Pienet

Pienet - Joulukuu 2013

09.12.2013


Oikeassa elämässä Identiteettikriisi: Oikeassa elämässä sattuu ja tapahtuu... enimmäkseen harmiton ei opi virheistään
Killer

Biisiensä nimet seiskansa otsikkoon mahduttanut turkulainen punk-yhtye Identiteettikriisi pistelee tummasti mutta vauhdistaan huolimatta aika rauhallisella otteella. Laulun hötkyilemättömyys ja soiton tumma melodiakaari tuo mukavaa vastapainoa kiihkeään sykkeeseen. Biisikynä on ok, mutta todelliset mieleenpainuvat hitit jäävät vielä odottamaan tulemistaan. Viehättävin yksittäinen isku on nelosraita, jossa Sattuu ja tapahtuu, siis mulle tapahtuu ja sua sattuu... Ne jotka ei opi virheistään on myös vaikeimman kautta menemisestään huolimatta mukavan sulava. Pienestä peruskauraisuudestaan huolimatta kuitenkin viehättävä paketti.

Ilkka Valpasvuo


'Koiran Koiran näköinen nainen: Koiran näköinen nainen 7"
Blast of Silence

Tamperelainen Joni Ekman on aikaansaava nuorukainen. Ainakin The Achtungsin, Lähtevien kaukojunien ja Johnny Ekman & U.R.O.:n riveissä vaikuttava multi-instrumentalisti puskee maailmaan taas uutta projektiaan. Koiran näköinen nainen -nimellä tehty seiskatuumainen kuulostaa lähinnä joltain 70-luvun lopun punkrock-kotinauhoitukselta. Eli erittäin lo-fia, pinnaltaan rujoa ja säröistä putkimankkasoundia, jonka alta paljastuu perusarvoille kumartavaa, mutta kekseliästä muutaman soinnun säveltaidetta.

Tekstien ja vokaalien osalta ajaudutaan paikoin hieman naiivin puolelle, mutta noin yleisesti ottean biisikuusikko viiltää ja raastaa. Rajuksi tai vaaralliseksi tätä ei voi mieltää, vaikka se on sitäkin, kiristävän tiukkaa ja toisaalta hölmöä kuin nuori rakkaus. Kokonaisuus on tasainen, ehkä vähän tasapaksukin, kun varsinaisia iskusävelmiä ei ole kuin yksi tai kaksi. Se ei lopulta haittaa: rosoisella ja oikukkaalla pienokaisella kuulostaisi olevan sitkeä luonne.

Jani Ekblom


Maglevs EP Maglevs: Maglevs EP

Turkulainen Maglevs on haastava yhtye määritellä. Nelikon tummassa tunnelmamusiikissa kaikuu kyllä ajaton rock mutta myös moderneja indie-maailman sävyjä. Yhdistelmässä korostuu tummasyisen eteerisen maiseman ja Mikko Koskisen tumman laulun kohtaaminen. Jo kolmibiisisen näytteen avausraidalla Van Rijn liikutaan jumittavasta kuulaasta näppäilystä korkealle kaartaviin maalailuihin ja johnfrusciantemaisesti ujeltaviin kitarakuvioihin. Erittäin mielenkiintoista. Morning Of The Blind jatkaa samasta jumittavasta ja vaivihkaisesta maisemasta hillitysti koskettimilla ja häivytetyllä kitaralla. Koskisen laulu on aiempaakin puhemaisempaa hiippailua. Tuplapituudella edelliseen verrattuna ladattu I´m Not Coming With You rauhoittelee ksylofonilla ja lap steelillä käynnistyvän tuutulaulun tahtiin, kasvaen komeasti kiivaampiin ja melko massiivisiin kerroksiin. Koskisen laulu alkaa päästä tosissaan oikeuksiinsa ja variaatioitakin äänenkäyttöön löytyy. Oikein hyvä!

