sitten yhdist�� voimansa projektiluonteisen b�ndin tiimoilta ja n�in syntyi TriORE, ilmentym� jossa kummankin emob�ndin l�sn�olo on voimakas, mutta joka samalla yhdist�� n�m� tekij�t erottamattomasti toisiinsa. Mukanaan herrat olivat tuoneet omat rumpalinsa p��b�ndeist��n, joten lavalla esiintyi nelj� herraa joilta ei irronnut hymynkarettakaan.
Majesteetilliset nostatukset, massaltaan keskikokoisen l�hi�n mittaiset ��nimaisemat sek� sinfoninen pullistelu jaksoivat kiinnostaa hetken, mutta ei moista kyennyt koko keikkaa todistamaan. Jylh�� kyll�, mutta samalla niin kovin tyls��
Uniterapiaryhm�n kokoontuminen yl�parven sohvataivaassa saattoi jatkua, sill� luvassa oli lis�� tunnelmallista darkwavea ja heleill� soittimilla luotuja ��nimaisemia. Ruotsalainen Arcana k�vi ensi kertaa tutuksi, kun viisi vuotta sitten sain arvioitavakseni yhtyeen Le Serpent Rouge pitk�soiton. It�maisista maailmoista innoituksensa saaneen albumin j�lkeen b�ndi muutti kurssinsa takaisin Dead Can Dancen suuntaan tuoreimmalla Raspail pitk�soitollaan, joka ilmestyi pari vuotta sitten.
Peter Bj�rg�n 90-luvun alkupuolella perustama ja siit� l�htien vankasti johtama yhtye oli p�iv�n ensimm�inen todellinen yleis�magneetti. Tilaisuuteen toi oman s�v�yksens� my�s se, ett� nelihenkinen Arcana oli nyt vahvistettuna Narsilionilla, joka oli esiintynyt samaisella estradilla juuri aiemmin. Vieraista Sathorys asettui koskettimien taakse ja Lady Nott soitti viulua, joten Arcanan keikka oli huomattavasti orgaanisempi kuin normaalisti. N�in Ann-Mari Thimin ja Ia Bj�rg�n upea laulu sai my�s vahvemman taustan ja Mattias Borghin rummutuskin hy�tyi lis��ntyneest� ihmiskosketuksesta. N�ill� korteilla Arcana ei voinut kuin voittaa ja p�iv�n ensimm�inen nappiesiintyminen oli tosiasia, jopa parvella lekotelleet fiilistelij�t intoutuivat taputtamaan, mik� oli jo melkoinen saavutus.
Konkareiden vastaisku � Nosferatu, Ivens & Hurst
Hiljaiset tunnelmoinnit loppuivat t�m�n j�lkeen kuin sein��n, sill� englantilaisen goottirockin toisen aallon suurimpiin nimiin kuuluva Nosferatu otti ison lavan itselleen nelj�nkymmenen minuutin ajaksi. B�ndi katkaisi pitk�ksi ven�ht�neen levytystaukonsa huhtikuussa, kun tulevaa albumia pohjustava Black Hole single julkaistiin. Waregemissa n�hdyn perusteella b�ndi on vahvemmassa kunnossa kuin pitk��n aikaan, joten odotukset albumia kohtaan ovat ainoastaan kasvussa.
Yhtyeen ainoa alkuper�isj�sen, kitaristi Damien DeVille, on vuosien saatossa pist�nyt kokoonpanoa uusiksi kovalla k�dell�. T�ll� kertaa DeVillen lis�ksi mukana olivat vokalisti Louis DeWray, rumpali Belle Star sek� basisti Nevyn Moonshadow. Usein n�iden nelj�n herran rinnalla on n�hty vaihteleva m��r� extra-soittajia, mutta nyt Star hoiti rumpupostinsa ohella pienikokoista konehuonetta, josta saatiin tarvittavat koskettimet ja muut erikois��net.
Poikkeuksellisen hyviss� viboissa esiintynyt DeWray hymyili, heitti l�pp�� ja kiskoi itsest��n ulos sellaisen m��r�n erityyppist� ��nt�, ettei paremmasta en�� v�li�. Miehen ��ni ulottui matalaan lauluun sek� korkeisiin kirkaisuihin ihailtavalla helppoudella ja esimerkiksi Darkness Brings taisi Waregemin ihanteellisissa olosuhteissa irrota viel� levytetty� versiotakin jylhemmin.
Onneksi DeWraylla oli hyv� p�iv� ja juttua/puuhaa riitti, sill� h�n sai vastata k�yt�nn�llisesti katsoen yksin kontaktin luomisesta yleis��n. Herrat DeVille ja Moonshadow eiv�t juuri tehneet muuta kuin saapastelivat pariin otteeseen muutaman askeleen sinne t�nne, ja Starilla oli enemm�n kuin riitt�v�sti puuhaa rumpusettins� sek� koneosuuksien kanssa (mik� ei sujunut t�ysin ongelmitta). Mainiosti edennyt keikka jatkui raskaasti yliajalle, mutta mit� sit� suotta lopettamaan kun kerran on estradille p��sty. Lament nousi j�lkimm�isen puoliskon todelliseksi helmeksi, kohoten selke�sti naapurisiivujen yl�puolelle. N�in sit� goottirockia v��nnet��n! Erinomaista Nosferatu!
