Ajankohtaista

Maaliskuun albumikooste II

26.03.2012


Islet Islet: Illuminated People
Shape

Cardiffilaisen Islet-kollektiivin debyytti on hämmentävä, mutta varsin kiehtova sekoitelma. Vaihtelevien laulajien, soittimien ja fiiliksien määrittelemä kymmenen biisin läjä tarjoaa vähän kaikenlaista kaikille – olettaen, että ”kaikille” sisältää postrockin, elektron, indierockin ja kaikenlaisen hipsteröinnin perään kiinnostuneita ihmisiä. Arvaamattomuus, eläväinen soundimaailma ja tietynlainen heittäytymisen tunnekin ovat levyn parhaita puolia.

Kurjaa sen sijaan on se, että kunnollisesta kokonaisuudesta on Illuminated Peoplen kohdalla turha puhua. Jos bändin idea on, että jokainen biisi on edellisestä irrallinen spektaakkeli, kannattaisi varmaan keskittyä livelevyihin. On hienoa, että bändin tyylipaletti kantaa kutakuinkin Mogwaista Massive Attackiin ja Radioheadista TV On The Radioon, sillä se tekee sekalaisesta sopasta ainakin monipuolisen. Harmi vaan, että siinä missä mainitut käyttävät pensseleitään häiriintyneimmilläänkin harkitusti, tuntuu Islet olevan lähinnä kiinnostunut viskomaan maalipurkkien sisältöjä minne sattuu, ja vain nähdäkseen, mitä siitä seuraa.

Aleksi Leskinen


RuoTo RuoTo: Metsänpeitto
Talkkuna-music

Pudasjärveläisen RuoTo-yhtyeen uudesta kymmenbiisisestä ei aivan heti uskoisi, että kyseessä on jo yhtyeen neljäs julkaisu – sen verran kömpelöä ja hapuilevaa yhtyeen soitto on. Vaan eipä tuo haittaa, sillä luonnonmukainen kotikutoisuus ja vilpittömyys kääntävät alkuhämmennyksen jälkeen vaakakupin plussan puolelle. RuoTon maanläheisessä kevytfolkissa on juuri sen verran mullan ja metsän tuoksua, että homma pysyy kiinnostavana läpi albumin.

Ossi Oinas-Panuman sanoilla, tavuilla ja kaksoismerkityksillä leikittelevät lyriikat ovat yhtyeen selkein vahvuus. Sävellykset sen sijaan eivät jätä muistijälkiä aivan yhtä tehokkaasti kuin sanoitukset. Vain avauskappale Oudot taimet sekä loppupään kaunis Kuuralaulu hiipivät kunnolla ihon alle. Näitä kohokohtia yhdistää myös sovituksen intiimiys. Soittimien lukumäärän kasvaessa lisääntyy myös kompastelun määrä, mutta ihan mieluusti yhtyeen sympaattista hissuttelua kuuntelee läpi albumin. Kelpo levy tämä.

Tommi Saarikoski


Walter Trout Walter Trout: Blues for the Modern Daze
Provogue

1980-luvun alussa soittouransa aloittanut blueskitaristi Walter Trout on varsin tuottelias mies. Blues for the Modern Daze on hänen uransa 21. albumi, eikä hieman yli 60-vuotiaan soittajan julkaisutahti näytä hidastumisen merkkejä. Vauhtia ei artistilta puutu levylläkään: välillä turhankin pitkiksi äityvät kappaleet ovat usein lähempänä kovaa rockia kuin bluesia. Hyvää menoa ja meininkiä on mukava kuunnella, varsinkin kun levy on tehty rennolla ja äärimmäisen hyväntuulisella asenteella. Troutin modernin bluesin äänimaailmasta löytyy paljon hauskoja yksityiskohtia, jotka on toteutettu kitaralla veikeästi leikitellen.

Valitettavasti Blues for the Modern Daze on ylipitkä ja sen raskaaseen tyyliin alkaa loppupuolella jo kyllästyä, vaikka sitä hyväntuulisuutta löytyykin. Kohokohdat kuullaan lätyn alkupuolella, eivätkä puolivälin jälkeiset kappaleet tempaise samalla tavalla mukaansa – lukuun ottamatta erinomaisesti revittelevää nimikkobiisiä. Troutin musiikin voisi kuvitella toimivan livenä huomattavan paljon keskinkertaista levyä paremmin.

Aaro Beuker


Tukkanuotta Tukkanuotta: Subukokous (EP)
Stay Heavy

Helsinkiläinen death metal -yhtye Tukkanuotta joutuu tekstiensä kanssa vähän typerään rakoon. Jo julkaisun nimessä (Subukokousta edelsivät Viimeinen nistiretki ja Huomenta suoli) esiintyvä ja lauluissa valloilleen pääsevä tyylilaji ei oikein paljasta, onko kyse huumorista vai ei. Ei sillä tietysti ole erityisen suurta merkitystä, kun soitto joka tapauksessa on Tukkanuotan parempi puoli. Tavallaan vain harmittaa, kun ei osaa päättää suhtautuisiko teksteihin Notkea Rotta- vai Sleepy Sleepers -vakavuudella.

Vokalisoinneissa on samankaltaista jakomieltä: on toisaalta mukavaa jo ihan vaihtelunkin takia, että Ulti-Maken kähinä on kevyttä ja irtonaista, mutta toisaalta se taas tuntuu helposti liian kevyeltä ja irtonaiselta. Etenkin silloin kun raidalla vierailee Tommi Virranta. Tukkanuotan vähän vanhemman mallinen death, jossa on myös vänkä thrash-ulottuvuutensa, tarjoaa joka tapauksessa enimmäkseen tehokasta, tempoja mennessä muuntelevaa ja ilahduttavan sahalaitaisilla riffeillä varustettua kyytiä – riippumatta siitä, onko se vakavissaan vai ei.

Jani Ekblom




Lukukertoja: 2077
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myös