Ilkka Valpasvuo


Emo DP Pig Brother: Emo DP

Tamperelainen punk-yhtye Pig Brother esittelee osaamistaan seitsemän kappaleen demo EP:llä eli Emo DP:llä. Ensinnä jää mieleen tummasyisen, samaan aikaan junnaavan ja päällekäyvän kitaravallin ja Vili Antero Jousen rähinöivän laulun luoma yhdistelmä, jossa piisaa sekä melodista koukkua että vauhtia. Teksteissä on asiaan kuuluvan sopivasti kantaaottavuutta mutta myös vakavasta ilmeestä huolimatta pilkettä silmäkulmassa. Jousen äänen heilahteleminen mölinän puolelle sopii tehokeinona vallankin vauhdikkaissa kappaleissa, rauhallisemmassa Syysillassa ylitetään kipukynnys. Vilillä on kaikki eväät luoda persoonallisesti erottuva karhea punk-laulu, mutta ihan vielä ääni ei riitä joka paikassa. Suoraviivaisempi ja pehmeämpi äänenkäyttö hitikkäällä Ajattele -raidalla ja murina Ydinlaskeumalla todistavat että variointikykyäkin löytyy. Vaikka demolla on kaiken kaikkiaan hiukan raakileet soundit ja välillä hiukan liiankin läpijuostu tunne biiseissä, vilkkuu touhussa silti oikeanlainen tekemisen meininki. Yhdistelmä tummempaa säröjunnaavaa pohjavirtaa, aggressiivisuutta ja helposti lähestyttäviä melodisia suomipunk-tarinoita rakentaa kelvollisen pohjan jolle rakentaa.

Ilkka Valpasvuo


Kukoista, kristitty mies Polarin sieppari: Kukoista, kristitty mies
Vattola

Karkkilalainen suomirock/punk-yhtye Polarin sieppari osaa tehdä tarttuvia ralleja. Ehkä siksi yhtye on onnistunut myös verkostoitumaan hyvin. Paikallisen juottolan gloriaa muisteleva Aika pysähtyy on saanut videolleen Aki Kaurismäen, vasemmiston meininkiä tarkastelevalla rouhealla Pioneerilla vierailee itse Pelle Miljoona ja hitikkäin raita, rastapäistä kansanosaa arvosteleva ska-veto Hipit on jo ennen tekijöitä itseään julkaistu kerran kotimaan eturivin skankstereiden Voimaryhmän toiminnasta. Nykypäivän meininkiä hämmästelevä Sokka irti on ihan yhtä lailla tarttuva koukukas, melodinen ja rento sävellys. Ei taikatemppuja vaan hyviä biisejä. Toivottavasti Karkkilan pojista kuullaan lisää.

Ilkka Valpasvuo


Sunshine Rain RiverHeart: Sunshine Rain EP

Aiemmin poprockia kantrimaustein soittanut RiverHeart on viisibiisisellä EP:llään jättänyt kantrin huomattavasti pienempään rooliin eikä poprock taida sekään enää olla mikään perimmäinen linjanveto. Ennemminkin nyt mennään rehellisesti klassisen avaralla kitararockilla, josta välillä nousee mausteita niin kantrimmasta pohjasta (kuten akustismausteisella avausraidalla Highway Of Love) kuin hevimmästä ilmaisusta. Hevistä tuttu raskaskätinen särökitara, tiluttelu ja jylhähkö asenne leimaavat muutenkin koko EP:tä. RiverHeartin tapa hyödyntää kitaristi Jani Sahlmanin ja kosketinsoittaja Katriina Sahlmanin laulua tasavahvasti ja yhdessä on erittäin toimiva ratkaisu ja laulut nostavatkin koko paketin pisteitä vielä hyvin biisien päälle. Soundillisesti todella kypsän ja ammattimaisen kokonaisjäljen ansiosta EP kuulostaa alusta loppuun hyvältä.