Konkariosastolla jatkettiin pienen estradin puolella, tosin tyylilaji vaihtui totaalisesti. Goottirock j�i taakse ja tilalle tuli noise/industrial, sill� esiintymisvuorossa oli Dirk Ivens, joka tunnetaan my�s nimell� Dive. Kompromisseja kammoavan herran esiintyminen oli juuri sellainen millaiseksi olin sen aina kuvitellutkin. Estradilla v�lkkyi ainoastaan kaksi stroboa, eik� koko hallin t�ll� puolella ollut muita valoja. Ivens harppoi edes takaisin pitkin lavaa loputtomassa strobov�lkkeess�, musiikin koostuessa ��rimmilleen s�r�tetyst� industrial-noisesta sek� herran raivonpurkauksia muistuttavista vokaalihy�kk�yksist�. ��rimm�isen riisuttu ja ehdoton esiintyminen jakoi yht� selv�sti yleis�n kahteen leiriin; joko ymm�rsit Ivensi� tai et, v�limuotoja ei ollut.
Ivensin energinen raivo oli tavallaan kiehtovaa, mutta puolen tunnin j�lkeen allekirjoittaneen annosmitta tuli t�yteen. Kunnioittava kumarrus n�iss� kohdin siis herra Ivensin suuntaan ja sitten hetkeksi ulos istumaan, paistoihan siell� sent��n aurinkokin.
Entinen The Elements, Skeletal Family ja Ghost Dance vokalisti Anne-Marie Hurst vet�ytyi julkisuudesta loppuvuodesta 1989, eik� voimakas��nisest� neidosta kuultu juuri mit��n 90- ja 00-luvulla. Mik��n ei kuitenkaan ole ikuista, ei edes el�kep�iv�t, ja Hurstkin on nyt palannut takaisin musiikkimaailman valokeilaan.
Sin�ns� Hurstin soolob�ndi� voisi hyv�ll� syyll� kutsua uudelleensyntyneeksi Skeletal Familyksi, onhan kokoonpanossa mukana kolme tuon legendaarisen orkesterin perustaj�sent�; Hurst, kitaristi Stan Greenwood sek� basisti Trotwood. Mahtaakohan ongelma olla mahdollisesti juridinen (Skeletal Family hajosi virallisesti vasta viime vuoden lopulla), vai onko kyseess� selv�n pes�eron tekeminen menneisiin projekteihin? Niin tai n�in, Hurstin setti koostui suurimmaksi osaksi Skeletal Familyn ja Ghostdancen kappaleista, joiden sekaan oli livautettu pari uunituoretta siivua, jotka pohjustavat kuuleman mukaan mahdollisesti jo t�m�n vuoden puolella ilmestyv�� pitk�soittoa.
Aikaa on vier�ht�nyt sitten edellisen Hurstin kiertueen, mutta rouvan upea ��ni on edelleen vahvassa vedossa, eik� motivaatiokaan n�ytt�nyt olevan heppoinen, sen verran energisesti valkoiseen pukeutunut artisti esiintyi. Kova meno oli p��ll� my�s Greenwoodilla ja muulla orkesterilla, joka v��nsi yleis�st� puhtaan ty�voiton. Uudet biisit istuivat ongelmitta vanhojen rallien joukkoon, joten em. yhtyeiden fanit lienev�t innoissaan, kun albumi on joskus valmis ja kaupoissa.
Aleister Crowleyn synk�t lapset
Saksalainen yelworC on er�s niist� lukemattomista yhtyeist�, jotka ovat saaneet innoituksensa Aleister Crowleyn kiistanalaisesta hahmosta. 90-luvun puolesta v�list� l�htien Peter Devinin yksin johtama yhtye julkaisi 00-luvulla vain kaksi pitk�soittoa, eik� tahti vaikuta ainakaan kiihtyv�n 10-luvulla. Mutta mit� sit� uutta kiekkoa kinuamaan, kun viidenkymmenen minuutin settilista voidaan t�ytt�� vaivatta vanhalla materiaalilla?
Keikan rituaalimainen avaus osoitti jo selke�sti kenen joukoissa Devin seisoo, kun viimeinen koitos yl�kerran ja alakerran v�lill� aikanaan k�ynnistyy. Tietysti kyseess� voi olla pelkk� julkisuustemppu, mutta ainakin Devin teki kaikkensa, jotta ei-niin-piilotetut viestit menisiv�t perille. Musiikillisesti esitys oli niin ik��n jykev� ja massiivinen. Devinin laulu oli raskaasti s�r�tetty sek� efektoitu, ja p��osin konevoimin luodut sek� joillain lihasvetoisilla ��nill� h�ystetty musiikki puski p��lle kuin katujyr�. Industrialin ja noisen h�m�rill� rajamailla t�ss� liikuttiin ja tyyliin sopivasti soittajat esiintyiv�t ��rimm�isen minimalistisesti, turhia liikkeit� ei suosittu eik� p��t� taottu � siihen ei ollut yksinkertaisesti tarvetta, meno oli riitt�v�n raskasta jo muutenkin. Kokonaisuutta vahvisti viel� isolle taustakankaalle heijastettu kuvavirta, josta l�ytyi kaikkien asiaankuuluvien paikkojen kartat, sek� ohjeet kuinka ne voi saavuttaa. Vakuuttavaa menoa mutta ei kuitenkaan ihan meik�l�isen kuppi verta/elintarvikev�ri�.
