19.03.2012
Tamperelaisen punk/hc/alt.rock -yhtye Vinokäyrän basisti Aleksi löysi loppuvuodesta 2011 inspiraatiota tehdä vähän erityylistä musiikkia itsekseen. Melodisemman, rauhallisemman ja altsumman kuljettelun välineeksi syntyi Siimes, jonka ensimmäinen demo Käärmelinna I ilmestyi helmikuussa.
Aleksi kirjoitti Siimeksen Facebook-sivuilla, että alkupotku demolle oli talven 2010-11 "kova Elliott Smith- ja Slint-kooma, jonka myötävaikuttamana ajatus melodisesta, melankolisesta ja vähän mystisestä, pohjimmiltaan simppelistä ja silti sääntöjä karttavasta alternativerockista alkoi kutkuttaa." Kahden biisin julkaisulla liikutaankin jos nyt ei seesteisessä niin ainakin viipyilevässä tunnelmassa, josta kuultaa läpi Siimeksen synnyn suuret vaikuttajat, mutta ei ollenkaan häiritsevästi. Se on ansio, etenkin kun muistaa että Vinokäyrässä bassosta kiinni pitävä mies on Siimeksessä tehnyt melkein kaiken itse: rummut ovat sentään tietokonetekoa, mutta muuten demo soi komeasti ihmiskäsin.
Käärmelinna I on sopivan rosoinen: laulu on jätetty kuin vahingossa asiaa sen liiemmin miettimättä sivuosaan eikä soundeja muutenkaan ole jauhettu puhki. "En halunnu vetää sitä äärimmäisen hiotusti kun pelkäsin, että siitä tekemisestä häviäis sitä myötä vähän sitä intuitiivista ja "silmät kiinni Pispalan portaat alas" -henkistä meininkiä", sanoo yhtyeen yksinvaltias. Muiden hyvien puoliensa lisäksi Siimeksen musiikkiin liittyy jonkinlainen liian harvoin koettu yllätysmomentti, joten langan päähän oli saatava mies yhtyeen takaa.
Aleksi, onko Siimes Vinokäyrän korvike vai syntyikö se muusta tarpeesta?
- Korvikkeesta ei voi puhua, vaihtelu lienee lähempänä totuutta. Vinokäyrä on kolmen jätkän summa, jolla on oma toimintatapansa – eikä se bändi tee mitään, minkä suhteen koko triolla ei olis oikee tunne. Siimeksen syntyä määritteli paljon juurikin halu tehdä ominpäin ”jotain muuta”, mutta tokkopa se vieläkään olisi ajatusta enempää olemassa, jollei VK:n toimintatahti olisi luonnostaan hidastunut. Voisi kai kiteyttää, että VK salli korvikkeen olemassaolon, mutta inspiraatio vaati ainakin uskomaan tekevänsä enemmän.
Käärmelinna I:n tekninen toteutus ei aina päätä huimaa (eikä tarvitsekaan), eli soundeissa on paljon sellaista jonka ammattimies varmasti muuttaisi. Oliko tällainen lähestyminen Siimeksen puolelta tarkoituksellista?
- Tämän ekan lyhärin tarkoitus oli tavallaan katsoa, että voisiko musa puhutella, vaikka se olisi teknisesti vaatimattomasti toteutettua, ja pääsisinkö hyväksyttävään tavoitteeseen vähäisillä keinoilla ja kyvyillä. Toimin nopeasti ja koitin enemmän heittäytyä intuitiivisen musiikin tekemisen kuin harkitsevaisen potikoiden säätelyn tunnelmaan. Seuraavan julkaisun toimintatapa on erilainen, ja tarkoituksena on syventyä tutkimaan sitä, vaikuttaako teknisesti vahvempaan tulokseen pyrkiminen siihen, millä tavoin musiikki puhuttelee.
Facebook-sivuillasi luettelet kymmenkunta biisiä otsikon "Ilman näitä Siimestä ei olisi" alla. Onko joku esiin nostetuista ylitse muiden? Mainitset Slintin ja Elliot Smithin vielä erikseen saatteessa, miksi juuri nämä painottuvat muita enemmän?
- Kun on paha musiikkiaddikti, ylitse muiden menevä bändi tai biisi voi vaihdella päivittäin. Tätä kirjoittaessa kuuntelen A Perfect Circlen Mer De Noms -levyä ensimmäistä kertaa vuosiin, ja tuntuu, että tältäkin on jäänyt aiemmin kuulematta vaikka mitä hienoa ja inspiroivaa – lähes kaikesta löytää aina puolensa. Jotain Smashing Pumpkinsia, The Curea tai Mana Manaa joutuu painottamaan eri tavalla, koska ne on tehneet jo paljon nuorempana niin kovan vaikutuksen. Uudemmista innostajista vaikkapa Murmansk ja Sólstafir taas on tehneet tutuista aineksista todella omanlaisiaan ja persoonallisia levyjä. Elliott Smith ja Slint taas painottuvat verrattain hiljattain lumonneina tekijöinä – varsinkin Smithissä teki vaikutuksen sellainen yksinäinen heittäytyminen ja diy-meininki. Ne herätti uutta inspiraatiota ja innosti katselemaan musiikin tekemistä uudenlaisella tavalla, jota ilman ei Siimes olisi välttämättä syntynyt ollenkaan.