Vahvan pohjan päälle tarvitaan toki koukukkaita biisejä - miten huutoon vastataan? Highway of Loven rento mutta korkealle kaartava ilme aloittaa hyvin, akustinen puoli keventää tunnelmaa. Gripin hevimpi meininki kimaltelee kelvollisesti, raskaudesta huolimatta vaivaton lento vakuuttaa. Samoin tummahkoissa syövereissä pohdiskelevasta säkeestä jykevään kertoon nouseva nimibiisi Sunshine Rain osaa olla stadionmittaisesti iso olematta samalla liian jäykkä tai möhkeä. Pienet nyanssit tarjoilevat jatkuvasti väriä pohjimmiltaan aika betoninharmaaseen kynään. Katriina päästää hiukan revittelevämmän laulupedon irti Unlike Loven muuten aika yllätyksettömiä kaavoja kulkevaan hevirocktiristykseen. Kertosäe on toki melkoisen vetävä. All Depends On You on komeasti koristeltu voimaballadi, joka on itse asiassa sarjassaan aika hyvä eikä läheskään niin ummehtunut kuin suurin osa kilpailijoistaan. RiverHeart jatkaa edelleen hyvin.

Ilkka Valpasvuo


Käärmelinna II Siimes: Käärmelinna II
Tajuttomat levyt

Tuomas Tiainen on jälleen tehnyt upeat kannet Aleksi Leskisen sooloyhtye Siimeksen levylle. Verrattuna lyhäri-trilogian ensimmäiseen osaan Käärmelinna II on ihan yhtä eteerinen, sorainen ja etäinen, muttei lainkaan niin tyly. Säröisen ja savuisen maailmanlopun maiseman seassa pilkahtelee jopa positiivinen aurinko ja toivo huomisesta. Tämä tekee kokonaisuudesta hieman helpommin lähestyttävän ja jopa rennon oloisen, vaikka säröinen etäännytetty junnaus on yhtä vahvasti toiminnan kivijalkana. Pieni ikuisuus avaa viipyillen, laulun ollessa puhelaulavaa raukeaa karheilua, josta noustaan pieneen kaareen. Etäinen ja tyven maisema on rauhallisuudessaan kaunis, vaikka ne maailmanlopun tuhkat siellä edelleen leijailee. Instrumentaali Pulpinian päällekäyvempi särökaari ei luovu etäisyydestä, päivänsäteitä pilkahtelee tässäkin ja hiljaisimmat hetket ovat sitäkin toiveikkaampia. Tuplapituudella lihavoitu Ajatusjuna (pysähtyy) kuiskailee keskimäärin ilmavammin, vaikka sitä säröistä uhkan tunnettakin piisaa. Levyn suoraviivaisin laulu ei tylytä, muttei myöskään tarjoile positiivisen puolen tunnetta vaan on melko eleetön. Viipyilevä rakenne on samalla ehkä kaikkein koukuttavin jumituksessaan tämän plätyn yksilöistä. Tällä kertaa ei lainkaan niin vaikeasti lähestyttävää, mutta yhtä lailla tenhoavaa paatosta metsän siimeksestä.

Ilkka Valpasvuo


thescape EP thescape: thescape EP

Helsinkiläinen säröisen indiesti kimaltava ja naislaululla kaartava rock-yhtye thescape tarjoilee neljän kappaleen maistiaisen osaamisestaan. Raskaalla mutta ilmavalla ja suhteellisen positiivisella säröllä juokseva soitto rauhoittuu kivasti Sani Mäkelän pehmeän laulun ääreen, kärkkäästä riffistään huolimatta thescape on hyvällä tavalla harmiton. Mäkelän laulussa on hienon harmonisuuden ohella mukavasti samaan aikaan sekä hymyä että kaihoa.

Neljän raidan omakustanteinen EP alkaa rauhallisesti välkkyvällä Last Timella, jossa heleä raukeus kohtaa osuvasti kipakat säröriffit. Harmoninen kokonaisilme on kypsä, mutta ehkä hiukan yllätyksetön. Riittääkö koukukkuus nostamaan biisit esiin valtaisasta tarjonnasta? Ei ehkä ihan hitti-mielessä mutta thescapellä on pohjatyö hyvin hanskassa ja koukkuakin pilkahtelee kyllä. Pelkästään tapa yhdistää kipakkuus hymyilevään kaihoon nostaa peukun. Avausraitaa ärhäkämmin lähtevä Red Light on hieman tummempi, kaartaen korkealle sekä vaivihkaisella koleudella että riffien voimin. Ehkä levyn tarttuvin sävellys? Laulun ääreen pelkistyvä On The Line vakuuttaa rauhallisella kasvatuksellaan, Different Shade on jälleen hevimmin sykkivä, alusta asti stadion-kokoinen mutta osaa antaa laululle tilaa. thescapellä on kaikki ainekset kasassa, nyt ne täytyy vain yhdistellä täydellisesti.