Kanadalaisen industrialin parhaimmistoa, osa 1: Front Line Assembly
Pian nelj�nnesvuosisadan elektron ja industrialin ep�selvill� rajoilla seikkaillut kanadalainen Front Line Assembly on ollut alusta l�htien Bill Leebin henkil�kohtainen leikkikentt�. Toisinaan yhtye on ollut enemm�n projektiluonteinen ilmi�, mutta viime vuosina FLA on �b�ndiytynyt� ja kokoonpanokin on vakiintunut nykyiseen muotoonsa.
Keikalla kuin keikalla avaus on t�rke�ss� osassa, ja tuon puolen Leeb kumppaneineen hoiti suvereenisti kotiin. Estradi t�yteen savua, valot hallista minimiin, pitk� intro soimaan ja sen lopuksi b�ndi karkaa lavalle kommandopipoissa/huiveissa ja ei muuta kuin jyr�riffi� silmille. Avauksen j�lkeen tilanne oli 1 � 0 FLA:n hyv�ksi.
Left Spine Downissakin vaikuttava rumpali/basisti Jeremy Inkel, kitaristi Jared Slingerland ja koskettimista & koneista vastaava Chris Peterson k�viv�t heti k�ttelyss� p��lle kuin parvi pommittajia, mutta kaikkein suurimalla syd�mell� menossa oli mukana itse mestari Leeb, joka viel� p��lle viidenkymmenenkahden vuoden i�ss�kin k�visi ensi kertaa lavalle p��sseest� teinist�. Lis�� latausta tilanteeseen toi takuulla my�s se, ett� kyseess� oli vasta pitk�n kiertueen toinen keikka.
Yhtye julkaisi kes�kuussa ensimm�isen pitk�soittonsa nelj��n vuoteen ja kiekko sai kasteessa nimen Improvised Electronic Device. Keikan alkupuolella settilista seuraili suhteellisen tarkasti kiekon biisilistaa, en k�y laittamaan asiasta k�tt� pyh�lle kirjalle, mutta ainakin I.E.D., Angriff, Hostage sek� Release esitettiin. Eik� siin�k��n tainnut olla viel� edes kaikki tuoreet siivut, sill� p��lle tunnin settiin mahtui paljon kaikkea. Uusi materiaali oli taatusti suurimmalle osalle kuulijoista viel� vierasta, mutta keikka ei k�rsinyt k�ymisongelmista, vaan tanssit olivat v�litt�m�sti pystyss� ja syke pysyi kovana hamaan loppuun saakka.
Tunnelmointia kaksosten seurassa � In the Nursery
Kaksoisveljesten Klive ja Nigel Humberstonen muodostama In the Nursery sai kunnian p��tt�� pienemm�n estradin tarjonnan lauantaina. L�hes kolmen vuosikymmenen ajan uusklassisen sek� elektronisen musiikin ihmemaassa seikkaillut kaksikko julkaisi 00-luvulla nelj� albumia, sek� saman verran soundtrack-levyj�, joten tahti on yh� kiivas. B�ndin alkup��n tuotantoa vuosilta 1983 - 85 niputtava kokoelmalevy Aubade julkaistiin kev��ll� ja yhtye heitt�� harvakseltaan keikkoja ilman mit��n sen kummempaa tiukkaa teemaa. Waregemissakin kuultiin uudelta kiekolta pari biisi�, jotka nivoutuivat mainiosti �best of� tyyppiseen settiin.
Tunnin ja vartin mittainen setti oli syv�llinen l�pileikkaus b�ndin historiaan. Peli avattiin The Last Rights albumin Love In Vein �ss�ll� ja lis�� takavuosien helmi� seurasi; HateKILL, Addiction, Dogshit, Deadlines� T�t� tiukempaa setti� ei olisi voinut toivoa ja mieleen hiipi jo kiitos siit�, ettei yhtye sittenk��n l�htenyt levitt�m��n viel� uutta materiaaliaan. Ei keikka kuitenkaan mit��n totaalista nostalgiassa piehtaroimista ollut, sill� b�ndin toistaiseksi viimeisimm�lt� studioalbumilta, Mythmakerilta kuultiin ainakin raidat Politikil sek� Ugli, ja kuuden vuoden takainen The Greater Wrong of the Right pitk�soitto otettiin huomioon Pro-test siivulla.