Slint-fanina, joka on aina enempi vähempi kulkenut Elliot Smithin ohitse, kuulen julkaisullasi luonnollisesti enemmän Slintiä, varsinkin Kohtalonpyörä-kappaleessa. Onko vaikute vuotanut ikään kuin vahingossa omiin kehittelyihisi vai haitko tietoisesti jotain slintmäistä?
- Tarina kertoo, että Slintin Spiderland tehtiin jossain neljässä päivässä ja jätkät teki kaikki sanoitukset vasta äänitysten lomassa, ja touhu oli intensiivistä aina laitosjaksolle asti. On jotenkin hyvin inspiroivaa ajatella millaista se on mahtanut olla käytännössä, mutta en mä noita biisejä äänittäessäni silti pohtinut, että mitenkähän ne tämän ja tuon toteuttaisi. Slintin toimintatavasta silti oli paljon lähtöisin se tunteiden ja intuition varaan heittäytyminen, jonka toivoisin Siimeksen musasta jatkossakin heijastuvan eri asioissa ja eri tavoilla.
Kun miettii Siimeksen top10-listaa, käy mielessä että kappaleita ehkä yhdistää tietynlainen draamallisuus. Että kehitellään teemoja ja luodaan jotain vähän isompaa kuin vain "biisiä" (karmiva post rock -klisee...). Onko ajatuksessa perää myös Siimeksen kannalta? Ainakin demon kahdesta biisistä muodostuu hyvä kokonaisuus, yksikkö. Kiinnostaako tällainen rakentelu ylipäätään, esimerkiksi sen sijaan että tekisi biisejä sinkku-/hittikaavalla?
- Vaikka tarkoitus on katsella ympärilleen riffi, melodia ja tekstinpätkä kerrallaan, jossain vaiheessa niistä alkaa automaattisesti tekemään jonkinlaista palapeliä. Olen ylipäänsä aika dramaattinen pohdiskelija, joten sellainen ”mitä kaikki nämä asiat merkitsevät toisilleen ja miten niiden yhteyttä voi hyödyntää” -tyyppinen analysointi tulee luonnostaan. Kolmeen ja puoleen minuuttiinkin voi sanoa paljon enemmän kuin radion hittikaava vaatii. Alunperin Siimeksen piti tehdä heti alkuun monipuolinen, mutta toimiva täyspitkä kokonaisuus. Kun se meni reisille, teki mieli kokeilla lyhyempää muotoa, ja miten sellaisesta saisi kiinnostavan kokonaisuuden. Tässä herra Tiaisen kansitaide vaikutti paljon ja sieltä syntyi se ajatus, että Käärmelinna on Siimeksen elämyspuisto, ja biisit on ne elämyslaitteet. Kaikki on vähän erilaisia, mutta samojen porttien sisäpuolella ja lähellä toisiaan. Toisissa laitteissa kastuu ja toisista koituu pahoinvointia, mutta joissain tulee myös hyvä olo, ja ne on kaikki osa yhtä kokonaiselämystä.
Onko Siimeksellä jatkosuunnitelmia? Mikä olisi optimaalisinta mitä Siimekselle voisi tapahtua?
- Uskaltaudun tässä paljastamaan, että Käärmelinnoja on tulossa vielä kaksi. Suunnitelmissa on siis trilogia, jonka päätteeksi ”koko puisto” julkaistaan jossain muodossa yhtenä isona kokonaisuutena. Seuraavien osien luomistavat ja sisällöt poikkeavat toisistaan merkittävästi, ja itselleni jännittävintä onkin tunnustella miltä lopullinen klimppi tuntuu – mitä kolmesta erillisestä kokonaisuudesta muodostuu kun ne yhdistää. Optimaalisuutta ollaan lähellä, jos se tuntuu onnistuneelta. Hienoa olisi tietty, jos vaihtoehtorockiin, kokeelliseen meininkiin ja hämärähköön tunnelmointiin mieltyneet ihmiset löytäisivät Siimeksestä jotain itselleen. Erityisen hienoa, jos siitä irtoaa tunteita ilman mitään ennakkomieltymyksiä tai viitekehyksiäkään.
Keikat? Ajatuksenkin tasolla huono idea, vai mahdollisuus joka vain odottaa toteutumistaan?
- Eipä ole mieltä kieltää ettenkö olisi näitä miettinyt. Ajatus soolona esiintymisestä ei ainakaan tunnu sopivalta - koska kyse on nimenomaan musiikista itsestään, ei esittäjäänsä painottava esitysmuoto käy. Sen sijaan tuuma isommasta bändikokoonpanosta lopullisen Käärmelinnan parissa ei ole välttämättä edes mahdoton, jos olosuhteet sellaisen sallivat. Ei kuitenkaan liene Siimeksen kannalta ajankohtaista haaveilla livekokoonpanosta varsinkaan tässä vaiheessa, jos koko juttu perustuu ajatukseen individualistisesta tutkimusmatkasta uuden musiikin luomisen suhteen.
Aleksi on desibeli.netin avustaja.
Haastattelu: Jani Ekblom
Kuvat: Tuomas Tiainen (kansi), Siimes