Ilkka Valpasvuo


Tammelan pojat Tohtori Koira: Tammelan pojat
Blast Of Silence

Tammelan punkit Tohtori Koira ovat kotiseuturakkaita tuoreella Tammelan pojat-seiskallaan. Edellinen plätty esitteli oikein mukiinmenevän kantaa ottavan suomenkielisen melodisen punkin yhtyeen, miten tie jatkuu?

Hyvin mennään myös Tammelan pojilla. Heti matkan avaava nimibiisi pistää koukukkaan vauhdikkaasti, Tammelan pojat on vauhdissa eikä heitä mikään hidasta. Rakkauskirjettä kotipaikkakunnalle. Kreikka suomii kuinka verorahoja kaadetaan ulkomaisten pankkien tukemiseen kun kotomaassakaan ei ole edes kaikki perustarpeet kunnossa. Vielä suoraviivaisempaa lausuntoa tarjoilevat niin melankolinen Polttopullo eduskuntaan kuin kääntöpuolen hitikäs Paavi, joiden sanamuodot vetävät jo siinä määrin överiksi että tunteita varmasti herää. Meuhkaava Lapsiystävällinen kaupunki on Paavin tapaan erityisen tarttuva. Tammelan pojilla on edelleen hyvä draivi päällä.

Ilkka Valpasvuo


'Lazards Lazards / The Seekrets: Split 7"
Blast Of Silence

Kuulopuheiden mukaan Lazards aloitti Suicidesta ja päätyi 22-Pistepirkkoihin. Tällä iisalmelais-lahtelaislähtöisen yhtyeen toisella julkaisulla se kuuluu hyvin, vaikka Suicide taitaa olla vähenemään päin, ja Pistepirkoistakin on jo menty vähän ohi. Lazards tekee yksinkertaisia, rakenteeltaan miellyttävän junnaavia kappaleita, palvoo lo-fi-soundeja, ja sen asenteessa on sopivaa uhmakkuuden ja välinpitämättömyyden yhdistelmää. Perinne- ja itsetietoista taiderockia siis, ja hyvä niin.

Splittilevyn Lazardsin puoli liikkuu Cold Beatin lakonisuuden, Friendin kiihkeyden ja Thinkin' About Youn räyhäkkyyden välillä, ja jokaisessa on mistä tarttua. Tämä on autotallimusiikkia, jonka ei kannata pysyä iskussa, vaan antaa pienten juttujensa, ominaisuuksiensa, kasvattaa ympärilleen merkillisen kylmäävää tunnelmaansa.

Kääntöpuolelta löytyvän The Seekretsin jäsenistöä on vaikuttanut ainakin The Splitsissä, Lariotsissa ja First Timesissa. Tyylillisesti kolmikko ujeltaa jossain garagepunkin liepeillä kauhuestetiikkaan koristautuneena. Taustalle on nostettu vaanimaan The Cramps, mutta ihan turhaan: The Seekrets pärjää omillaankin.

Kauhutematiikka yhdistyy räyhäävään ja rosoiseen ulosantiin hersyvästi. Mainiot Surfing Cop tai Zing Zong eivät vielä verrattaisessa kiltteydessään paljasta, kuinka kovalle Seekrets kierroksensa kahdella muulla biisillään saa. Rock 'N Roll Fruit ja etenkin Cave Monster tuntuvat naittavan Joy Divisionin, The Crampsin ja varsin perinteisen garagepunk/-rockin armottomalla tavalla. Vastaansanomattoman tehokasta.

Jani Ekblom




Lukukertoja: 3074
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös